Hauras henkäys

5.

Kävelen itsevarmasti juhlamekossa ja korkokengissä kouluun. Meen liikuntasaliin, jossa mun kaverit on jo. Ne kehuu mun mekkoa, kenkiä, hiuksia ja meikkiä. Musta tuntuu niin hyvältä. Istun tuolille ja kevätjuhla alkaa. Rehtori pitää puheen ja kaikki laulaa yhsedssä muutaman laulun, mukaan lukien perinteisen Suvivirren. On stipendien jaon aika. Mun luokka on viimeisenä. Sillä aikaa kun muille kutosluokille jaetaan stipendejä, mä mietin, että ketkä mun luokasta saa sellaisen. En todellakaan usko, että mä saisin. Sitten mä näen mun opettajan kädessä olevan kirjekuoren, johon on kirjoitettu mun nimi. Saanko mä oikeesti stipendin? En sano mun kavereille mitään kirjekuoresta. Mietin kuitenkin ääneen, että mitä jos mä saisin stipendin ja kaatuisin kun kävelisin lavalle. Ne nauraa ja sanoo, etten mä kaatuis. On mun luokan vuoro. Mun opettaja alkaa jakaa stipendejä. Mua jännittää. Ensin yksi saa musiikkistipendin. Sitten toinen saa kaveruusstipendin. Ja sitten mun nimi sanotaan.

" Alisa saa parhaan koulumenestyksen stipendin." Kävelen lavalle hymyillen, enkä kaadu. Saan stipendin, kiitän ja menen riviin muiden stipendin saaneiden kanssa.

Kevätjuhla loppuu ja menen muiden mun luokkalaisten kanssa omaan luokkaan. Mun opettaja pitää puheen ja alkaa jakamaan todistuksia. On mun vuoroni hakea todistus. Nousen tuolista ja menen opettajan luo. Saan todistuksen, niiaan ja halaan mun opettajaa. Kaikkien saatua todistukset, otetaan yhdessä ryhmäkuvia koulun pihalla.

Ala-aste on käyty. Nyt alkaa kesäloma. Kävelen kotiin. Kotona laitan mun hiukset nutturalle ja puen päälleni valkoisen topin, uudet vaaleat farkkushortsit ja pinkit Converset. Otan kännykän ja rahaa mukaan. Sitten lähden ulos. Mulla on nälkä, mutta en voi syödä. En saa syödä kun vasta ravintolassa, johon oon sopinut meneväni mun kavereiden kanssa. Ollaan sovittu jo monta kuukautta aikaisemmin, että tehdään jotain kivaa yhdessä peruskoulun päättäripäivänä. Ollaan päädytty siihen, että mennään syömään Helsinkiin Vapiano-ravintolaan ja sen jälkeen Adeliinalle yöks.

Tilaan tomaattipasta-annoksen. Annoksen mukana saan muutaman palan tuoretta, vaaleaa leipää. Mulla on tosi kova nälkä. Muut tilaa pizzaa. Istun pitkän pöydän päädyssä. Aletaan syömään. Juttelen syödessä mun kavereiden kanssa. Pasta on hyvää. Ja leipä. Syön kaiken. Juon vettä.

"Miks sä et ottanut pizzaa?" Iina kysyy multa.

"Mä en halunnu", vastaan.

"Pystytkö sä edes syömään sitä?" Janna kysyy haastavasti.

"Pystyn!" vastaan varmasti ja katson kuvottavaa rasvantäyteistä pizzaa. Hyi yäk. Mua kuvottaa. Miks kaikki kyselee multa tommosia? Mitä se niitä haittaa, että mä en haluu syödä tollasta rasvasta lättyä!

"En usko, jos et maista", Janna sanoo.

"Oon ihan täynnä."

"Kyl sä jaksat yhen pienen palan."

"Okei!" sanon ja otan ällöttävän pizzapalan, jota mun edessä pidetään. Miks ne haluu nähdä, että syön pizzaa? Ihan kun mulla olis muka päässä jotain vikaa, jos en syö sellasta. Mä haukkaan palan. Sisältä mä kiehun. Mun ärsytyksen taso on tosi korkealla.

Maksan mun syömiset. Kassalla on ilmaisia nallekarkkeja. Mun kaikki kaverit ottaa niitä. Mä en ota.

