Behind the wall (Valmis)

4. Haaveita

Anna:

Tuijotan suurta salia. Tuoko minun pitää siivota? Tartun siivousvälineisiin ja lähden raahaamaan niitä toiseen päähän salia. Lasken kaksi painavaa ämpäriä maahan ja otan mopin käsiini. Kastan sen toisessa sangossa, kierrän kosteaksi ja alan luuttuamaan. Teen hidasta kahdeksikkoa ja aina välillä käyn kastelemassa mopin. Kun viimein saan työni valmiiksi selkääni koskee ja reiteni ovat kipeät.

Vilkaisen suurta kelloa ja huomaan sen olevan jo lähemmäs yhtä. En taaskaan pääse lounaalle. Vatsani murahtaa mutta en kiinnitä siihen mitään huomiota. Kaadan vain vedet viemäriin ja vien mopin siivouskomeroon.

Lähden kohti kokoustilaa. Siellä meille jaetaan uudet työt. Astun suureen huoneeseen joka on täynnä valoa. Keskellä huonetta seisoo tomera nainen.

"Sain salin siivottua."

Nainen vilkaisee ensin minua sitten suurta lehtiötään ja taas minua ennen kuin sanoo:

"Menet pyykitupaan neljäksi tunniksi."

Nyökkään ja lähden vähin äänin kohti alimpaa kerrosta. Minä vihaan yli kaiken pyykkäämistä. Mutta pakko se mikä pakko. Kun olen päässyt suuret marmoriportaat alas käännyn oikealle. Kävelen kapeaa käytävää pitkin ja astun pieneen hämärään huoneeseen. Ovi kolahtaa takanani kiinni. Kävelen peremmälle ja katson suurta pyykivuorta joka minun pitää saada pestyä. Kaivan pesuvälineet esiin ja alan putsata vaateita. Hetken päästä sisälle tulee kaksi muuta palvelijaa.

"Näitkö sä sen lähetyksen jossa ne kuristi sen miehen?"

"Joo. Ajattele jos se olis vahingoittanut prinsessa Leyaa!"

Kohotan katseeni kahteen iloisesti rupattelevaan tyttöön. He kääntävät katseensa minuun ja kysyvät:

"Näitkö sä sen lähetyksen?"

"En. Meillä ei ole telkkaria."

"Eikö? Sulta jäi paljon näkemättä."

Kuulen tytön äänessä ivaa. En kuitenkaan sano enää mitään vaan jatkan töitä.

"Olis kyllä mahtavaa nähdä Leya ihan oikeesti. Mieti jos mut vaikka siirrettäis sen kotiin palvelemaan."

"Voiko sinne päästä?" Sanat lipsahtavat suustani ennen kuin ehdin estää niitä.

"Joo muttei ne ota sinne tollasia sun kaltaisia. Sä oot ihan mitätön."

Käännän katseeni maahan ja taistelen kyyneleitä vastaan. Kuuntelen tyttöjen juttuja puolella korvalla ja jatkan töitä. Mielessäni silti haaveilen siitä kuinka minut siirretään suurempaan linnaan. Ja niin aikani sitten kuluu.

-----

Kävelen kohti kotia. Rankka työpäiväni on juuri loppunut. Olen hiljaisella kadulla. Ketään ei näy. Lopulta pääsen kotiovellemme. Avaan varovasti melkein saranoiltaan olevan oven ja astun pieneen eteiseen. Riisun risaiset kenkäni ja kävelen yhdistetyn olohuoneen ja keittiön ohitse minun ja veljeni huoneeseen. Avaan ylimmän laatikon ja kaivan sieltä villasukat jotka pistän nopeasti jalkoihin. Kukaan ei ole vielä kotona. Menen keittiöön ja alan kaivella kaappeja. Löydän kaurahiutaleita ja leipää. Jätän leivän kaappiin ja alan annostella kauraa rautaiseen kulhoon. Kun olen laskenut jokaiselle yhden desin hiutaleita kaadan joukkoon vettä ja alan sekoittaa. Hetken kuluttua puuro on valmista ja kaadan siitä oman osuuteni lautaselle. Syön puuron ja tiskaan astiat. Lopun puuron laitan uuniin.

Sen jälkeen menen takaisin huoneeseeni. Kaivan keskeneräisen kaulahuivini ja alan ommella sitä. Jossain välissä vanhempani tulevat kotiin ja viimeisenä tulee veljeni. Kuulen kovaa tömistelyä ja pian huoneemme ovi aukeaa ja veljeni astuu sisälle. Hän pamauttaa oven kiinni ja istuu sängylleen minua vastapäätä.

"Onko jokin hullusti Tom?"

"Sain potkut."

Vedän syvään henkeä. Lasken kutimet viereeni ja menen Tomin luokse. Istun hänen oikealle puolelleen ja vedän hänet syleilyyn. Vaikka Tom onkin minua vuoden vanhempi olemme silti todella läheisiä.

"Haluatko kertoa miksi sait potkut?"

"Olin kuulemma laiska ja aivan turha."

Kuulin hänen itkevän. Potkujen saanti oli aina huono asia. Minua suretti Tomin puolesta. En tuntenut ketään yhtä ahkeraa poikaa kuin hän. Hän hoisi työt aina ensimmäisenä ja huolella. Oli sääli että hänelle kävi näin.

Olemme siinä vielä hetken ennen kuin Tom ilmoittaa menevänsä syömään ja minä jään yksin. Istun hetken siinä tuijotellen ovea kunnes menen omalle puolelleni huonetta ja laitan kaulahuivini pois. Heittäydyn makuulle kovalle sängylleni ja vedän itse tehdyn viltin päälleni. Voi kunpa saisimme jostain rahaa. Perheemme tarvitsi sitä kipeästi. En tiedä kuinka kauan jaksamme enää. Ja tuohon ajatukseen minä nukahdan.

~~·~~·~~

Vähän lyhyempi luku tällä kertaa ja aivan uuden henkilön näkökulmasta. Seuraava luku on taas Leyan näkökulmassa.