Behind the wall (Valmis)

28. Leirissä tapahtuu

Leya:

Hieron päätäni samalla, kun kävelen taas vieraan miehen perässä. Lihakseni ja haavani sattuvat. Näen pienen kopperon, jonne menemme sisään. Mies avaa luukun lattiasta ja käskee minut edellä sinne.

Laskeudun maan alle ja katson sokkeloisia käytäviä. Tunnen kuinka silmäni sidotaan ja pian minua lähdetään johdattaamaan jonnekin. Kävelemme pitkään ja onnistun kolhimaan itseäni seiniin ja joskus kaattoon. Tunnen helpotusta, kun saan taas katsella ympärilleni.

Kanssani ollut mies avaa suuren metallioven ja tönäisee minut sisään. Kaadun maahan ja kuulen oven pamahtavan kiinni. Varovasti nousen ylös ja tuijotan ovea. Sen enempää miettinättä isken nyrkkini siihen niillä voimilla joita minulla vielä on.

"Sinuna on turmelisi itseäni enempää, kun olet jo tuossa kunnossa. En muuten kuvitellut saavani sinusta seuraa tänne selliin."

Vilkaisen puhujan suuntaan ja näen jälleen Tomin kasvot. Hän katselee minua epäluuloisesti.

Toimeettomana istahdan alas ja otan kasvojani edelleen suojaavan huivin pois. Sidon sen ranteeseeni ja hilaan itseni Tomin tavoin selkä seinään kiinni.

Hetken olemme hiljaisuudessa. Naputtelen kengän kärkiä yhteen ja vilkuilen poikaa aina välillä. Joka kerta hän tuijottaa minua.

"Näytät tutulta."

Naurahdan hieman ja tartun sitten kylkeeni, jota vihlaisee.

"Olen vähän eri näköinen kuin yleensä, mutta kiva jos alat tunnistaa minut."

"Alia nylkisi minut elävältä jos olisi nyt täällä", totean sitten. Sen sanottuani käännän taas katseeni Tomiin. Hän katselee minua silmät ja suu tiukkoina viivoina. Samassa väri pakenee hänen kasvoiltaan ja hän alkaa yskiä. Mukana lentää muutama veriklimppi.

Raahaudun hänen luokseen ja katson poikaa huolissani. "Oletko kunnossa?"

Saan vastaukseksi nyökkäyksen. "Turha minusta on huolehtia." Tuhahdan ja irrotan huivin ranteestani. Sen jälkeen kiedon sen mahdolliman hyvin hänen ympärilleen.

"Kyllä minä näen että sinä palelet. Mitä he ovat tehneet sinulle?"

Tom pudistaa päätään. "En tahdo puhua siitä."

En yritä saada häntä puhumaan vaan menen taas etäämälle ja olemme molemmat hiljaa.

Tom:

Ympärilleni kiedottu huivi lämmittää hieman, vaikka se onkin veren ja tomun likaama. Samalla kun olemme molemmat hiljaa koitan tunnistaa tummin pukeutuneen tytön.

Hänen äänensä ja piirteensä ovat todella tutut, mutta täällä saamani aivotärähdyksen vuoksi en saa mieleeni kuka hän on. Mainitessaan jonkun Alian näin mielessäni huolestuneen tytön, mutta minulla ei ole mitään käsitystä mistä hänetkään tuntisin.

Huokaisen hieman. Vatsani kurnii vaimeasti ja nojaan pääni seinään. Hetkessä minä nukahdan.

-----

Havahdun metallioven kirskuntaan ja kohottaudun hieman. Tyttö istuu siinä missä aiemminkin ja katselee sisään tulevaa miestä kiukkuisesti. Mies laskee tarjottimen lattialle ja poistuu oitis kuten aina.

Nousen varovasti pystyyn ja menen syömään. Halkaisen leivän ja ojennan sen sitten tytölle. Hän katsoo minua ja leipää vuorotellen, kunnes ottaa sen likaiseen käteensä.

Hymyilen hieman ja yllätyksekseni hän vastaa hymyyni. Tiedän jälleen, että olen nähnyt tuon hymyn ennenkin.

"Meidän pitää päästä täältä pois."

Kohotan hieman kulmiani ja haukkaan omaa leivänpuoliskoani. Tyttö kiertää pienen huoneen ympäri ja palaa sitten takaisin paikalleen.

