Cardiff

Neljäs osa

Autossa oli hiljaista. Jazz puristi matkamukiaan kaksin käsin ja hengitti syvään kahvin tuoksua. Hänen krapulaiset aivonsa odottivat epätoivoisina kahvia, mutta Redin ajotaidot eivät olleet kehittyneet yön aikana niin olennaisesti, että kahvin juominen auton ollessa liikkeessä olisi ollut turvallinen vaihtoehto – hän olisi vain päätynyt saamaan kahvia paidalleen. Niinpä Jazz tyytyi hengittämään kahvintuoksuista höyryä ja tuijottamaan ulos auton ikkunasta harmaaseen, sumuiseen aamuun. Hän puolittain odotti, että Red huomauttaisi hänelle jotakin – jotakin hänen pääkallobokserit omistavasta poikaystävästään tai ilmeisen krapulaisesta olemuksestaan, mikä teki täysin selväksi sen tosiasian, että hän oli jättänyt edellisenä iltana ylityökeikan välistä mennäkseen pubiin juomaan. Red ei kuitenkaan sanonut mitään, joko siksi, että ei pitänyt sitä asiallisena tai – luultavammin – siksi, että ei yksinkertaisesti ollut lainkaan kiinnostunut siitä, mitä Jazz teki vapaa-ajallaan. Jazz ei osannut sanoa, miksi ajatus tuntui masentavalta.

Hän selvitti kurkkuaan. "Joten, mistä roskiksesta uhri tällä kertaa löytyi?"

"Puistosta."

"Puistosta? Ei kuulosta meidän tapaukselta."

"Kyse ei ole löytöpaikasta, vaan uhrin henkilöllisyydestä." Red piti tauon ja käänsi auton puiston suuntaan niin terävästi, että Jazz oli vähällä läikyttää kahvit päälleen. "Se on Casper Halliwell."

Jazz kirosi ääneen. "Milloin?"

"Ei aavistustakaan, en ole nähnyt vielä ruumista. McGonagall on jo luultavasti ehtinyt paikalle ennen meitä." Red ei huomauttanut mitään siitä, että he olisivat ehtineet paikalle aiemmin, jos Jazz olisi vastannut puhelimeensa. Siitä huolimatta Jazzille tuli syyllinen olo.

"Entä se eilinen keikkasi Swanseassa?" Jazz vaihtoi puheenaihetta. "Miltä se Evansin entinen koulukaveri vaikutti?"

"Ei-syylliseltä." Red hymyili ilottomasti. "Tyyppi oli sen pelaajan serkku, jota vastaan Faulkner pelasi tennisottelussa. Omien sanojensa mukaan ei ymmärrä tenniksestä mitään, mutta halusi kannustaa serkkuaan. Ja hänellä on alibi Evansin murhayölle. Oksennustauti, jota todisti kolme kämppäkaveria."

"No, hyvä yritys. Onko kukaan tunnistanut sitä pakettiautoa vielä?"

Red ravisti päätään.

"Vähän hyvää tuuria on ilmeisesti liikaa pyydetty", Jazz mumisi.

Red vilkaisi häntä kääntyessään puiston parkkipaikalle. "Meidän täytyy näköjään pärjätä ilman tuuria."

Jazz tyhjensi kahvimukinsa nopeasti muutamalla kulauksella ja nousi sitten pois autosta. Yksi pikainen vilkaisu puiston suuntaan paljasti, että ruumiin löytöpaikka oli vain parinsadan metrin päässä puistonpenkin takana. Keltaisin nauhoin aidattu alue erottui kauas. Jazz tunsi jähmettyvänsä paikoilleen. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, jolloin häntä odotti puistonpenkin vierellä makaava ruumis – mutta toisin kuin aiemmilla kerroilla, tällä kertaa kyseessä ei ollut epähuomiossa humalassa kuollut alkoholisti, vaan joku, jonka hän oli tavannut aiemmin. Ja josta hän oli pitänyt, pieni ääni hänen päänsä sisällä muistutti. Se oli totuus – hän oli tavannut Casper Halliwellin vain kaksi kertaa aiemmin, eikä ollut pystynyt täysin sulkemaan poikaa pois epäiltyjen listalta, mutta siitä huolimatta hän oli pitänyt pojasta. Hän ravisti ajatuksen vihaisesti pois päästään, kaivoi virkamerkkinsä esiin ja seurasi Rediä rikospaikalle. Sillä ei ollut väliä, oliko hän pitänyt Casperista vai ei. Hänen ainoa tehtävänsä oli löytää tämän murhaaja.