Hauras henkäys

1.

"Alisa on tossa kuvassa kaks kertaa Amandan kokonen!"

On joukkueilta. Mä ja melkein kaikki muut mun joukkueesta ollaan Siljan luona. Ollaan syöty ja katsotaan vanhoja kisa ja –näytös-DVD:eitä.

Hyi. Katson joukkuekuvaa, joka on seuran nettisivuilla. Oon kuvassa lihava. Mun pää on pyöree ja mulla on kaksoisleuka. Mä näytän ihan kamalalta. Kommentti satuttaa, mut en sano sitä. Hymähdän vaan jotain hiljaa. Silti mä syön muutaman karkin. Oon ihan täynnä. Miks karkkien pitää maistua niin hyviltä? Miks mä tykkään niistä? Yritän unohtaa kommentin, mutta se pyörii mun mielessä.

Tuun kotiin mun vanhempien kyydillä. En sano mitään siitä inhottavasta kommentista. Puhun vaan niitä näitä. Mut mielessäni mä päätän, että teen jotain. Mä muutan mun syömistä. Ja lisään liikkumista. En haluu tällasta kroppaa mikä mulla on. Oon yksin mun huoneessa, pää täynnä ajatuksia. Alekerrasta kuuluu hälinää. Mun vanhemmat ja pikkuveli tekee omia juttujaan. Mä kävelen hiljaa ja varovasti yläkerra käytävään. Otan kauan käyttämättömänä olleen vaa˙an kaapin alta. Se on valkonen ja sen digitaalinäyttö on musta. Painan sen päälle nopeasti jalallani. Kun numero 0.0 ilmestyy ruudulle, merkiksi, että vaaka on päällä, astun sen päälle. Numerot vilisee mun silmien edessä. 56.7 kg. Oon järkyttyny. Katon itteeni peilistä. Tukevat reidet hankaa toisiaan. Keskivartalo on levee. Vatsalihaksia ei näy. Käsivarret on isot. En tykkää mun kropasta. Mulla ei oo itsevarma olo. Ei tällasessa kropassa. Haluun olla kiinteempi.

Ja niin mä lähden kävelemään kohti pimeää.

On joulu. Syön ruokaa ja herkkuja niin paljon että mulla on maha kipee. Vietän aikaa mun kavereiden kanssa shoppaillen ja nauraen. Käyn sukulaisilla kylässä ja katson elokuvia perheen kanssa.

On uusi vuosi. Mä päätän alottaa tän vuoden karkkilakolla, joka kestää mun synttäriin asti. Mä haluun paremman kropan. En syö karkkeja. En irtokarkkeja, suklaata tai lakua. Ei mitään sellasta. Sitten synttärinä voin herkutella. Pitää pystyä olemaan siihen asti ilman.

Tammikuu. Mä käyn koulussa. Mä opiskelen. Teen äikän tehtäviä, lasken matikkaa, luen hissaa, oon liikuntatunneilla, laulan ja soitan. Oon leirillä, jossa tehään kevään kisaohjelmaa. Oon treeneissä. Treenaan ahkerasti. En syö karkkia.

On mun synttäri. Oon sopinu mun äidin kanssa, että mennään Helsinkiin iltapäivällä. Kun mun koulu loppuu, suuntaan bussilla suoraan keskustaan. Talviset maisemat vaihtuu koko ajan ikkunalasin takana. Tuun Kamppiin. Kävelen kohti Aleksanterinkatua ja nään siellä mun äidin. Mennään pieneen kivaan kahvilaan, jossa en oo käyny koskaan aikasemmin. Valikoimassa on salaatteja, leipiä, leivoksia, kaakaota, teetä ja kahvia. Valitsen salaatin, jossa on vihersalaattia, tomaattia, vuohenjuustoa, saksanpähkinöitä ja kastiketta ja sen lisäksi tilaan valkosuklaa kaakaon. Kaikki maistuu hyvältä. Nautin ruoasta. Juttelen äidin kanssa sitä sun tätä. Oon ilonen. Ku mun ja mun äidin salaattilautanen on tyhjä, lähetään kohti Kamppia. Ollaan sovittu, että nähään mun isovanhemmat siellä ja mennään yhessä herkuttelemaan jotku leivokset mun synttärin kunniaks. Mun isovanhemmat löytyy Kampin alakerran keskiaukiolta ja lähetään yhessä kohti yläkerrassa olevaa Johto cafea. Vitriini keikkuu erilaisista leivoksista toinen toistaan paremmannäköisinä. Laajaan valikoimaan mahtuu muffinsseja, brownieseja ja erilaisia kakkupaloja. Mä valitsen Oreo-kakkupalan, joka tuntuu huutavan mun nimeä. Ku muutki on valinnu syötävän itelleen, niin istutaan pöytään. Laitan haarukallisen kakkua mun suuhun. Maistelen suussa sulavaa Oreo-täydellisyyttä, joka on suoraan kakkuparatiisista. Maistan toistenki herkkuja, eikä musta tunnu yhtään syylliseltä.

En oo tyytyväinen mun kroppaan. Mä haluun joka paikan kiinteemmäks. En haluu olla tän näkönen. En nyt enkä koskaan. Miten mä muka voisin kesällä kulkee bikineissä jos näyttäisin tältä? Mä alotan nyt herkkulakon. En syö mitään karkkeja, keksejä, sipsejä, poppareita tai leivoksia.

Oon ollu jo muutaman viikon herkkulakossa. Ei oo ees tehny mieli herkkuja. Istun olohuoneen lattialla ja katson telkkaria. Mun äiti tulee kotiin. Se kertoo, et on ostanu whoopies-keksin mulle. Se kävelee pieni paperipussi kädessä keittiöön. Mä meen sinne myös. Äiti laskee paperipussin pöydälle ja mä meen sen luo. Otan keksin pussista. Se näyttää niin hyvältä. Keksissä on kaksi puolikasta, joiden välissä on vaaleanpunaista täytettä. Käsi kuljettaa keksiä kohti mun suuta. Ja niin mä sorrun. Pureskelen keksiä, jonka herkullinen maku täyttää mun suun kokonaan. Mä syön sen kokonaan, vaikka mun ei kuuluis.

Mitä mä tein? Miks mä söin sen keksin? Miks äiti osti sen mulle? Miten mä en pysty ees olemaan kuukautta herkkulakossa? Mun itsekurin on pakko parantua. Mä en saa sortua. Mä oon herkkulakossa! En koske yhtään mihinkään herkkuihin, ennen kesälomaa. En kertakaikkiaan voin. Jos mä en pysty pysymään erossa herkuista, niin kiinteää kroppaa en kyllä saa. Ja sen mä haluun. Niin palavasti. Mä en luovuta. Mä teen töitä mun tavotteen eteen. Mä saan täydellisen kropan.

Puiden oksat raapii mua.