Behind the wall (Valmis)

19. Elossa

Leya:

Tuntuu kuin uisin pimeydessä. Missään ei ole tolkkua. Tuntuu kuin minulla ei olisi aisteja ollenkaan. Kauempana näkyy valoa. Pitäisikö minun mennä sinne? Liikahdan valoa kohti. Samassa kuulen voihkaisun. Joku haluaa minun jäävän. Kuka? Minne?

Koitan keskittyä. Kaivan esiin muistoja. Niissä on linna ja joku poika. En vain pysty muistamaan. Samassa tapahtuu jotain.

Räväytän silmäni auki. Suljen ne nopeasti ja hengitän raskaasti. Ympäriltä kuuluu ääniä samalla kun koitan taistella hereillä pysymisestä. Lopulta pimeys nielaisee minut uudelleen.

-----

Herään uudelleen. Tällä kertaa minulla on enemmän voimia eikä pimeys enää kutsu minua. Avaan varovasti silmäni.

Minuun hiipii pikkuhiljaa paniikki kun tajuan etten näe mitään. Koitan räpytellä muttei se auta. Samassa alan tuntea kipua joka paikassa. Voihkasen hiljaa.

"Leya?"

Kuulen äänen läheltä. Muistini toimii jälleen moitteettomasti ja koitan haparoida käsilläni jotain. Lopulta tunnen jonkun tarttuvan käteeni ja puristan sitä kuin olisin hengenhädässä.

"Leya ei ole mitään hätää."

Tomin rauhallinen ääni ei kuitenkaan auta.

"En näe mitään."

Ääneni on itkuinen ja seuraavaksi kyyneleet alkavat tippua pitkin poskiani. Nousen istumaan ja tunnen kuinka Tom kietoo kätensä ympärilleni.

Istun siinä itkemässä hyvän tovin ennen kuin viimeisetkin kyyneleet ovat tippuneet poskilleni. Nikottelen vielä hieman ja nojaan pääni Tomin rintaan. Olen jo hetkellisesti unohtanut kaiken kivun.

Avaan uudelleen silmäni ja katson eteeni. Näen pelkkää mustaa, joten päätän sulkea silmäni uudelleen. Tom silittää käsivarttani.

"Ei mitään hätää."

Hymyilen hieman ja nostan käteni varovasti Tomin kasvoille. Kumarrun himan ja etsin huulillani Tomin suuta. Vaihdamme nopean ja hellän suudelman. Melkein heti sen jälkeen kuulen huoneen oven avautuvan.

Jähmetyn paikoilleni ja puristan käteni kiinni Tomin paitaan. Kasvoni olen kääntänyt oven suuntaan vaikkei se paljoa auta.

Tom huomaa jännittyneisyyteni ja sanoo rauhoittavasti:

"Se on vain hoitaja."

Rentoudun hieman ja kuulen lähestyviä askeleita.

"Olet sitten viimein herännyt. Millainen olosi on?"

"Joka paikkaan sattuu. Tai siltä se ainakin tuntuu. Lisäksi en näe mitään."

Minua alkaa jälleen itkettään ja Tom puristaa minua enemmän itseään vasten.

"Sinulla on paljon ruhjeita eikä ole ihme että kehosi tuntuu niin kipeältä. Parantuminen vie aikaa. Lisäksi olet saanut kovan iskun takaraivoosi ja luulen että sen takia et näe mitään. Näkösi pitäisi kuitenkin palautua."

Nyökkään hieman.

"Haluaisin olla hetken rauhassa."

Kuulen hoitajan tekevän lähtöä. Lisäksi kuulen tuolin kolahduksen kun Tom vieressäni nousee seisomaan. Pidän tiukemmin kiinni hänen käsistään.

"Ei älä sinä mene."

Tom istuu takaisin ja hoitaja sulkee oven. Pieni hymy hiipii huulilleni. Juuri nyt en muuta haluaisikaan tehdä kun olla kaksin Tomin kanssa. Vedän poikaa lähemmäs ja kuulen tämän naurahtavan hieman.