Cardiff

Kahdeskymmeneskahdeksas osa

Olipahan kirjoitusblokki! Pahoittelut pitkästä viiveestä edellisen ja tämän osan välillä. Latasin jotenkin itselleni kauheat odotukset siitä, että tämän osan pitäisi olla jotenkin erityisen hyvä, ja sitten en pystynytkään kirjoittamaan enää yhtään mitään, ja sitten piti pitää taukoa ja palata henkisesti perusasioille: "Just tell the damn story." Kiitos kaikille, jotka kommentoivat ja äänestivät edellistä osaa ja kyselivät jatkoa, se auttoi palaamaan tämän pariin taas <3 toivottavasti tämä osa ei kuulosta kauhean ruosteiselta, jouduin lopulta kirjoittamaan blokin läpi, mutta nyt oon back to business :) - S

**

But oh, I'm staring at the mess I've made

- Parachute: The Mess I've Made

**

"Älä tuijota", Red murahti silmiään avaamatta. "Se on aavemaista."

Jazzin teki mieli väittää, että hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mistä Red puhui, mutta hän epäili, että siitä ei olisi ollut hyötyä – ei, jos Red tunsi hänen katseensa vaivautumatta avaamaan edes silmiään. Hän puolustautui hiljaa mielessään vakuuttamalla itselleen, että ei hän varsinaisesti tuijottanut, hän vain... katseli. Tarkkaili. Tai jos hän tuijottikin, ainakaan hän ei tuijottanut Rediä, vaan tatuointia Redin lapaluiden välissä. Se oli kokonaan eri asia.

Every contact leaves a trace. Jokaisesta kontaktista jää jälki. Locardin periaate: kukaan ei voi tehdä rikosta siihen tarvittavalla voimalla jättämättä jälkeensä lukuisia merkkejä siitä. Hän oli mennyt sänkyyn sellaisen miehen kanssa, joka oli tatuoinut selkäänsä rikospaikkatutkimuksen ensimmäisen periaatteen. Kapinallinen myymälänäpistyksiä harrastava teini-Jazz olisi kuollut häpeästä.

Osa Jazzista olisi halunnut kysyä, mikä oli saanut Redin valitsemaan juuri sen nimenomaisen tekstin. Hän oli kuitenkin melko varma, että Red ei olisi arvostanut kysymystä, saati sitten vastannut siihen rehellisesti, joten hän sanoi ainoastaan:

"Kiva tatuointi."

"Ota kuva, se kestää pidempään", Red mumisi ja kääntyi selälleen sängyllä.

"Oikeasti?" Jazz kysyi oitis kiinnostuneena. "Koska voin hakea kameran ja – "

Redin silmät rävähtivät auki. "Älä luule."

"Hitto. Hyvästi rikkaudet", Jazz huokaisi. "Olisin voinut myydä sen Emmelinelle ja muuttaa Havaijille."

Red siristi silmiään. "Tule tänne."

"Miksi? Että voit kuristaa minut?" Jazz kyräili Rediä varautuneena.

"Tule tänne, neiti Epäluuloinen."

Jazz totteli ja siirtyi noin kolme senttiä lähemmäs irrottamatta hetkeksikään katsettaan Redistä. Red pyöritti silmiään ja veti hänet lähelleen, pyöräytti heidät ympäri niin, että Redin paino laskeutui hänen päälleen. Jazz avasi suunsa ilmoittaakseen arvokkaasti, että ei ollut mikään nukke, jota saattoi komennella miten vain, mutta Red suuteli hänet hiljaiseksi. Kun he viimein vetäytyivät kauemmas toisistaan, Jazz oli hengästynyt eikä muistanut enää alkuunkaan, mitä hänen oli ollut tarkoitus sanoa. Red virnisti tyytyväisenä.

Jazz läimäytti Rediä rintaan.

"Auts! Mitä?"

"Ei mitään", Jazz mutisi.

Red hymähti sen näköisenä, ettei uskonut häntä alkuunkaan. Sitten Red kiinnitti huomionsa tatuointiin hänen lantiollaan.

"Onko tällä jokin syvempi merkitys?" Redin sormet seurasivat pienen nuottiavaimen ääriviivoja hänen ihollaan.