Hauras henkäys

12.

Mun äiti tulee kaupungille myöhemmin. Kello on suunnilleen neljä, kun me tavataan Mallan kanssa se keskustassa. Mun äiti kysyy, ollaanko käyty syömässä. Mulla on ihan hirvee nälkä. En oo syönyt tänään muuta kun aamulla sen yhen jogurtin. Mä kerron, että Malla söi Mäkkärissä, mutta mä en oo syönyt kaupungilla mitään. Mun on pakko sanoa se, koska mulla on niin hirveä nälkä. Mun täytyy kertoo sille, koska mulla on niin kova nälkä.

Päädytään Rossoon. Istutaan pöytään ja tarjoilija tuo hymyillen jokaiselle oman ruokalistan. Katseeni kulkee listaa ylös alas, yhä uudestaan. Mietin kaikkia niitä ruokavaihtoehtoja. Missä olisi vähiten kaloreita? Mikä olisi kaikista kevyin ja terveellisin? Mikä annos olisi pienin? Valitsen pitkän harkinnan jälkeen lasten listalta pasta-annoksen. Kaikkiin annoksiin kuuluu myös salaattipöytä. Jos mulla ei olis näin kova nälkä ja mun äiti ei tarkkailis mun syömisiä, niin en kyllä hakis sieltä mitään. Mutta koska nälkä on aivan järkyttävä ja tiedän, että tarkkaileva silmäpari katsoo mua, mä nousen pöydästä ja kävelen kohti salaattipöytää. Otan pienelle lautaselle vähän salaattia ja astelen takasi mun paikalle. Alan syömään salaattiannostani. Vihdoin ruokaa. Salaatti vähentää nälkää hieman, mutta mun vatsa kurnii silti, kun oon syönyt lautasen tyhjäks. Ootan mun pasta-annosta ja kun se vihdoin tuodaan mun eteen, mä oon nappaan haarukan käteeni ja alan syödä nopeasti. Miten syöminen voi tuntua näin hyvältä?

Nälkä lähtee pikkuhiljaa. Mun lautasella on enää muutama pasta ja pyörittelen niitä haarukalla. Mun fiilis ei oo kovin hyvä. Mua alkaa ällöttää se, miten mä söin jotain kermasta ravintolan pastaa. Mulla ei mitään tietoa, kuinka helvetin paljon kaloreita tossa annoksessa oikein on. Tunnen kuinka äidin silmät porautuu muhun ja edessä olevaan lautaseen. Nostan katseen ylös ja nään, kuinka mun äidin silmien katse sanoo, että mun on syötävä se annos loppuun. Mä laitan pastan yks kerrallaan suuhuni. Mua sattuu vatsaan, koska söin niin nopeesti.

Aurinko paistaa ikkunan läpi ja polttelee mun ihoa. Ollaan mun perheen kanssa matkalla pikkuserkkujen luota Sotkamoon mun kummitädin ja sen perheen luokse. Mennään sinne muutamaks yöks kylään. Mä avaan suuni pikkuserkkujen perheen syömisestä:

"Mä en ihan oikeesti ymmärrä miten ne voi syödä niin paljon kaikkee epäterveellistä, ei se oo normaalii."

Mun vanhemmat ihmettelee mun kommenttia, vaikka onki sitä mieltä, että ne vois vähentää herkkujen syöntiä. Mun pikkuveli ei sano mitään.

Saavutaan perille myöhään illalla. Mun kummitäti on laittanut päivälliseks makaronilaatikkoa, jossa on hirveä ja herkkusieniä seassa. Vien tavarat huoneeseen, jossa mä tuun nukkumaan. Sen jälkeen kävelen keittiöön ja istun pöytään. Otan kauhalla makaronilaatikkoa ja laitan sen päälle vähän ketsuppia. Yritän mahdollisimman huomaamattomasti ottaa kuvan annoksesta kännykälläni. Kun oon syöny, meen väsyneenä nukkumaan.

On seuraava aamu. Nousen ja käyn vessassa. Sillä aikaa muutkin on heränny. Mun kummitäti laittaa aamupalaa keittiössä. Meen istumaan pöydän ääreen ja mielessäni punnitsen aamupalavaihtoehtoja. Kiinnitän huomion muropakettiin. Tarkemmin sanottuna sen kyljessä olevaan kalori- ja ravintoainetaulukkoon. Huomaan, ettei 30g muroannoksessa ole kuin 150 kaloria. Hyvä, se on tarpeeks kevyt aamupalaks. Yritän arvioida 30g määrän ja kaadan varovasti muroannoksen pieneen kulhoon. Lisään joukkoon vähän rasvatonta maitoa ja juon vettä.