Hauras henkäys

3.

Istun mun luokkalaisten kavereiden kanssa välkällä koulun parakin katoksen alla. Jutellaan vähän kaikesta mutta yhtäkkiä puheen aiheena oon mä.

"Alisa sä oot oikeesti laihtunu ihan sairaan paljon", Kia sanoo.

Enkä oo, sä vaan kuvittelet. Oon laihtunu muutaman kilon. Se ei oo sairaasti. Ja miks sä nyt yhtäkkiä otit mun koon puheenaiheeks?

"Niin oot, kaikki sen näkee. Kysynkö vaikka noilta pojilta?" totee Janna kääntäen katseensa muutamaan mun luokan poikaan.

"Et todellakaan kysy!" mä sanon tiukasti. Se on sitä paitsi mun oma asia paljonko painan ja minkä kokonen oon. Miks muut puuttuu siihen?

"Sun rintsikoidenki koko on pienentyny", Iina sanoo. "Vai voitko muka väittää jotain muuta? Huomaan jos yrität huijata."

Mun kaverit istuu kaaressa. Ne ympäröi mut. Oon ihan kuin vanki loukussa. Kaikkien katseet kohdistuu muhun.

"Itse asiassa mulla on ihan saman kokoiset rintsikat nyt kun aikasemminki", vastaan itsevarmasti. Enkä mä valehtele. Mulla on nyt ihan saman kokoiset rintsikat kun aikasemminki, mut ne sattuu olemaan tosi pienet 70-A-kokoiset. Muut sen kokoiset rintsikat, jotka omistan, on mulle kyllä isoja. Hymyilen. Janna katsoo mua hetken epäilevästi ja sitten sen ilme muuttuu. Sen silmistä näkee, et se uskoo mua. Ilmapiiri muuttuu ahdistavasta paljon paremmaks, kun kellot soi välitunnin loppumisen merkiksi ja pääsen pois kavereiden piirityksestä.

Kouluruokailu. Laihtumissaarnauksen jälkeen mun syömisiä katsotaan. Ruokana on ällöjä, kiiltävän rasvaisia, maustettuja lohkoperunoita, jauhelihapihvejä, ketsuppia ja salaattia. Otan ihan vähän perunoita, kaksi pihviä, ketsuppia ja salaattia. Istun pöytään mun kavereiden viereen. Alan syömään. Syön salaattia. Laita suuhuni palan jauhelihapihviä, jossa on ketsuppia. Perunapaloihin en koske. Ne on varmaan uppopaistettu. Multa kysytään:

"Miks sä et syö noita lohkoperunoita?"

"Koska niihin meinaa tukehtuu", mä vastaan. Se on totta, oon joskus melkein meinannu tukehtua niihin.

Tunnen kuinka saan ihmetteleviä katseita kavereiltani.

Meen kouluun suoraan voimistelunäytöksestä, koska on yökoulua. Oon syöny pienen salaatin joskus neljältä ja mulla on nälkä. Kello on yheksän. Koulussa on erilaisia tarjottavia yhdellä pöydällä. Illan aikana mä käyn vähän väliä hakemassa sieltä syötävää. Syön niin monta karjalanpiirakkaa, etten edes osaa laskea. Merkkaan mun syömisiä ylös kännykkään.

Vaihdan yöpukua pukuhuoneessa. Mun muutama kaveri on siellä samaan aikaan. Otan paidan pois ja nauran jonkun mun kaverin hauskalle jutulle.

"Alisa, oh my god, sulla on sixpack!" Janna huutaa.

Muut kääntyy kattomaan mua. Mulla on sixpack. Ja muutki tietää sen. Hymyilen. Oon tehny kovasti töitä sellasten vatsalihasten eteen ja nyt mä omistan ne. Lihasten reunat näkyy mun kaventuneessa keskivartalossa. Mun kroppa on oikeesti muuttunu. Oon laihempi. Oon parempi. Mun jalatkin on ohuemmat. Oon niin iloinen.

Aamulla syön koulussa aamupalaa. Se ei ole kummoinen. Valikoima on pieni, eikä siellä oo melkeen mitään mitä haluisin syödä. Otan näkkäriä ja omenaa. Kun kaikki on syönyt ja liikuntasali, jossa nukuttiin on siivottu, lähden kotiin.