Behind the wall (Valmis)

25. Muutos arkeen

Leya:

Kun palaan linnalle ajatukseni ovat sekaisin. En oikein tiedä mitä odotin Rickin tapaamisesta, mutta en ainakaan tätä. Tieto siitä, että hän on vieläkin se sama poika on melkein musertava.

Päästyäni huoneeseen löydän pienen lapun pöydältäni. Vaihdan nopeasti kevyempään asuun ja alan sitten lukea lappusta kynttilän valossa.

Tom kertoo lähtevänsä seuraavana päivänä. Minua kaduttaa etten ole pystynyt olemaan hänen kanssaan. En kuitenkaan jaksa ajatella asiaa sen enempää vaan käperryn pikkuhiljaa kerälle pehmeään sänkyyni. Nukkuminen on mukavaa varsinkin tällaisina aikoina ja jään miettimään päättikö Cara sen takia tehdä kuten teki. Olisinkohan itse voinut tehdä asialle jotain?

Liian monta asiaa mielessäni nukahdan levottomaan uneen.

-----

Kiiruhdan käytävää pitkin kohti Alian huonetta. Kaiken tämän surun ja myllerryksen keskellä olen löytänyt idean edetä vanhempieni pelastamisessa.

Koputan jämäkästi oveen ja odotan, että Alia tulee avaamaan. Pian ovi työnnetään auki ja menen sisään. Istahdan petaamattomalle sängylle ja odotan, että ystäväni saa oven kiinni.

Kun hän viimein istahtaa lattialle ja luo katseensa minuun aloitan: "Olen miettinyt kuinka etenisimme kapinallisten suhteen. Nyt kun Ri.." Ei, en vain pysty sanomaan sitä ääneen. "Nyt kun huijari on löydetty linnasta ajattelin, että voisimme iskeä takaisin samalla mitalla. Jos löytäisimme jonkun kenet voisimme lähettää heidän leiriinsä se olisi suuri etu."

Alia mittailee ideaani ja huomaan sen. Hän nyökyttelee hieman päätään ja katsahtaa sitten minuun. "Hyvä on, mutta meillä tulee olemaan ongelmia sen kanssa kenet lähetämme. Anna minun miettiä asiaa ja lepää sinä hieman. En tahtoisi olla epäystävällinen, mutta näytät siltä kuin et olis nukkunut kuukausiin."

Tiedän ystäväni olevan oikeassa ja lähden huoneesta valittamatta. En kuitenkaan suuntaa omaan huoneeseeni vaan jatkan matkaa sen kohdalla. Tiedän etten pysty nukahtamaan, joten olisi turhaa vain mennä sängylle makoilemaan. Silloin mielenikin täyttyisi vaan kaikista viimepäivien tapahtumista. Pudistan päätäni ja koitan keskittyä johonkin muuhun.

Päästessäni ulos suunnistan kauempana olevalle alueelle. En tavallisesti ole käynyt siellä, mutta nyt asiat muuttuvat. Pääsen pienelle taistelualueelle ja katson muutamaa sotilasta, jotka juttelevat rennosti keskenään. Hymyilen kun vihdoin huomaan Lucaksen ja kävelen sitten hänen luokseen.

"Toivoinkin löytäväni sinut täältä", ilmoitan ja seisahdun pojan viereen. Lucas kääntyy katsomaan minua ja huomaan pienen yllätyksen hänen ilmeessään. Se katoaa kuitenkin pian, kun tilalle tulee iloinen virnistys.

"Mikäs sinut tänne tuo? Tulitko seuraamaan kumpi voittaa haasteen, Rico vai Teb?"

Pudistan päätäni ja katson kahta taisteluun valmustautuvaa miestä. "Ei, en suinkaan. Toivoin löytäväni sinut. Minulla olisi pyyntö."

Jälleen kerran onnistun yllättämään Lucaksen. Pyöräytän hieman silmiäni hänen ilmeelleen ja menen sitten asiaan. "Voimmeko mennä vähän syrjemmälle?"

"Oletpas sinä nyt salaperäinen." Sen sanottuaan Lucas vetää minut hieman syrjemmälle muista. Varmistan vielä onko kuulortäisyydellä muita.

"Minä haluan että opetat minut taistelemaan."

Sanojani seuraa hiljaisuus. Lopulta Lucas saa jälleen suunsa auki: "Taistelemaan? Siis miekkailemaan ja jousiampumaan vai?"

Nyökyttelen päätäni. Minua jännittää kun odotan pojan vastausta. Pienen pohdinnan jälkeen hän onnekseni nyökkää ja toteaa: "No kaipa minä voisin. Mutta ensiksi me menemme katsomaan sen ottelun. Se saa luvan olla ensimmäinen oppitunti taistelemisesta."

