Behind the wall (Valmis)

9. Miksei mulle kerrottu?

Leya:

Herään auringon säteisiin jotka puskevat väkisin verhojen lävitse. Räpyttelen hetken ja palautan eilisen takaisin mieleeni. Katselen hetken ympärilleni kunnes näen pinon vaatteita lipaston päällä. Menen niiden luokse ja puen ne päälleni. Oloni alkoi jo olla epämukava likaisissa vatteissa. Kun olen saanut itseni kuntoon menen keittiöön joka yhdistää kaikki huoneet. En näe Kaarinia missään, mutta menen siitä huolimatta penkomaan kaappeja. Löydän kaurahiutaleita ja leipää joten alan keittää puuroa. Se on yksi niistä harvoista ruuista joita osaan tehdä niin että niistä tulee hyviä. Annan puuron porista kattilassa samalla kun katan pöytää kahdelle. Juuri kun saan kaiken vamiiksi ovi aukeaa ja Kaarin tulee sisälle.

"Oi olet tehnyt aamiasita. Ei sinun olisi tarvinnut."

"Mutta minä halusin."

"No hyvä. Hain vähän kasviksia puutarhasta joita voimme pistää leivän päälle. "

Hymyilen vastaukseksi ja alan lusikoimaan puuroa lautasillemme samalla, kun Kaarin tekee leipämme valmiiksi. Kun kaikki on valmista, istumme vastakkain ja alamme syömään.

"No Leya mitä aiot seuraavaksi?"

Yllätyn kuullessani hänen sanovan nimeni. En muistaakseni kertonut sitä hänelle. Nyt kun asiaa ajattelee tarkemmin se tuntuu typerältä. Hain yösijaa ventovieraalta toistamiseen. Kerroin hänelle kaiken muun paitsi nimeni ja no kotini.

"Mistä tiedät nimeni? En maininnut sitä sinulle."

"Voi tyttö kulta. Olen isoäitisi. Minun kuuluu tietää se."

Alan yskimään sillä olen onnistunut vetäisemaan leipää väärään kurkkuun. Kun yskä alkaa hellittää kysyn varovasti:

"Anteeksi kuinka?"

"Olen äitisi äiti."

"Mutta.."

"Äitisi oli tavallinen työskentelevä tyttö ennen kuin hän tapasi prinssi Fredrikin. He rakastuivat välittömästi. Se oli kaunista katseltavaa. Äitisi meni naimisiin ja eli onnellisena. Olisin saanut muuttaa linnaan mutten tahtonut. Siksi asun nyt yksin täällä."

"Miksen minä tiennyt?"

Kaarin vain kohauttaa harteitaan ja jatkaa syömistä.

"Hei hetkinen. Jos isäni nai tavallisen naisen sehän tarkoittaa ettei minunkaan tarvitse mennä prinssin kanssa naimisiin!"

Kaarin hymyilee innostukselleni ja kysyy:

"Oletko sitten ihastunut johonkuhun tavalliseen?"

Punastun hieman samalla kun nyökkään. Onnekseni hän ei kysele enempää.

Kun saan syötyä päätän lähteä ulos. Kiertelen vähän puutarhassa ja vähän kauempana talosta. Palaan pian kuitenkin takaisin sillä kaikki energiani ei ole vielä palautunut. Käperryn sohvalle lukemaan kirjaa. Menetän ajantajuni kokonaan ja yllätyn kun Kaarin pyytää minua päivälliselle. Kello on jo lähellä kuutta kun lasken kirjan pöydälle ja nousen ylös. Venyttelen kankeita raajojani ennen kunin astelen keittiöön. Vasta nyt tajuan millainen nälkä minulla on. Syön hyvällä ruokahalulla eilistä keittoa ja kiitän kun olen saanut syötyä. Haukottelen uupuneena ja päätän mennä jo nukkumaan. Tarvitsen energiaa jos haluan huomenna jatkaa matkaani. Niinpä minä nukahdan.

-----

Herään vähän seitsemän jälkeen ja totean nukkuneeni melkein kellon ympäri. Puen nopeasti omat vaatteeni jotka Kaarin on selvästikkin pessyt. Sen jälkeen menen keittiöön ja teen itselleni nopeaa aamupalaa. Seuraavaksi hiivin Kaarinin ovelle mutta yllätyn kun hän onkin jo hereillä.

"Oletko jo lähdössä?"

