Behind the wall (Valmis)

11. Paljastus

Muutaman päivän kuluttua:

Makaan sängyssä ja vain tuijotan seinää. En ole muuta viimepäivinä tehnykkään. Kuulen oven avautuvan ja sisään astelee vartija. Hän tuo minulle lounasta. En liikahda. Hetken on hiljaista ja arvelen vartijan tuijottavan syömätöntä aamupalaa. En ole edes vilkaissut sitä.

Elikkä siis. Kiristän isääni. En syö enkä juo niin kauaa kunnes hän päästää ystäväni vapaiksi. Tätä on kestänyt jo päivän. Minulla on nälkä mutten aijo luovuttaa. Teen mitä vain jotta saan ystäväni vapaiksi. Ainoa ongelma tässä vain on se etten tiedä aikooko isä tulla edes katsomaan minua.

Kuuntelen vartijan touhuja kunnes hän lähtee. En liikahda edes sen jälkeen. Tästä tulee pitkä päivä.

Anna:

Taivuttelen keltaista ruohonkortta käsissäni. Istumme suurimmassa sellissä joka täältä löytyi. Tom roikkuu kaltereissa, vaikkei se mitään autakkaan. Lopulta hän luovuttaa ja tulee viereeni istumaan.

"Olinko minä liian tyly hänelle?"

En aluksi käsitä mitä hän tarkoittaa joten Tom selventää.

"Olinko liian tyly Leyalle kun hän tuli pyytämään meiltä anteeksi. Minähän kuitenkin olin hänestä kamalan huolissani aluksi. Jotenkin minua vain alkoi surettaa ja hieman ehkä jopa ärsyttää, kun olimme ensin kamalan huolissamme etsimässä häntä ja hän löytyy linnasta täysin turvassa."

"Hän varmasti ymmärtää."

Cara vastaa puolestani. En viitsi sanoa muuta sillä tuo oli juuri sen minkä minäkin olisin vielä osannut sanoa. Nyt olen vailla sanoja.

"Ei hän pienestä pahastu. Eikä hän ole koskaan sinä aikana jona olen hänet tuntenut ollut pitkään kiukkuinen."

"Kiitos Rick ja Cara. Tuo auttoi."

He hymyilevät Tomille ja kaikki vaikenevat sen jälkeen. Hiljaisuutta ei kuitenkaan ehdi kestää kauaa kun vartija tulee sellimme ovelle. Hän avaa lukon ja kutsuu Tomin luokseen.

"Tule, nyt mennään."

"Ai minäkö? Minne?"

Tom kuulostaa pelokkaalta. Vartija ei kuitenkaa tee muuta kun nyökkää ja viittoo Tomia seuraamaan. Halaan veljeäni hieman ennen kuin tämä poistuu. Jään katsomaan kuinka he kaksi lähtevät enkä senkään jälkeen vielä käännä katsettani.

Kun olen aikani tuijottanut palaan takaisin paikalleni ja istahdan takaisin maahan. Lasken otsani polvien päälle ja kiedon käteni jalkojen ympärille. Siihen asentoon minä nään.

Leya:

Kello lähestyy kolmea kun joku tulee jälleen huoneeseeni.

"Leya. Haluaisin puhua."

"Senkus puhut yksinäsi."

"Ei, olen vakavissani. Vartijat kertoivat ettet ole pariin viimepäivään syönyt mitään. Miksi?"

"Koska en halua."

Isäni ei sano hetkeen mitään ja välillämme vallitsee hiljaisuus. Hän nousee ylös ja menee ulkopuolelle. Minun harmikseni hän palaa kuitenkin melkein heti takaisin.

"Olen huolissani sinusta."

"Omapa on vikasi kun vangitsit ystäväni."

"Johtuuko tämä nyt siitä? Sinä se osaat olla lapsellinen."

Tuhahdan.

"Minulle on aivan sama. Olen lapsellinen niin kauan kuin on pakko enkä lopeta ennen kun vapautat heidät."