Lucas raahaa minut takaisin harjoitusalueelle. Nyt siellä on vielä enemmän porukkaa. Ängemme lähelle eturiviä ja katson kuinka kaksi miestä alkaa otella. Yritän katsella taistelua tarkkaavaisesti, mutta se on haastavaa, sillä minua kyllästyttää jo hetken kuluttua. Kun ottelu viimein päättyy en osaa edes sanoa kumpi voitti.

Pikkuhiljaa katsojien hajaantuessa muualle uskallan itsekin liikkua kauemmas. Pysähdyn odottamaan Lucasta, joka puikkelehtii luokseni.

"No mitäs sanot?" hän kysäisee heti ensimmäiseksi. En oikein tiedä mitä mieltä olin taistelusta, joten joudun hetken miettimään ennen kuin vastaan.

"Se oli.. No se oli uutta. En osaa oikein muuta sanoa." Kohautan avuttomana harteitani.

Poika pyöräyttää hyvittuneena silmiään. "No en minä kamalasti muuta kuvitellutkaan. Kuule, minulla on pian vartiovuoro, mutta voin illalla opettaa sinulle muutamia perusjuttuja."

Nyökkään ja hymyilen jännityneenä. Sen ihmeempiä sanomatta hyvästelemme toisemme. Päätän tehdä pienen lenkin puutarhassa ja vasta sen jälkeen lähteä syömään. En muista koska olisin viimeksi syönyt kunnon ruoka-annoksen linnan hienossa ruokasalissa. Pudistelen päätäni haikeille ajatuksille ja kävelen ripeästi eteenpäin. Minä aion olla vahva. Kansani ja itseni tähden.

-----

Ilta alkaa jo hämärtää, kun seison odottamassa Lucasta aiemmin tutuksi tulleella taistelualueella. Sille on varmaan ylväämpikin nimi, mutta en ole koskaan kuullut sitä. Vaihdan painoa jalalta toiselle. Housut jotka läysin kaapin pohjalta tuntuvat oudoilta. Olenhan minä ennenkin housuja käyttänyt, mutten silloinkaan pitänyt niiden tunnusta ihoani vasten. Nypin jälleen kangasta, kun kuulen puuskutuksen lähestyvän minua. Lucas ottaa viimeiset juoksuaskeleet ja pysähtyy sitten eteeni hengittelemään.

Kun hän on saanut hengityksensä tasattua hän viittoo minua peräänsä. Seuraan kiltisti ja pian pääsemme pienen varaston luo.

"Ajattelin perehdyttää sinut ensin jousiammuntaan. Se on kätevä taito, eikä sinun silloin tarvitse seistä vihollisen ulottuvilla."

Terästä kuuloni ja siirrän kaiken keskittymisen tähän hetkeen. Lucas ottaa esille jousipyssyn ja sitten kasan nuolia. Osa niistä on teräviä kuin miekan kärki, mutta osassa on vain tylppä puinen pää.

Tovin poika selittää minulle aseen historiaa ja kehitystä. Hän näyttää kunnollisen ampumisasennon ja ampuu sitten malliksi muutaman nuolen. Se näyttää helpolta, mutta kun on minun vuoroni nuoli lentää korkealle ilmaan ja putoaa sitten metrin päähän minusta. Nyt ainakin käsitän miksi osa nuolista on tylppiä.

En kuitenkaan lannistu vaan otan seuraavan nuolen ja koitan taas ampua sen. Illan kuluessa olen jo ampunut kymmenkunnan nuolia. Se tosin näkyy tuloksessa, sillä olen jo saanut nuolet lentämään ampumakohdetta kohti.

"Eiköhän se riitä. Ainakin opit, että se vaatii paljon harjoitusta. Sitten vielä loppu lenkki."

"Loppu lenkki?" toistan hämmentyneenä.

Lucas lähtee jo hölkkäämään joten laitan jalkoihini vauhtia ja lähden hänen peräänsä.

"Meidän pitää myös kohentaa kuntoasi ja lihaksiasi. Tähän kuuluu paljon muutakin kuin itse taistelu."

Valitus on jo nousemassa suustani, mutta puren kieleeni ja vaikenen. Itse minä tätä halusin. Ja haluan edelleen. Niinpä jatkan lenkkiä kyselemättä enempää. Enkä minä mitään enää pystyisikään puhumaan, sillä kaikki aikani menee puuskuttamiseen ja hapen ottamiseen.

Lenkin jälkeen kiitän Lucasia ja raahaudun omaan huoneeseeni. Olen niin uupunut, että lysähdän vain sängylle. Pitkästä aikaa nukahdan saman tien sikeään uneen.