3. Uusi ystävä

401 38 10
                                    

Päivät kuluivat eikä mitään oikeastaan tapahtunut. Leya opiskeli ja vapaa-aikansa hän vietti joko yksin tai Rickin kanssa. Tuntui ettei mitään tapahdu. Kunnes viimein tavalliseen arkeen tulee muutos.

-----

Istun pöytäni ääressä opiskelemassa. Tai no en minä opiskele. Pöydällä aivan nenäni edessä on avonainen kirja mutta en edes vilkaise  siiihen. Ajatukseni ovat kaukana opiskelussa. Minä saan hovineidon. En tiedä ollakko iloinen, hermostunut vaiko ärtynyt joten olen vähän niitä kaikkia. Tai ainakin luulen niin. Toisaalta olen iloinen siitä että saisin seuraa, hermostunut siitä etten tiedä millainen tämä hovineito olisi ja vihainen siitä etten saisi enää ollenkaan omaa rauhaa. No kuitenkin kaikki ajattelukykyni menee tähän eikä opiskelusta tullut mitään. Lopulta päätän sulkea kirjan ja pistää sen takaisin hyllyyn joka on täynnä erilaisia oppikirjoja.

Huokaisen raskaasti ja vilkaisen kelloa. Puoli yksi. Vielä puoli tuntia ja minun pitää olla eteisaulassa vastassa hovineitoani. Silti minua hämmästyttää että minun pitää kertoa hänelle kaikki linnasta ja hänen työstään. Ei minulla ole hajuakaan siitä mitä hänen työhönsä kuuluu.

Lukaisen vielä kerran monisteet jotka minun pitäisi osata ulkoa ja joiden sisältö minun pitäisi muistaa ennen kuin vaihdan yöpukuni parempaan asuun. Kyllä, pidän yöpukua vielä keskipäivän jälkeen. Niinpä vaihdan vatteet ja odotan.

-----

Seison aulassa vastaan ottamassa hovineitoa. Minulla ei ole mitään tietoa mitä minun tulisi odottaa, mutta kun sisään saatetaan virnistelevä noin minun ikäiseni tyttö suuni loksahtaa auki. En voi kuin tuijottaa. Kun hän ja häntä saattaneet vartijat jääväät eteeni ja toinen vartijoista -joka muuten on Rick- köhäisee tajuan sulkea suuni. Hymyilen iloisesti ja aloitan pitkän puheeni.

"Hei ja hauska tavata. Olen prinsessa Leya mutta sano vain Leyaksi. Minä esittelen sinulle linnaa jaa öö... kerron mitä työhösi kuuluu. Lisäksi näytän huoneesi. Kierroksen jälkeen saat asettua taloksi. Onko kysyttävää?"

"Joo. Mihin voin jättää kassini."

Hetken pääni lyö tyhjää enkä tajua mistä hän puhuu. Kun hän hetken päästä heilauttaa laukkuaan tajuan mistä hän puhuu.

"Öö.. Tota Rick voi viedä sen jo huoneeseesi."

"Kuten haluat neito."

Sen sanottuaan Rick nappaa tytön laukun ja lähdemme yhdessä kävelemään. Kun pääsemme kulman taakse uskaltaudun kysymään.

"Mikä on nimesi?"

"Carla. Voit sanoa Caraksi."

Nyökkään. Kävelemme hetken vaiti kunnes saavumme ruokahuoneeseen.

"Noniin. Eli täällä sinä syöt lounaan ja päivällisen. Lounas tarjoillaan kello 12.00-14.00 ja päivällinen kello 17.00-19-00. Aamupalan ja iltapalan syöt joko huoneessasi tai erillisessä huoneessa. Näytän sen huoneen myöhemmin."

"Syövätkö muutkin kamarineidot täällä?"

"Kyllä. Lisäksi täällä syö muutamia muita työntekijöitä. No jatketaanko matkaa?"

Vastausta odottamatta lähdin jatkamaan matkaa. Saavumme nopeasti siivoustavaroiden luokse.

"Täällä säilytetään kaikkia siivousvälineitä. Tai sitten vain osaa niistä en muista. No kuitenkin suurin osa niistä löytyy täältä. Kai. No kuitenkin onko kysymyksiä?"

Kun käännyn tytön, Caran puoleen näen hänen pidättävän nauruaan. Kohotan kulmiani kun hän purskahtaa nauruun.

"Mitä?"

Behind the wall (Valmis)Where stories live. Discover now