Cardiff

Kymmenes osa

Ruokaa odottaessaan Jazz googlasi ajatustenlukija Hannah Headleyn. Hän kohotti kulmiaan nähdessään pitkän listan hakutuloksia aina lehtijutuista videoihin ja keskustelupalstojen suosituksiin. Headley oli nähtävästi puhunut totta sanoessaan, että ei tarvinnut enää enempää julkisuutta. Jazz klikkasi auki Headleyn oman kotisivun. Se oli tyylikäs, viimeisen päälle suunniteltu, pikemminkin mallin tai näyttelijän kotisivu kuin yksityisyrittäjänä toimivan ajatustenlukijan ilmoituspalsta. Mustavalkoisen sivun keskiössä oli Headleyn valokuva. Baarijakkaralla istuva Headley näytti korkokengissään ja kynähameessaan enemmän toimitusjohtajalta kuin ajatustenlukijalta. Hänen tummat silmänsä tuntuivat katsovan suoraan näytön läpi kuvan katsojan sieluun.

"Headley ei näköjään valehdellut kun sanoi, että meillä ei ole rahaa hänen palkkaansa", Jazz totesi ja työnsi puhelimen pöydän yli Redille niin, että tämä pystyi lukemaan Headleyn hinnaston. Juhlatilaisuudet ja näytökset, 400 puntaa / alkava tunti. Henkilökohtaiset konsultaatiot 200 puntaa / alkava tunti. Hinnat pitävät sisällään arvonlisäveron.

"Hän tekee näköjään lähinnä keikkoja erilaisissa juhlissa ja tapahtumissa", Jazz jatkoi selatessaan sivua alaspäin. "Mutta hänellä on myös henkilökohtainen vastaanotto. Tiistaisin ja torstaisin."

"Mikä on henkilökohtainen vastaanotto?"

"Joku maksaa hänelle siitä, että hän lukee heidän ajatuksensa ja kertoo ne ääneen?"

"Mitä järkeä siinä on?" Red sanoi. "Kyllä kai sitä nyt itse tietää, mitä ajattelee?"

"Ehkä se auttaa ymmärtämään omia ajatuksia, jos ne ovat sotkussa", Jazz sanoi. Edellisyön jälkeen hän tiesi täsmälleen, miltä se tuntui.

"Silloin kannattaisi mennä psykologille, ei ajatustenlukijalle."

"No, jos hän on huijari, hän on ainakin vakuuttava huijari", Jazz sanoi ja vaihtoi puhelimen syömäpuikkoihin, kun tarjoilija tuli tuomaan heidän ruokansa. "Kukaan ei maksaisi neljääsataa puntaa tunnilta, jos hän ei olisi uskottava."

Red ei vastannut heti, vaan uppoutui ruokaansa. Jazz yritti tehdä saman, mutta huomasi sitten jääneensä tuijottamaan Redin syömäpuikkoja piteleviä käsiä. Ne olivat kivannäköiset kädet, vahvannäköiset ja pitkäsormiset, ja tapa, jolla Red käytteli syömäpuikkoja, oli –

Hiljaa, hormonit! Jazz repi katseensa irti Redin käsistä ja takaisin omaan ruokaansa. Hän oli kiitollinen, kun Red alkoi puhua.

"On helppoa olla uskottava, jos ihmiset haluavat uskoa. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka haluavat kuvitella, että jossain on joku, joka osaa kertoa heidän tulevaisuutensa tai lukea heidän ajatuksensa. Sitten vain tarvitsee kertoa heille se, mitä he haluavatkin kuulla, ja he uskovat törmänneensä yliluonnollisiin kykyihin."

"Puhutko omasta kokemuksesta?" Jazz virnisti.

Red pyöritti silmiään ja sanoi, että antaisi mieluummin kaikki rahansa alkoholisteille puistonpenkillä kuin menisi viittä metriä lähemmäs jonkun huijarin toimistoa.

"Yhden opiskelukaverin polttareissa oli kerran ennustaja", Jazz sanoi. "Hän sanoi, että lähitulevaisuudessani on matka veden yli, ja että tapaan pitkän, tumman muukalaisen."

"Tosi omaperäistä."

"Itse asiassa se piti aika hyvin paikkaansa, nyt kun mietin asiaa. Muutin Walesiin – sitä varten piti ajaa aika pitkän sillan yli. Se varmaan lasketaan veden ylittämiseksi."

"Ja tapaat pitkiä, tummia muukalaisiakin koko ajan. Sinä vain kutsut heitä epäillyiksi."

Tai liian hyvännäköisiksi työkavereiksi, Jazz täydensi mielessään.