Cardiff

Kahdeskymmenes osa

Ankea sateinen vapaapäivä tarkoittaa kirjoittamista, eli jatkoa piisaa, tällä kertaa vähän lyhyempää sellaista koska, no, tämä luku oli vaan pakko katkaista tuohon. Seuraavan luvun kanssa meneekin sitten varmaan useampi päivä, koska siitä on näillä näkymin tulossa aika pitkä luku, ja lisäksi tapahtuu kaikenlaista minkä kirjoittamista olen odottanut ainakin kuukauden, joten haluan saada sen oikein just eikä melkein :) Lopuksi vielä kiitos kommenteista ja äänistä edelliselle osalle, toivottavasti tykkäätte myös tästä uusimmasta! - S

**

Mies makasi verisenä pensaikossa kädet levällään kuin olisi syleillyt taivasta. Vahamaisen kalpeat kasvot olivat turvonneet niin pahoin, että miestä oli mahdotonta tunnistaa, ja Jazz tiesi välittömästi, että mies oli ollut kuolleena jo useamman päivän. Myös sormet levällään olevien käsivarsien päässä olivat paisuneet paksuiksi kuin nakit. Sormet olivat kuitenkin vahingoittumattomat, mikä tarkoitti sitä, että mies ei ollut voinut olla pensaikossa kovin kauan, koska haaskaeläimet eivät olleet vielä löytäneet ruumista.

Jazz jäi tuijottamaan miehen sormia. Molemmat kädet olivat tallella, joten kyseessä ei ollut sen enempää William Bannerin kuin George Dallingerinkaan ruumis. Pienen hetken verran hän mietti, miksi ihmeessä hänet ja Red oli kutsuttu paikalle, kun jutulla ei selvästi ollut mitään yhteyttä heidän silpomista harrastavaan ahdistelijaansa. Sitten hän siirsi katseensa miehen käsistä tämän vartaloon ja näki farkkujen olevan veressä haarojen kohdalta. Äkkiä hän ymmärsi paljon paremmin, miksi toinen ruumiin löytäneistä konstaapeleista oli ollut pusikossa oksentamassa, kun he saapuivat paikalle. Näköjään hänen ahdistelijansa oli kyllästynyt silpomaan käsiä ja päättänyt siirtyä muihin ruumiinosiin.

"Kuka ilmoitti ruumiista?" Red kysyi laihalta, siilitukkaiselta mieheltä joka seisoi parin metrin päässä konstaapelinunivormussaan pahoinvoivan näköisenä. Miehen nimilaatassa luki G. Prewett.

"Joku lenkkeilijä soitti hätänumeroon ja kertoi löytäneensä ruumiin. Ei suostunut kertomaan nimeään eikä jäämään odottamaan poliisia. Keskuksella yritetään parhaillaan jäljittää puhelua", konstaapeli Prewett vastasi asiallisesti, katsahti ruumiin suuntaan ja käänsi sitten katseensa nopeasti pois kuin olisi tajunnut ruumiin katsomisen olevan erittäin huono ajatus.

Jazz katsoi ympärilleen. He olivat tiheässä pensaikossa metsän reunalla, eikä missään lähimaillakaan näkynyt polkua. Kuka muka saisi päähänsä lähteä lenkille sellaiseen tiheikköön? Hänellä ei ollut pienintäkään epäilystä siitä, että kun keskus yrittäisi jäljittää puhelun, he törmäisivät nimettömään prepaid-numeroon, koska sitä puhelua ei ollut soittanut mikään viaton lenkkeilijä vaan murhaaja.

"Hän halusi, että me löydetään ruumis", Jazz mumisi.

Red nyökkäsi ja laittoi nauhurin päälle. "Uhri on keski-ikäinen mies, joka on turvotuksesta päätellen ollut kuolleena vähintään kolme päivää, kuolinsyyntutkija saa määrittää tarkemman kuolinajan. Uhri makaa pensaikossa täysissä pukeissa. Ruumiissa ei näy jälkeä haaskaeläimistä, mikä tarkoittaa, että ruumis on siirretty paikalle alle vuorokauden sisällä. Kaulalla näkyy viitteitä kuristamisesta, kuolinsyyntutkija saa vahvistaa kuolinsyyn. Jalkoväli on veressä, ei muita näkyviä vammoja."

Jazz odotti, että Red oli saanut kuvattua ruumiin joka puolelta. Sitten hän veti suojahansikkaat käsiensä suojaksi ja polvistui märkään maahan ruumiin vierelle, ryhtyi etsimään henkilöllisyystodistusta miehen takin taskuista. Red kyyristyi hänen vierelleen nurmikolle ja avasi ilmeettömänä miehen farkkujen vetoketjun.

"Näköjään joku halusi pitää huolen siitä, että hän ei pääse lisääntymään edes haudan takaa", Red totesi.

Jazz vilkaisi nopeasti ja käänsi sitten katseensa pois irvistäen. Verimäärästä päätellen uhri oli ollut tällä kertaa vielä hengissä, kun hänet oli silvottu. Haluamatta ajatella sitä yhtään enempää Jazz kiinnitti kaiken huomionsa henkilöllisyystodistuksen etsintään. Hän avasi miehen takin ja tunnusteli varovasti povitaskua. Hänen sormensa puristuivat lompakon ympärille.