"Hei Alisa sunki pitää ottaa", Janna toteaa melkein käskien.

Otan yhden ja syön sen. Hyi oikeesti. Mikä teitä vaivaa? Miks yritätte saada mut syömään koko ajan enemmän roskaa?

Mennään ulos ravintolasta.

"Pystytkö ottamaan toisen?" Janna kysyy ja ojentaa nallekarkkia mua kohti.

Mikä noilla on, kun ne koko ajan puuttuu mun syömisiin?

Otan ärsyyntyneenä karkin ja laitan sen suuhuni.

"Sä lupasit, että lopetat sun herkkulakon tänään", Emilia muistuttaa.

Niin. Niinhän mä joskus lupasin. Mut entä jos mä en enää halua herkkuja?

"Justhan mä söin kaks nallekarkkia!"

Kävellään Kamppiin päin.

"Oot niin laiha, sulla näkyy tostaki luu!" Kia sanoo ja osoittaa mun olkapäätä.

"Enkä oo" sanon värittömällä äänellä.

Mennään yhden koulun pihalle. Hengataan siinä muutama tunti. Mun vatsa on ihan sika kipeä. Syynä varmasti kaikki se ruoka mitä söin. Makaan maassa ja sanon silloin tällöin jotain osallistuen keskusteluun. Kaks mun kaveria istuu keinussa ja kaks säätää jotain korkean lampun vieressä.

Mennään illalla Adeliinalle. Hypitään trampoliinilla. On kuuma ja mulla on vaan bikinit ja treenishortsit päällä.

"Oikeesti Alisa, sun kylkiluut näkyy koko ajan, vaikka seisoisit vaan paikallaan. Onks se sun mielestä muka kivan näköstä?" Jannalla on sitten tänään paljon sanottavaa mun ulkonäköön ja syömisiin liittyen.

"Miten niin näkyy koko ajan? Joo kyllä monilla ihmisillä näkyy kylkiluut kun ne esimerkiks taivuttaa selkää!"

"Pojat ei tykkää ylilaihoista tytöistä. Kurvikkaat tytöt on niiden mielestä paljon paremman näkösiä. Pitää olla muotoja", Kia toteaa.

"Mulle on ihan sama mitä pojat ajattelee! Tajuutteko, mä oon ite tyytyväinen itteeni ja sillä on väliä!"

"Sun pitää syödä tänään kunnolla herkkuja, nyt on kesäloma! Mä ainaki haluun ostaa jotain hyvää syötävää", Emilia sanoo.

"Lähetään sit vaikka heti ostamaan!" vastaan.

Ostan kaupasta Puffet-jäätelön, Kider-suklaapatukan ja pienen Ässämix-karkkipussin. Tää tuntuu niin pakotetulta. Mä en voi sanoa, etten tykkäis herkkujen mausta, mutten haluais syödä niitä. En halua tykätä niistä. Mutta musta tuntuu, ettei mua jätetä rauhaan, jos en nyt syö. Lähdetään kävelemään takasin Adeliinalle. Mä kävelen Adeliinan vieressä ja muut on muutaman metrin mua edellä.

"En kai mä lihoo näistä?" mä kysyn tosissani.

"No en mä nyt usko, että sä noista lihoot", Adeliina vastaa.

"Ootko sä varma?"

"No et sä varmaan lihoo", se vastaa melkein samoilla sanoilla.
Avaan suklaapatukan ja syön sen. Samoin jätskin ja karkkipussin.

Seuraavana aamuna menen mun äidin ja iskän kanssa äidin syntymäpäiväbrunssille Helsinkiin. Syön kanasalaattia, marjarahkaa ja hedelmiä. Ja sitten on vielä vuorossa se jälkiruokapöytä, josta mun on vähän niin kuin pakko hakea jotakin. Muuten mun vanhemmat kyselis ihan niin kuin mun kaverit. Niillekkin mä lupasin, että lopetan herkkulakon, kun kesäloma alkaa. Miks mun on pitänyt tehä tälläsiä tyhmiä lupauksia? Otan pienen palan mustikkapiirakkaa, vähän vaniljakastiketta, brownies-palan ja yhden vaahtokarkin. Otan kuvan kaikesta mitä mä syön.