Cardiff

Kuudestoista osa

Kiitos paljon äänistä ja kommenteista, toivottavasti tykkäätte tästä uudesta osasta vaikka aika pohjustus- ja tutkintapainotteinen onkin. Seuraavassa osassa mennäänkin sitten iiihan eri suuntaan, odotan innolla! Sitä odotellessa - jos luit ja viihdyit, toivottavasti jätät puumerkin itsestäsi :) - S

**

Kun Jazz Thomas ja Sam Conway olivat ensimmäistä vuotta yliopistossa, he vannoivat verivalan ja lupasivat olla ystäviä ikuisesti. Sikäli kuin Jazz muisti, tapahtumaan liittyi The Killers, syvä pettymys kaikkiin maailman miehiin, vähän liikaa alkoholia ja yksi vähän liian tylsä keittiöveitsi. Jälkeenpäin, humalasta selvittyään Sam meni paniikkiin ajatellessaan veren välityksellä tarttuvia tauteja ja sitä, että keittiöveistä ei ollut pesty sen jälkeen, kun Max oli käyttänyt sitä sitruunan leikkaamiseen tequilaa varten.

"Ajattele positiivisesti", Jazz oli sanonut. "Jos me kuollaan, me kuollaan yhdessä."

Sam oli heittänyt häntä yön yli leikkuulaudalle unohtuneella sitruunanpuolikkaalla, osunut hutiin ja käynyt sitten noukkimassa sitruunanpuolikkaan lattialta, koska ei kestänyt sotkua.

Kahdeksan vuotta myöhemmin Sam istui keittiön pöydän ääressä Skype-yhteyden toisessa päässä ja ilmoitti vakavana ottavansa verivalan takaisin. He eivät olleet enää ystäviä. Itse asiassa Sam ei halunnut enää myöntää tuntevansa häntä lainkaan.

"Ei verivalaa voi ottaa takaisin", Jazz sanoi lusikoidessaan muroja suuhunsa. "Se on pyhä sopimus."

"Se oli valheellisin perustein tehty sopimus. Kukaan ei kertonut, miten nolo olet."

"En ole nolo, olen..." Jazz yritti keksiä sopivan sanan.

"Epätoivoinen?" Sam ehdotti herttaisesti ja nousi ylös tuolistaan. Hän laahusti kuvan ulkopuolelle, ja hetken aikaa kuvaruudussa näkyi vain tyhjä ruokapöytä ja jääkaappi sen takana. Kuului astioiden kilinää ja avautuvien ja sulkeutuvien kaapinovien kolahduksia. Sitten Sam istui takaisin pöydän ääreen myslikulhon ja kahvikupin kanssa.

Jazzin teki mieli huomauttaa, että hän ei ollut epätoivoinen ja että Samilla ei ollut mitään oikeutta kutsua häntä noloksi niin kauan kuin Sam itse oli pukeutunut vaaleanpunaiseen muffinssipyjamaan. Sitten hän ajatteli asiaa tarkemmin. Hän oli soittanut toisessa kaupungissa asuvalle ystävälleen Skype-puhelun seitsemältä aamulla, koska kaipasi tämän neuvoja miesasioissa – mitä se sitten oli, jos ei epätoivoista? Ja mitä noloon tuli...

"Jazz, soitit minulle seitsemältä aamulla, koska halusit kuulla, miten Red Stron käyttäytyi tyttöjen kanssa ollessaan viisitoista. Usko pois, se täyttää nolouden virallisen määritelmän." Kuvayhteys oli rakeinen, mutta Samin läpeensä huvittunut ilme erottui silti.

"Yritän ymmärtää, mitä Redin päässä liikkuu", Jazz sanoi turhautuneena.

"Joten päätät kysyä tyypiltä, joka ei ole nähnyt Rediä teini-iän jälkeen eikä silloinkaan ymmärtänyt, mitä hänen päässään liikkuu. Tosi hyvä idea." Sam pudisti päätään.

"Välttelikö Red koskaan ketään ilman hyvää syytä?"

"Välttelee kaikkia elämänmuotoja ilman hyvää syytä oli aika varmasti teini-Redin synonyymi sanakirjassa. Jazz, jos Red välttelee sinua, miksi et vaan kysy suoraan?"

"Koska toinen synonyymi Redille sanakirjassa on ei koskaan vastaa suoraan henkilökohtaisiin kysymyksiin", Jazz sanoi kuivasti.

"Hyvä pointti, myönnetään."

Jazz tuijotti synkkänä murojaan. Mitä enemmän hän oli miettinyt asiaa, sitä enemmän hän oli tullut siihen tulokseen, että Emmeline oli ollut luultavasti oikeassa sanoessaan, että Red ei ollut vihainen hänelle vaan vältteli häntä jostakin muusta syystä. Siitä ei ollut kuitenkaan kovin paljon apua, koska vaikka hän oli valvonut kattoon tuijottaen puolet yöstä, hänellä ei ollut vieläkään aavistustakaan siitä, mikä se syy olisi voinut olla.