Cardiff

Kahdeksastoista osa

Kiitos paljon edellistä osaa kommentoineille ja äänestäjille! Kiva, että teille kelpaa vähän pitempikin teksti, jatkan siis samaan tahtiin 1-2 päivitystä viikossa ja sanamäärä siinä 5 000 - 7 000 sanan välillä. Tällä kertaa vähän lyhyempää koska luvun loppu asettui taas luontevasti omalle paikalleen. Yritän saada seuraavan osan valmiiksi viikonlopun aikaan, mutta viikonloppuna on tiedossa sosiaalista elämää, joten tällä kertaa se menee etusijalle. Seuraavassa osassa saadaan jo Edistystä, joten odotan sitä innolla! - S

**

Jazz kävi hakemassa puhtaat vaihtovaatteet lokerostaan, otti nopean suihkun alakerran kuntosalin vetoisassa pesuhuoneessa ja punoi kosteat hiuksensa pikaiselle letille. Hän oli nukkunut vain vähän yli neljä tuntia, mutta muutaman tunnin unet ja suihku olivat tehneet tehtävänsä. Viime yön ontto järkytys oli haihtunut, ja sen tilalle oli ilmestynyt suuttumus, raivoisa ja tulenpunainen. Joku sekopää kaipasi hänen huomiotaan ja päätti postittaa irti leikattuja ruumiinosia sen saadakseen? Selvä, hän pitäisi huolen siitä, että kyseinen sekopää saisi kaiken hänen huomionsa – ja että se huomio veisi sekopään vankilaan, toivon mukaan elinkautisella varustettuna.

Hän keitti kupin kahvia, nappasi juotavan jogurtin jääkaapin ovesta ja suuntasi askeleensa kohti Redin työhuonetta. Red istui työpöytänsä ääressä kahvikuppien ympäröimänä ja tuijotti tietokoneen näyttöä otsa rypyssä.

"Ole kiltti ja sano, että olet löytänyt jotakin hyödyllistä", Jazz puuskahti ja vajosi tuolille Redin pöydän toiselle puolelle. "Haluan kuristaa sen paskiaisen."

Red kohotti kulmiaan huvittuneen näköisenä. "Olet näköjään taas oma itsesi."

"Olen raivoissani. Mitä hittoa se ääliö oikein kuvittelee, että rupesin henkirikostutkijaksi, koska haaveilen salaa avioliitosta ensimmäisen sopivia silpomistaitoja esittelevän murhaajan kanssa?" Jazz kivahti.

"Viimeksi kun tarkastin, en puhunut sekopäätä."

Jazz väänsi jogurttipurkin auki kuvitellen vääntävänsä kätensä kahjon ahdistelijansa kaulan ympärille. "Oletko löytänyt jotain hyödyllistä?"

"Miten olisi sormenjäljet?"

"Sen sekopään?" Jazzin istui äkkiä suoremmin tuolissaan.

"Ei, vaan uhrin."

"Niinpä tietenkin." Jazz lysähti takaisin tuoliinsa. Olisikin ollut liian hyvää tuuria, jos he olisivat päässeet heti epäillyn jäljille.

Häntä melkein pelotti kysyä, mikä ylimääräisen käden omistajan nimi oli. Pieni osa hänestä pelkäsi, että kyseessä olisi joku hänen tuttunsa, isä tai setä tai työkaveri tai ystävä – väliäkö sillä, että yksikään hänen sukulaisistaan ei asunut Walesissa ja että ainoat hänen tuntemansa keski-ikäiset miehet Cardiffissa olivat Moody ja Dawson, jotka olivat todistettavasti olleet edellisenä iltana Frankin polttareissa molemmilla käsillä varustettuna. Hän uskalsi hengittää vasta, kun Red sanoi uhrin nimen – William Banner – ja hän tajusi, että nimi ei merkinnyt hänelle yhtään mitään.

Red näki selvästi helpotuksen hänen kasvoillaan, mutta ei sanonut mitään. Mies totesi vain, että Bannerilla oli rikosrekisteri ja että siitä syystä miehen nimi oli noussut esiin kun se idiootti Clive Pickering oli syöttänyt uhrin sormenjäljet tietokantaan.

"Mikä Bannerin rikos oli?"

"Ilmeisesti hän raiskasi kaksi naista veitsellä uhaten pari vuotta sitten."

"Hilpeä tyyppi", Jazz sanoi ilottomasti.

"Bannerin piti tavata ehdonalaisvalvojansa keskiviikkona, mutta hän ei ilmestynyt tapaamiseen. Valvojan mukaan ei ollut Bannerin tapaista jättää tapaamisia väliin, joten voidaan olettaa, että Banner oli jo siinä vaiheessa joko kaapattu tai kuollut."