Emilyn näkökulma:
Makasin sohvalla käpertyneenä Niallin reittä vasten. Kuulin ovelta koputuksen joka sai sydämeni pysähtymään. Harry oli tullut. Liam meni avaamaan ovea. Näin sisään astuvan Harryn. Hänen kasvonsa olivat aika samaa luokkaa minun omien kanssa. Silmät turvonneet, hieman punaiset itkemisen takia, surullinen ilme ja ääntä ei paljoakaan kuulunut. Harry käveli luokseni ja kävi polvilleen sohvan eteen.
"Harry", kuiskasin ja purskahdin itkuun. Nousin halaamaan Harryä.
"Sä et voi jättää mua. Mä en pysty elää ilman sua", kuiskasin Harryn korvaan.
"Emily sä selviit tästä kyllä. Mä rakastan sua enemmän kun ketään muuta mutta ainoo asia mitä mä sulle aiheutan on vaan harmia ja surua. Sä löydät jonkun mua paremman joka osaa huolehtia sun tunteista ja susta paljon paremmin kun mitä mä tein", Harry kuiskasi ja silitti päätäni. Itkin Harryn paidan märäksi.
"Harry sä oot se oikea. Mä en rakasta ketään muuta kuin sua näin paljoa. Mua ei haittaa ettei meidän suhde oo ollut niinkuin kaikissa kirjoissa mutta mulle se on täydellinen. Mä en halua että se loppuu tähän", kuiskasin. Harry piirteli kuvioita selkääni samalla rauhoittaen minua.
"Emily mä en vaan voi antaa sun kärsiä", Harry sanoi.
"Harry mä haluan kärsiä. Mä kärsin sen koska mä rakastan sua niin paljon että haluan kärsiä ne asiat sun vuokses", sanoin ja katsoin häntä hänen vihreisiin silmiin. Kyyneleet valuivat kiharaisen poskilla.
"Ei mä en anna sun kärsiä", Harry sanoi ja vetäytyi pois halauksesta samalla lähtien koko huoneesta laittaen oven varovasti kiinni. Romahdin polvilleni lattialle. Painoin pääni käsiini ja itkin. Niall, Louis ja Liam tulivat lohduttamaan minua.
"Mä haluan nukkumaan", sanoin. Yritin nousta ylös mutten pystynyt kävellä. Olin liian heikko siihen. Niall ja Liam auttoivat minut jonkun makuuhuoneeseen. Louis otti sängyltä päiväpeiton pois ja pojat auttoivat minut istumaan sängylle. Otin paitani pois ja riisuin myös housuni. Ei poikia haittaisi. He olivat ystäviäni. Kävin sängylle makaamaan ja vedin peiton päälleni. Pojat toivottivat hyvät yöt ja jättivät minut rauhaan.
Kello lähestyi neljää yöllä. Pojat olivat menneet jo kauan sitten nukkumaan mutta minä en saanut unta. Olin itkenyt melkein kokoajan. Niall oli käynyt katsomassa minua vielä ennen kuin meni nukkumaan. Kerroin että pärjään kyllä.
Nousin istumaan sängylle. Kävelin ikkunan luokse. Katsoin ulos. Näin muutamien lumihiutaleiden putoilevan taivaalta. Lontoon ensilumi. Vaikka oli jo joulukuu, lunta ei ollut vielä satanut. Katselin pienten valkoisten tähtien leijailevan kohti maata. Ne laskeutuivat maahan niin turvallisesti mutta olivat silti todella herkkiä rikkoutumaan. Yksi jos toinen ihminen talloisi ne lyttyyn ja tappaisi ne. Viattomat pikku lumihiutaleet. Rakastin lunta. Tykkäsin pienenä napata lumihiutaleita kielelle kavereideni kanssa. Lumisota oli yksi lempi leikeistäni. Rakensimme kavereiden kanssa läheiseen metsään taisteluareenan jossa leikimme lumisotaa joka talvi. Pidin myös lumiukkojen rakentamisesta. Rakensin niitä lapsena vanhempieni ja veljeni kanssa. Toivoin aina että minusta tulisi yhtä hyvä äiti kuin mitä äitini oli. Toivoin että joskus rakentaisin lumiukon omien lapsieni kanssa lapsuudenkotini takapihalle. Ehkä joskus rakentaisin. Mutta toiveisiini kuului myös maailman ihanin mies. Tällä hetkellä tuo tuntui erittäin kaukaiselta. Olin juuri menettänyt unelmieni miehen. En halunnut ketään muuta. Halusin Harryn.
Lakkasin haaveilemasta ja katselin alas ikkunasta kuinka ensilumi valkaisi maanpintaa. Asfaltti muuttui valkoiseksi. Siitä kuitenkin ajoi pian auto yli liiskaten puolet valkoisista pikkutähdistä. Kiinnitin huomiota kadun vieressä olevaan autoon. Se näytti aluksi aivan tavalliselta autolta. Katsoin sitä kuitenkin tarkemmin. Auto oli täysin identtinen Harryn auton kanssa. Kuskin paikalla istui minulle rakas kikkarapää nojaten ikkunaan ja katsellen ulos. Harry oli jäänyt odottamaan tänne. En välittänyt asustani, en välittänyt naamastani, en välittänyt mistään. Ainoa asia joka oli nyt tärkeä oli Harry. Avasin huoneen oven hiljaa ja kävelin eteiseen. Otin takkini naulakosta ja laitoin sen alusvaatteideni päälle. Sujautin kenkäkasassa olevat isot tennarit jalkaani ja avasin oven hitaasti. Jätin oven väliin kengän jotta pääsisin takaisin sisälle. Öinen seikkailuni voisi alkaa.
Kävelin hissille ja menin sisään. Laskeuduin hissillä alimmaiseen kerrokseen ja menin siitä ulos. Kävelin ripeästi aulaan ja siitä pihalle. Viileä ilma viilensi paljaita sääriäni. Kävelin kohti tuota mustaa autoa. Näin kuinka kikkarapään poskilla valui tuskan ja surun kyyneleet. Hän pyyhki niitä pois minkä ehti mutta vanhat paikkautuivat uusilla kyyneleillä. Kävelin hitaasti häntä kohti. Hän nosti katseensa minuun. Katseemme kohtasivat. Harry avasi heti autonsa oven ja juoksi luokseni. Hän kaappasi minut syliinsä. Hän halasi minua tiukemmin kuin koskaan. Hän laski minut maahan ja suuteli minua. Suudelma ei ollut kiihkeä, eikä intohimoinen. Se oli rakastava ja kaipaava. Täydellinen. Kyyneleemme sekoittuivat poskillamme. Siinä me kaksi suutelimme. Kaksi rakastavaa ihmistä. Täydelliset toisilleen. Neljältä yöllä. Ensilumessa. Se oli täydellistä.
Täydellistä.