"Olemme maan alla ja vartioita on paljon. Lisäksi tämä paikka on yksi sokkelo, joten en usko että pääset edes kahden metrin päähän tuosta metalliovesta", sanon ja nyökkään ovea kohti, joka lukitsee meidät molemmat tähän tilaan.

Sanani eivät tunnu muuttavan tytön mieltä. Kohautan harteitani lähinnä itselleni ja jatkan syömistä.

"Mitä edes teet tässä paikassa?"

Tyttö kääntyy, mutta ei ehdi sanoa sanaakaan, kun joku tulee sisään. Hämstyn hieman ja katson miestä, jota en ole koskaan nähnyt. Hän astelee tytön luo ja nappaa tätä kädestä. Katson avuttomana kuinka ainoa seurani viedään pois. Mielessäni voin vain toivoa että hän on kunnossa palatessaan.

Nousen pystyyn ja kävelen hieman. Istuskelu ei tee hyvää lihaksilleni, joten koitan päästä käyttämään niitä välillä. En tiedä kauanko olen kävellyt tilaa ympäri, mutta viimein ovi taas aukeaa. Tytöllä on uusi haava poskessaan ja olen varma, ettei se ole ainoa uusi kolhu.

"Oletko kunnossa?"

En saa sanallista vastausta, mutta huomaan kyllä, että tyttöön sattuu. Menen varovasti hänen luokseen ja pyyhin poskea pitkin valuvan verinoron. Repäisen palan paidastani ja käyn kastamassa sen veteen. Varovasti painellen pyyhin haavan ja sen ympärystän.

Heitän likaantuneen kangaskappaleen pois ja katson hetken tytön kauniita silmiä. Yllätyksekseni hän nojautuu minua vasten ja hetken kuluttua nukahtaa syliini. Hymy nousee huulillen, kun vihdoin tajuan hämärästi kuka hän on.

-----

"Oletko nyt varma, että tämä toimii?"

Seison oven edessä epävarmana. Saan vastaukseksi ainoastaan tomeria nyökkäyksiä, joten keskityn jälleen oveen. Kuulen asekeleita ja kun ovi avautuu lyön nyrkkini kaikin voimin tulijan naamaan.

Ateriaa tuonut mies kaatuu maahan osuman voimasta ja yllätyksestä. Nopeasti Leya hyppää esiin ja sitoo miehen suun ja kädet. Hetken mietittyäni päätän motata miestä vielä toisen kerran. Sen tehtyäni seuraan tyttöä ulos ja suljen oven.

Seuraava ongelmamme tulee olemaan ulospääsy. Katselen ympärilleni, mutta minusta kaikki näyttää samalta. Leya nappaa minua kädestä ja lähtee vetämään eteenpäin.

Minua kauhistuttaa se kuinka vain etenemme edes jättämättä mitään merkkejä. Entä jos menemme kokoajan vain syvemmälle tunneleiden sokkeloon?

Taas uusi kulma jonka takaa löytyy käytävä, joka on aivan saman näköinen kuin edellinenkin. "Oletko varma, että tämä toimii?"

Leya vilkaisee minua hymyillen ja hämmennyn hieman. Hetkinen.. Onko hän iloinen, vaikka saattaa kuolla tänne tunneleihin?

"Aina sinä murehdit. Luota minuun, tiedän kyllä minne mennä."

Pyöräytän silmiäni ja suuni meinaa loksahtaa auki kun näen katossa luukun. Leya virnistää tietäväisesti ja nousee raottamaan luukkua. En tiedä mitä hän näkee vai näkeekö mitään, mutta pian hän kapuaa ylös ja viittoo minut mukaansa.

Vaikka olen ihmeissäni, ettei missään näy vartijoita, kapuan mahdollisimman nopeasti ylös.

Luukku pitä pienen äänen, kun pamautamme sen kiinni. Leya nappaa tilan perältä veitsen ja antaa minulle toisen. En tiedä mitä sillä tekisin, joten seison vain paikoillani veitsi kädessä.

Ulkoa kuuluu ääniä ja Leya raottaa varovasti ovea. Jäämme molemmat tuijottamaan ulkona vallitsevaa kaaosta ja unohdamme oitis varovaisuuden. Enää en ihmettele miksei tunneleissa ollut kapinallisia.