"Kyllä."

"Odotas hetki."

Sen sanottuaan Kaarin katoaa hetkeksi jonnekkin. Pian hän tulee takaisin mukanaan pieni selässä kannettava pussukka.

"Ota tämä. Siellä on ruokaa ja rahaa. Lisäksi pakkasin sinun mukaasi sen kirjan jota luit. Vaikutit pitävän siitä. Ja vaihtovaatteet."

Kiitän viekä Kaarinia ja halaan ennen kuin lähden. Vielä ovella hän ojentaa minulle kartan ja ohjeistaa minua jatkamaan matkaa oikeaan suuntaan. Kiitän häntä jälleen ja vilkutan samalla kun kävelen pois päin. Lopulta käännyn ja lähden kartan osoittamaan suuntaan. Matka on pitkä ja joudun kulkemaan pitkään metsän keskellä.

Olen vieläkin uupunut joten vauhtini on hidas. Koitan kuitenkin kävellä nopeampaa kun huomaan olevan jo yli puolen päivän.

Aurinko porottaa taivallaa ja minulle alkaa tulla kuuma. Astelen metsän varjoihin ja istahdan kivelle lepäämään. Kaivan evääni esiin ja ilahdun nähdessäni myös vettä. Juon suoraan puoli pulloa jonka jälkeen alan syödä muita eväitäni. Samalla tutkin mitä muuta repustani löytyy. Kirja ja vaihtovaatteita aivan kuten hän sanoi mutta sen lisäksi löydän purkin vihreää tököttiä. Kaarin hieroi sitä haavoihini ja se paransi niitä. Hymyilin ajatellessani miten ihana isoäiti minulla oli.

Ajatukseni keskeyttää rasahdus pusikossa. Kuulen lehtien kahinan kun joku liikkuu lähellä. Pian esiin ilmestyy suden pää. Vetäisen terävästi henkeä mutten liikahda. Näen suden olevan laiha kun se haistelee ilmaa. Kun se alkaa tuijottaa leipääni muistan sen välissä olevan kinkun. Rauhallisin liikkein otan kinkun siivut pois leivän välistä ja heitän ne sudelle. Se syö ne tyytyväisenä ennen kuin jolkottaa pois. Jään katsomaan sen perään typertyneenä. Kun selviän hetken kuluttua järkytyksekstä pakkaan tavarani ja jatkan matkaa. Aina silloin tällöin pysähdyn lepäämään mutta jatkan sinnikkäästi matkaa.

Lopulta kun aurinko on jo laskemassa mailleen näen ensimmäisen talon häämöttävän edessäni. En kuitenkaan ehdi sinne asti kun joku tarraa minuun takaapäin. Yritän rimpuilla mutten onnistu pääsemään vapaaksi. Lopulta minut pistetään vaunuihin. Vasta silloin tajuan mitä on tapahtumassa.

Anna:

Olimme etsineet jo monta päivää mutta Leyaa ei vain näkynyt. Teimme aina vain pitempiä reissuja muttei siitä ollut hyötyä.

Jälleen kerran palaamme kotiin tyhjin käsin. Olen päässyt tutustumaan Caraan ja todennut että hän on mukava tyyppi. Kun viimein pääsemme talollemme näemme Rickin odottamassa ulko-ovella. Cara tervehtii häntä vaisusti.

"Missä Tom on?"

"Meni jo sisälle. Hän.. No hän on aika maassa."

Nyökkään ja menen sisälle. Aivan kuten olen arvannutkin löydän Tomin istumasta sängyltään. Kun menen lähemmäs erotan muutaman kyyneleen hänen poskillaan.

"Hei.."

"Entä jos hänelle on käynyt jotain?"

"En usko. Hän sanoi lähtevänsä. Ei olisi ihme vaikkemme löytäisi häntä. Mutta olen varma että hän palaa vielä luoksemme."

Tom katsoo minua silmiin.

"Sinä se osaat aina sanoa oikeat sanat."

Hymyilemme molemmat. Juuri sillä hetkellä kuulemme ovelta pienen koputuksen. Avaan oven ja sisälle tulevat Cara ja Rick. He pitävät toisiaan kädestä mutta huoneeseen astuessaan irrottavat otteensa. Kai he pelkäävät sen loukkaavan Tomia.

Sanaakaan sanomatta käperrymme kaikki omille paikoillemme ja vaivumme uneen.