Behind the wall (Valmis)

30. Räjähdys

Leya:

Katson eteeni auennutta taistelua. Tunnistan jotain sotilaita ja tiedän että Alia on johtanut hyökkäyksen tänne.

Hetken päästä tajuan että meidän pitää liikkua. Lähden puikkelehtimaan kohti pääporttia ja varmistan välillä että Tom on mukana. Samassa törmään johonkuhun.

Saan pidettyä tasapainoni ja katson edessäni olevaa Rickiä. Poika vetää minut nopeaan halaukseen.

"Onneksi olet kunnossa."

Olen vähän hämilläni ja työnnän Rickin kauemmas. Tämän kaiken taistelun.keskellä en mielelläni halaisi ystävää, joka petti minut kapinallisten takia.

"Tulitko etsimään vanhempiasi? Tiedän missä he ovat."

Kurtistan kulmaini vaikka sydämeni pompahtaakin ylimääräisen lyönnin. En ole varma pitäiskö minun luottaa Rivkiin vai ei, mutta pian minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin seurata häntä. Rick vetää minua mukanaan ja pysähtyy juuri sen rakkenuksen eteen jonka alla vankilat ovat, ja josta itse juuri pakenin.

"Älä näytä noin epäilevältä. Saat jäädä tänne niin minä menen vapauttamaan kuninkaan ja kuningattaren."

En ehdi sanoa tai tehdä mitään, kun poika katoaa jo silmistäni. Olen hyvin ymmälläni enkä oikein tiedä mitä ajatella. Tom on kadonnut jonnekin kaiken tämän joukon sekaan. Ouren hampaani yhteen ja jään varautuneesti seisomaan paikoilleni. Kukaan ei juuri tunnu kiinnittävän minuun huomiota, ennen kuin kuulen jonkun huutavan nimeäni.

Katsahdan minua kohti kiiruhtavaa Lucasta. Hän pääsee luokseni ja rutistaa molempia käsiäni pikaisesti. Vaikka hän selkeästikin huomaa huonon kuntoni, hän ei sano mitään.

"Meidän pitää saada sinut turvaan. Tule, minä suojelen sinua."

Lucas on menossa kohti leirin reunoja, mutta jokin saa minut pysymään paikoillaan. Vaikka Rick on tehnyt elämässään paljon huonojakin päätöksiä en halua jäättää häntä yksin. Hän on alhaalla tunneleissa ja jos kapinalliset saavat tietää mitä hän on tekemässä tai on jo tehnyt, hän tulee varmasti kuolemaan.

"Leya?" Lucasin kysyvä ääni keskeyttää ajatukseni ja käännyn taas katsomaan poikaa kasvoihin.

"En voi vielä lähteä. Rick on tuolla alhaalla. Minun oitää odottaa häntä."

Samassa ilman leikkaa kuuluva ääni. En oikein tiedä mihin sitä vertaisin mutta sen tiedän, että se on jokin merkki päätellen siitä kuinka osa taistelioista alkaa perääntyä. Lucasin ilme muuttuu hermostuneeksi ja hän palaa muutaman metrin takaisin luokseni. Enempää sanomatta hän nappaa kädestäni kiinni ja löhtee raahaamaan minua eteenpäin.

"Etkö kuullut mitä sanoin? En aio vielä lähteä." Riuhdon kättäni irti ja koitan laittaa vastaan. Lucas on kuitenkin yllättävän vahva. En silti aio luovuttaa.

Vaikka kuinka taistelen vastaan Lucas saa minut raahattua ulos leiristä. Leirin ulkopuolella joku tulee auttamaan häntä eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia kahta miestä vastaan.

Olemme jo reilumman matkan päässä ja matkanteko pysähtyy, kun kuulen räjähdyksen. Käännyn jäällen tulosuuntamme päin ja näen miten leirissä räjähtää uudelleen.

Yhtäkkiä saan jostai ylimääräistä voimaa ja saan riuhtaisrya itseni irti höllenneistä otteista. Lähden paniikissa kohti leiriä, mutta jo muutaman metrin jälkeen minut saadaan jälleen kiinni. Alan taas rimpuilla ja potkia, joten lopulta minut tulnnetään maahan, josta seuraan lannistuneena viimeisiä rähjähdyksiä.

Kun viineinenkin räjähdys on ohi ja ilmassa on vain hiekkapilviä muutamat kyyneleet vierivät poskelleni. "Isä, äiti, Rick.." kuiskaan murtuneella äänellä ja alan nyyhkyttää.

En edes käsitä miten elämästäni on tullut tällaista. Lähes jatkuvasti joku läheisistäni kuolee. Vahvat kädet kietoutuvat ympärilleni ja lähtevät kantamaan minua kohti linnaa. Muttuneena ja voimattomana suljen silmäni ja annan tasiasen liikkeen tuudittaa minut uneen.

-----

Seuraavana aamuna herään lintujen viserrykseen ja aurindon kirkkaaseen valoon. Pukeudun nopeasti ja lähden suorinta tietä ulos. Ruoho on kosteaa ja lehtiä pitkin valuu muutama vesipisara. Loppuyöstä on täytynyt sataa.

Väsymys tuntuu kaikkialla, mutta ehdin nukkua myöhemminkin. Pääsen putarhaan ja jatkan matkaa kukkaistutusten ohi.  Näen kauniin katoksen, jonka olen viimeaikojen tapahtumien vuoksi lähes unohtanut. Kuljen puutahassa pienen muistolaatan luo, jonka olen asettanut paikoilleni vanhempieni muistoksi. Toki heille annetaan arvokas hautapaikka muualta, mutta tahdoin oman paikan lähelle itseäni. Asetan matkallani poimimani ruusut maahan ja istun märässä maassa kyynelehtien. Lohduttava käsi laskeutuu olkapäälleni ja yritän saada siitä voimaa.

Nousen jalat vavisten pystyyn ja kerään itseni jälleen kokoon. Vilkaisen Tomia vieressäni. Hän on ollut tukenani kaiken aikaa. Aamu olisikin ollut tuskaa ilman häntä.

Kun olen varma, että vahvimmat tunteet ovat syrjässä lähden takaisin sisälle. Linnassa on nyt paljon tekemistä. Nyt kun vanhempani ovat kuolleet virallinen valta annetaan minulle. Kruunajaiseni lähestyvät uhkaavaa vauhtia. Kylmä tuuli koskettaa kasvojani ja saa lyhyeksi leikatun tukan heilumaan. En tiedä kykeneekö kaltaiseni ihmisraunio johtamaan valtakuntaa, mutta aion tehdä kaikkeni. Ja onnekseni saan apua. Vaitonaisena palaan sisään ja pakenen huoneeni rauhaan.

~~·~~·~~

Pahoittelut siitä etten oo koko kesän aikana saanu yhtään kirjotettua. Paitsi tietty nyt viimeistelin tän luvun.

Aika viimesiä viedään tarinan puolesta, joten toivottavasti joku jaksais viel tätä lukee.