Cardiff

Kahdestoista osa

"Okei, tytöt, pojat ja muunsukupuoliset." Red taputti käsiään terävästi yhteen, ja puheensorina kokoushuoneessa katkesi saman tien. Jazz ei voinut olla ajattelematta, että se oli melko hyvä saavutus kun otti huomioon, että huoneessa oli melkein kaksikymmentä ihmistä ja että Red itse näytti niin kalpealta ja väsyneeltä, että olisi kuulunut pikemminkin terveyskeskuksen päivystykseen kuin poliisilaitokselle.

Red asteli kokoushuoneen etuosaan ja veti valkokankaan alas. "Tiedän, että puolet teistä ei ole saanut kahvia, mutta meillä on ihmishenki pelastettavana, joten koetetaan keskittyä. Jazz?"

Jazz nyökkäsi ja painoi paria nappia tietokoneellaan. Valkokankaalle ilmestyi kuva Josephine Kelleristä - se sama kuva, joka oli tällä hetkellä liimattu kaupungin jokaiselle bussipysäkille ja puhelinpylvääseen ja oli ollut uutisissa harva se ilta.

"Tällä tytöllä on todennäköisesti alle vuorokausi elinaikaa", Red sanoi ja osoitti kuvaa sormellaan. "Hänen nimensä on Josephine Keller, ja meidän tavoitteemme on pitää hänet elossa."

Red harppoi edestakaisin selittäessään huoneessa olijoille faktat: että Kellerin kaappaajan nimi oli todennäköisesti Alwyn Rhydderch, ja että jos he olivat oikeassa, Kelleriä pidettiin hylätyssä ladossa tai sen tiluksilla jossakin Cardiffin lähettyvillä. Hän listasi ne vähät asiat, jotka he tiesivät Alwyn Rhydderchistä ja tämän yhteydestä Kelleriin, sekä askeleet, jotka he olivat ottaneet tutkimuksessa tähän asti. Hänen äänensä oli valvomisesta karhea ja silmänsä väsyneet, mutta pikainen vilkaisu ympäri huonetta paljasti, että kaikki kuuntelivat herkeämättä siitä huolimatta. Jopa partiopoliisit, joita normaalisti kiinnosti vain pulla ja kahvi näyttivät siltä, että roikkuivat kiinni Redin jokaisessa sanassa. Jazz tunsi tutun lepatuksen vatsansa pohjalla seuratessaan, miten Red hallitsi huonetta vaivatta.

Red piti tauon ja vilkaisi merkitsevästi Jazzia. Jazz nyökkäsi ja kääntyi taas läppärinsä puoleen, vaihtoi Josephine Kellerin kuvan valkokankaalla Sturgis Podmoren piirrokseen autiosta ladosta.

"Jos olemme oikeassa, Kelleriä pidetään tässä ladossa. Vika on siinä, että Wales on täynnä latoja ja meiltä loppuu aika. Juuri siksi te olette täällä. Teidän tehtävänne on etsiä tuo lato."

Puheensorina valtasi huoneen kuin se olisi ollut pata, joka oli kuumentunut kiehumispisteeseen ja alkanut äkisti kuplia. Red risti käsivarret rinnalleen ja odotti, että meteli vaimeni.

"Latoja on miljoona, tiedetään", Red sanoi ja hymyili vinosti. "Mutta jossakin tuolla on hylätty lato, jolla on jokin suora tai epäsuora yhteys Alwyn Rhydderchiin. Joku hänen sukulaisensa tai kaverinsa tai koiransa kumminkaima omistaa maata enintään tunnin ajomatkan päässä Cardiffista, ja me löydämme sen jonkun ennen kuin aurinko laskee. Kysyttävää?"

Greg Dawson kohotti kätensä. "Mitä todisteita meillä on siitä, että Kelleriä pidetään tuossa ladossa?"

"Ei mitään." Redin ääni oli rauhallinen.

"Ei mitään?" Greg sanoi.

"Ei. Olemme melko varmoja, että Rhydderch on kaapannut Kellerin – "

"Melko varmoja?" Emmeline puuskahti.

" – ja että todennäköisesti hän aikoo tappaa Kellerin ensi yön aikana", Red lopetti kuin Emmeline ei olisi sanonut mitään.

"Hetkinen, kerrataanpa." Greg korjasi silmälasien asentoa nenällään. "Sinä haluat, että me laitamme sivuun kaikki muut juttumme ja aiheutamme itsellemme päänsäryn etsimällä latoa, joka saattaa olla olemassa ja josta saattaa löytyä kidnapattu tyttö, joka saattaa olla hengenvaarassa? Menikö oikein?"