Behind the wall (Valmis)

29. Pelastusoperaatio

Lucas:

"Sinä teit mitä?!"

Katson Aliaa silmät ammollaan epäuskosta ja suu edelleen auki karjaisusta.

"En minä olisi häntä pystynyt estämään."

Tuhahdan ja käännyn kauemmas haromaan tukkaani. Pudistelen päätäni ja käännyn taas kiukkuisesti tytön puoleen.

"Etkö sinä käsitä millaisessa vaarassa Leya on? On suoranainen ihme, jos hän on edes elossa enää." Hengähdän hetkeksi ja sanon sitten päättäväisesti: "Meidän täytyy lähteä sinne leiriin ja tehdä koko siitä kapinallisjutusta loppu."

Enempää aikailematta poistun huoneesta ja lähden kohti ruokasalia. En voi uskoa että Alia on ollut niin typerä, kaiken tämän jälkeenkin. Matkalla tervehdin muutamaa ystävääni ja ruokasaliin päästyäni istun pyöreään pöytään ja alan syödä.

-----

Haukottelen hieman ja suuntaan kohti päivän harjoituksia. Edessäpäin näkyy jo paljon tuttuja kasvoja. Kaikki ei kuitenkaan ole kuin ennen. Tungen väkijoukossa eteenpäin ja näen Alian kaikkien näiden sotilaiden keskellä.

"On tullut aika tehdä jotain kapinallisille. Tajusin sen itsekin vasta tänään, kiitos erään teistä.."

Yllätyn hieman tytön sanoista, jonka takia en kuule miten hän jatkaa.

"..niinpä me hyökkäämme heidän leiriinsä tänäiltana."

Yllätyn jälleen, tällä kertaa siitä kuinka pienellä varoajalla olemme lähdössä hyökkäykseen. Kun muut hajaantuvat ja lähtevät tekemään valmisteluja illtaa, varten minä juoksen pois lähtevän tytön perään.

"Sinä kuulit sittenkin järjen äänen."

"Eikö sinun pitäisi valmistautua muiden tavoin iltaan? Olet meinaan lähdössä mukaan."

"Minähän valmistaudun koko ajan. Tahtoisin tietää millaista sotataktiikka ajattelit meidän käytävän."

En välitä Alian tylyistä vastauksista vaan jatkan matkaa tän rinnalla.

"Me vain hyökkäämme yhtenä suurena joukkona ja käytämme yllätystä etunamme. Ja kun muut luovat kaaosta pieni minun valitsemani ryhmä asettaa paikkaan pommeja."

"Pommeja?" toistan melkein kaikuna. En kuvitellut meillä olevan sellaisia.

"Pommeja, pommeja. Pommien asentamisen jälkeen kaksi tai kolme sotilasta jäävät antamaan merkkiä jonka antaessaan he laukaisevat pommit. Loput ryhmäläiset lähtevät etsimään Leyaa ja heidän muita vankejaan."

Sen enempää sanomatta Alia jatkaa ripeästi matkaa ja minä päätän lähteä takaisin sinne mistä tulin. Tehtävää on vielä paljon.

-----

Illan hämärtyessä kaikki alkaa olla valmista. Olemme kerääntyneet linnan etupihalle ja odottelemme Aliaa. Näpelöin miekan päätä hermostuneesti, ja vaihdan painoa jalalta toiselle. Kun tyttö lopulta tulee luoksemme, hän viittoo luokseen pienen joukon. Oletan heidän joukon olevan se joka asentaa pommit. Silmäilen heitä ja minun on pakko myöntää, että Alia osaa kyllä jotakin. Kaksi miehistä on vahvoja ja pystyy selkeästikin taistelemaan jo joku heidän toihunsa huomaakin. Loput mukaan lukien Alia näyttävät ketteriltä ja juuri oikeilta ihmisiltä piilottelemaan.

Vielä hetken me katsomme onko kaikki todella valmista. Lopulta saamme käskyn lähteä liikkeelle.

Joukot hajaantuvat hieman, sillä tuloamme ei huommaa niin helposti jos emme mene yhtenä rykelmänä. Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että tarvitsemme yllätyksen tuomaa etua.

Matkalla vilkuilen ympärilleni samalla kun pyrin pysymään varjoissa. Moni tekee samoin, mutta muutamat iskokoisimmista miehistä eivät pysty piiloutumaan kokonaan.

Edessäpäin näkyy kuitenkin jo leirin sisäänkäynti. Viiton muut pysähtymään ja kävelen itse muina miehinä suuaukolla seisovan miehen luo.

"Mitä sinä luulet tekeväsi?"

Kohautan harteitani ja koitan keskittyä pokkani pitämiseen.

"Nythän asia on niin, että tämä maa on minun. Teidän pitää maksaa siitä vuokraa."

Mies näyttää vihaiselta ja ärähtää minulle kiukkuisen vastauksen.

"Kyllähän minä ymmärrän arvon portilla seisoja, mutta asian laita nyt vain on näin. Tiedätkö monta hehtaaria alueenne on?"

Kohotan kulmiani ja olen tyytyväinen kun joukot sijahtelevat yksi kerraallaan leiriin. Olen muka vilkaisevinani kelloa, kun leirilstä alkaa kuulua huutoa ja taistelun ääniä. Vahtina ollut mies havahtuu niihin, mutta ennen kuin tämä ehtii tehdä mitään lyön häneltä nyrkillä tajun kankaalle.

Loput joukot pääsevät nyt juoksemaan leiriin ja liittymään taisteluun. Minun pitäisi mennä mukaan, mutta sen sijaan pujahdan Alian joukkojen perään. Seuraan heitä hiljaa ja kun he alkavat viritellä ensimmäistä pommia asteleen esiin. Olen saada nyrkistä päähäni mutta onnistun väistämään ja minut tunnistetaan onneksi heti.

"Mitä sinä täällä teet?!" Alia huutokuiskaa ja huomaan hänen olevan kiukkuinen.

"Halusin osallistua tähän. On mukavampaa, kun tietää missä sinua ympäröivät pommit ovat."

Meillä ei ole aikaa tappeluun ja Alia tietää sen joten hän antaa minun liittyä seuraan. Seuraan ryhmää ja kaiken kaikkiaan leiriin laitetaan viisi pommia. Nelkä niistä on leirin reunoilla ja yhden kävimme laitamassa leirin keskellä olevaan suureen taloon. Joukkojemme aiheuttama kaaos todella tepsi ja meidän ei tarvinnut taistella kuin muutamaa kapinallista vastaan.

"Mitä seuraavaksi?"

"Me menemme etsimään Leyaa ja odotamme merkkiä. Kun se tulee meillä on tasan minuutti aikaa häipyä lähistöltä."

Nyökkään ja pian me kaikki lähdemme eri suuntiin. Yritän nähdä tuttua tyttöä ja huutaa hänen nimeään metelin ja muiden huudon yli. Mitä pidempään tytöstä ei kuulu mitään sitä huolestuneemmaksi tulen.

Entä jos tämä ei sittenkään onnistu?