Hauras henkäys

16.

On sukkulajuoksun vuoro. Puolet juoksee ensin ja sitten vaihdetaan rooleja. Mä oon ensin laskemassa, kuinka monta sukkulaa mun joukkuelainen juoksee. Kun mä katson kun muut juoksee ja mua alkaa jo nyt pelottaa mun oma vuoro. Mä oon varmasti ihan surkee. Apua. Piip. Piip. Piip. Nauhalta kuuluu aina piip, kun pitää juosta kahdenkymmenen metrin matka. Molemmissa päissä on myös toinen viiva ennen päätyrajaa. Sen viivan ohi on kerettävä ennen piip-ääntä. Jos ei kerkeä siihen asti, putoaa. Jos kerkeää ensimmäiselle viivalle, muttei päätyyn asti, saa varoituksen. Kahdesta varoituksesta putoaa, ihan niin kuin sisupunnerruksessa. Nauhalla miesääni yrittää puhua kannustavasti ja tsempata. Sen lisäksi taustalla soi musiikki, joka on kaikkea muuta kuin rentoa tai rauhoittavaa.

On mun vuoro juosta. Mä seison aloitusviivalla ja paniikki iskee jo siinä vaiheessa. Nauha alkaa ja lähden juoksemaan monien muiden kanssa samaa tahtia. Yritän katsoa toisista tahtia, mutta silti keskittyä vain omaan. Piip. Piip. Piip. Muutama sukkula juostu ja jo nyt tuntuu pahalta. Sattuu. Hengästyttää. Aurinko paistaa suoraan kohti ja tuntuu, että sulan. Mun mustat treenivaatteet on tulessa ja hiki valuu.

"Hyvin menee, jaksat vielä", miesääni toteaa.

Ei tunnu siltä, että menisi hyvin.

Musiikki vaihtuu nopeammaksi. Askel, askel, askel. Vasen, oikea, vasen, oikea. Pitää pysyä tahdissa. Ei saa hidastaa, ei saa jäädä jälkeen. Kerkeän rajalle, sitten toiselle. En saa tippua, ei, en vielä.

"Rennosti uuteen rytmiin."

Musiikki nopeutuu entisestään. Piip. Piip. Piip. En tiedä miten mones sukkula on menossa. En pysy laskuissa. Mun aivot ei pysty keskittymään. Ainoa mitä voin ajatella on juokseminen. Pitää jaksaa. Ei saa luovuttaa. Pakko kestää. Pakko olla vahva. Piip. Piip. Piip. Miten mä voin pysyä tässä vauhdissa? Tuntuuko muistakin näin pahalta? Heikottaa. Jalat tuntuu ihan turrilta. Mua oksettaa.

"Ylitä itsesi!"

Mä yritän. Mä yritän. Mä yritän. Miks en oo tarpeeks hyvä? Miks tää on näin vaikeeta? Miks en vois olla paras? Mä yritän, yritän ihan hireesti. Eiks se muka riitä? Mitä muuta mun pitäis tehä? Tuntuu, että voisin kohta pyörtyä.

Kohta on ehkä mennyt nelkyt sukkulaa. En enää osaa laskea.

Piip. En enää pysty juoksemaa.

Piip. Jalat menee kohta alta.

Piip. Mä en enää pysty.

En vaan enää jaksa.

Piip. En kerkeä. Ei, en pääse. En pääse rajalle, en ees lähemmälle viivalle. Ei. Ei. Ei. Mä en vaan pysty.

Nelkytneljä sukkulaa takana ja tuntuu, että kaikki voima, jota mussa oli jäljellä, on nyt kadonnut. Se on jäänyt juostessa matkan varrelle. Nyt mä oon järkyttävän hengästynyt. Tuntuu, etten ees pysty kunnolla hengittämään. Pitää yrittää tasata hengitystä. Mä vaan seison juoksuradan reunalla ja yritän hengittää normaalisti. Koko kroppa tärisee ja mulla on niin heikko olo.