Hauras henkäys

19.

Äiti ja iskä lähtee illalla katsomaan elokuvaa ja mä jään mun kaksi vuotta nuoremman pikkuveljen kanssa hotellihuoneeseen. Mulle on sanottu, että mun täytyy sinä aikana syödä iltapala. Se on yksi pieni mansikanmakuinen jogurttipurkki. Mä valitsin sen itse aikaisemmin kaupasta. Se oli kaikista kevyin. Siinä on vaan 39 kaloria sadassa grammassa. Ilta alkaa hämärtyä. Hotellihuone on tosi korkeella ja mä istun ikkunalaudalla. Katselen maisemia lasin läpi ja selaan kännykälläni somea.

Haen pienestä jääkaapista jogurttipurkin ja otan sen ikkunalaudalle. Nappaan siitä kuvan ja sitten mä alan syömään. Syön sen hitaasti, yksi pieni lusikallinen kerrallaan.

Seuraavana aamunapäivänä haluun taas lähteä kiertelemään kaupungille. Kun oon lähdössä ulos ovesta, mun vanhemmat sanoo, etten saa mennä ennen kun oon syönyt välipalaa. Mä oon juuri vähän aikaa sitten syönyt aamupalan. Söin pienen kipollisen puuroa, johon laitoin vähän sokeria päälle. Sitten join lasin maitoa. Miks mun nyt muuta pitäisi syödä? Ne haluu, että syön kuivattuja marjoja ja pähkinöitä. Oikeita kaloripommeja molemmat. Sepä kiva. Mun iskä tulee oven eteen. Se ei päästä mua ulos. Se toistaa, etten saa lähteä, jos en syö. Äiti sanoo samaa. Voi helvetti. Paska. Miks mun pitää joutua tälläseen tilanteeseen? Tää ei ole reilua. Entä jos mä vaan suostun ja kuljen sitten kaupungilla lujaa niin, että kulutan välipalan pois? Niin mä teen. En jaksa väitellä nyt. Suostun vastahakoisesti. Joudun ottamaan kourallisen. Siinä on viisi mantelia ja viisi kuivattua inkamarjaa. Se on niin paljon. Kourallisessa on paljonpaljonpaljon energiaa. Ihan liikaa. Meen ovelle ja nopeesti räpsäsen kuvan mun kännykällä. Iskä huomaa ja tulee kysymään, että mitä ihmettä teen. Se kyselee, miks mun pitää ottaa kuva mun kädessä olevista pähkinöistä ja marjoista. Ei se tajuu. Ei se voi koskaan tajuta.

"Tästä vaan tulee tällänen kiva välipala-kuva"

Ja paskat. Niin tosiaan ihan varmasti. Mun vaan täytyy, ei se voi ymmärtää. Ei kukaan voi ymmärtää, enkä osaa selittää. En haluu, eikä mun kuuluisi joutua selittämään. Tää on mun elämä. Mun iskä ei kyllä ihan niele mun selitystä, mutta päästää mut lähtemään kaupungille.

Kävelen. Kävelen. Kävelen. Lujaa. Täytyy kulkea kovaa vauhtia. Pitää polttaa se helvetin välipala. Se ihan turha, ylimääränen ateria. Se mitä en tarvisi. Ei mun kuuluis sellasia joutua syömään. En mä tarvitse, ihan tosi. En mä haluu lihota. En mä haluu painoo yhtään enempää.