Hauras henkäys

8.

Huomaan vaa'an olohuoneen lipaston hyllyn alla. Yhtäkkiä tajuun, että mä haluan tietää mitä painan. En oo käynyt vaa'alla päättäripäivän jälkeen. Nyt kun mä näen ton vaa'an niin mä tiedän, että mun on pakko saada tietää mun paino. Kun muut on ulkona ja mä oon yksin siinä huoneessa, niin mä otan vaa'an hyllyn alta ja astun sen päälle. Vanhan vaa'an viisari heiluu ensin ja sitten pysähtyy. 48.4 kg. Mitä? Oikeesti! Mä oon laihtunut! Vaikka mä en ole mitenkään tietosesti yrittänyt pudottaa mun painoa! Jes! 48 on paljon parempi kun 50! Nyt jatkan samalla tavalla.

Kova tuuli kylmenee.

Mun iskän serkulla on häät. Mä laitan päälle mustan olkaimettoman mekon, joka mulla oli talvella joulujuhlassa. Mun isoäiti on kaventanut sitä, koska se oli mulle liian iso. Jouluna se oli sopiva. Oon oikeesti pienempi. Mä oon tyytyväinen itteeni. Muut syö ruokaa, ennen kun me lähdetään niihin häihin. Mä en. Sanon, etten halua syödä nyt, kun siellä juhlissa on ihan kohta ruoka.

Seison ruokajonossa. Ruokapöytä on täynnä erilaisia syötäviä, niin makeita kuin suolasia. Mulla on kova nälkä. En oo syönyt moneen tuntiin. Kokoon itselleni annoksen, joka sisältää vihersalaattia, pastasalaattia, kanasalaattia ja lihapullia. Lautanen on ihan täynnä. Tämän saan syödä. Mutta en voi ottaa lisää. Syön. Lautanen tyhjenee.

Tulee jälkiruoan aika. Ihmiset alkavat muodostaa jonoa pöydän lähelle. Munkin oletetaan hakevan jotain. Mä kävelen ihmisjoukon mukana kohti sitä herkkupöytää. Tuijotan kaikkia tarjolla olevia syötäviä. Otan pienen palan kakkua ja sen lisäksi kaks pientä pikkuleipää. Istun pöytään ja syön ne. Hitaasti, haukkaus kerrallaan. Kun oon syönyt lautasen tyhjäks mä mietin, miten mua ällöttää. Mulla on paha olo. Musta tuntuu inhottavalta. Miks mä söin noi?

"Mua ällöttää", mä sanon ääneen.

Saan huolestuneita katseita.

Pyydän mun isää ottamaan musta ulkona kuvia. Poseeraan nätissä maisemassa hymyillen ja katson kuvia – järkyttynenä. Hyi että mä olen läski. Haluan lisää kuvia. Näytän niissäkin leveältä. Tai tukevalta. Ihan kaikelta muulta kuin laihalta. Kuvista ei todellakaan tuu onnistuneita.

Tullaan mökille myöhään illalla. Mä syön iltapalaa, vaikka on syönyt juhlissa paljon. Mulle sanotaan, että syö nyt vielä. Ja mä tottelen. Miks? Sekoitan maustamattomaan maitorahkaan vaniljasokeria ja laitan sekaan kirsikoita. Oon lukenut jostain, et vaniljasokeri on parempi kun tavallinen sokeri.

Selaan instagramin kuvia. Törmään kuvaan johon on kirjoitettu kalorittomasta maapähkinälevitteestä. Mun on pakko tietää voiko toi olla totta.

"Voiks kaloritonta maapähkinälevitettä olla?"

"Miten niin? Ei", mun äiti vastaa mulle.

Kuvassa on syömishäiriöön liittyviä hashtageja.

Mä lasken mun BMI:n kännykällä netistä löytyvästä nuorten painoindeksilaskurista. Se näyttää 17.3. Alipaino. Tyytyväisyys täyttää mun mielen. Jes mä olen hoikka. Löydän myös sivuston, jossa on eri ruoka-aineiden kaloreita ja niitä pystyy laskemaan. Kirjaan sinne mun tän päivän syömiset ja painon. 1054 kaloria. 1000 kaloria kuulostaa musta hyvältä. Päätän, että tästä eteenpäin syön korkeintaan 1000 kaloria päivässä. Laskuri näyttää, että mun energiansaanti jää miinukselle.

Mä oon menossa nukkumaan, enkä tiedä onko mulla nälkä vai ei. Oon syönyt 958 kaloria. Se on hyvä määrä. En syö enempää. En mä tarvitse. En mä saa.