16. Loukkaantunut

206 20 0
                                    

Anna:

Herään aikaisin aamulla auringon valoon. Tom nukkuu viereisellä sängyllä. Puen nopeasti vaateeni ja harjaan hiukseni.

Kun olen valmis menen herättämään Tomin. Tom nurisee jotain mutta alkaa toimia kun sanon Leyan odottavan. Tom kiskoo vatteet päällensä ja lähdemme yhdessä kohti Leyan huonetta. Rappusissa meitä vastaan tulee Leyan ystävä Alia. Kun huomaan kuivuneen veren hänessä silmäni muuttuvat lautasen kokoisiksi.

"Mitä on tapahtunut?"

"Joku kävi kimppuuni yöllä. En minä niin helposti ole satutettavissa. Muutaman ikävän haavan he tosin saivat tehtyä. Olen matkalla sairastuvalle"

Nyökkään vakavana ja jatkan matkaa.

"Kukakohan hänen kimppuunsa on käynyt."

Kohautan harteitani sillä minulla ei ole aavistustakaan. Tai no on, mutten usko Tomin tekevän sillä tiedolla mitään, että ne jotka kaappasivat kuningasparin ovat asialla. Se on selvää.

Saavuttuamme Leyan ovelle koputamme siihen. Kun mitään ei tapahdu koputamme uudelleen.

"Ehkä hän nukkuu."

Avaan oven ja kiljaisen järkytyksestä. Lattialla makaa Leya. Hänessä näkyy joka puolella veitsen jättämiä viiltoja. Kuivunutta verta on joka paikassa. Tom juoksee tytön luokse ja nostaa hänen päänsä ilmaan.

"O-onko hän elossa?"

"Ei ainakaan tajuissaan. Hänet täytyy viedä sairastuvalle."

Tom nappaa Leyan syliinsä ja minä lähden näytyämään tietä. Me puoliksi juoksemme rappuset alas ja käytävän toiseen päähän. Lopulta astumme lasiovista sisään. Etsimme huonetta jossa olisi hoitaja. Lopulta näenme yhden hoitajan puhdistamassa Alian haavoja. Menemme sinne ja juuri kun olemme päässet sisään Alia on jo luonamme.

"Voi ei. Ei Leya. Miksen minä tajunnut. Tietysti he hyökkäävät molempien kimppuun. Voi ei."

Tom laskee Leyan yhdelle vuoteelle ja sairaanhoitaja alkaa heti tutkia hänen haavojaan. Samalla hän ilmoittaa muille hoitajille tarvitsevansa apua.

"Alian haavat pitää sitoa ja puhdistaa. Voiko jompikumpi tehdä sen? Minä en ehdi."

"Minä voin tehdä sen", sanon ja otan puhdistus aineen ja sidetarpeet pöydältä.

Alia menee vieläkin voivotellen takaisin istumaan samalla kun jatkan siitä mihin hoitaja jäi.

"Tom mene sinä kertomaan muille mitä on käynyt. He varmasti haluavat tietää."

Tom nyökkää ja poistuu huoneesta. Minä jatkan haavojen puhdistusta. Painelen puhdistusaineessa kostutettua vanulappua Alian kättä vasten ja kierrän siihen sitten sideharsoa. Tungen siteen pään aiempien kerrosten alle jotta se pysyisi.

"Olet hyvä tässä."

Katson yllättyneenä tytön kasvoja.

"Öhmm.. Kiitos."

"Oletko tehnyt tätä aiemmin?"

Laskeudun kyykkyyn ja alan tutkia Alian turvonnutta nilkaa.

"Minä hoisin aina kotona sattuneet vammat. Ennen kuin olin linnassa töissä toimin kylän vammojen hoitajana."

"Vau. Mistä linnasta sinut siirrettiin?"

"Klarinetista."

"Hyvä että siirrettiin. Töykeää porukkaa."

Nyökkään ja nousen ylös.

"Se on nyrjähtänyt. Mene lattialle istumaan ja laita jalkasi sängylle."

Behind the wall (Valmis)Where stories live. Discover now