Cardiff

Kolmaskymmeneskuudes osa

Moi vain! Toivon mukaan teidän uusi vuosi on lähtenyt käyntiin kivasti :) täällä päin vuosi alkoi aika takkuisesti väsymyksen ja kirjoitusblokin kanssa taistellen, ja siksi tämä taukokin venyi näin pitkäksi - pahoittelut siitä. Nyt olisi tarkoitus palata takaisin normaaliin rytmiin, eli osan pituudesta ja muista kiireistä riippuen jatkoa lienee odotettavissa viikon tai kahden välein. Kiitos kaikille, jotka kommentoivat ja äänestivät edellistä osaa. Toivottavasti myös tämä jaksaa viihdyttää, vaikka tässä puhutaankin paljon. Tähän juttuun liittyy liikaa ihmisiä, ja halusin saada suurimman osan esiteltyä tässä luvussa. - S

**

Funny when you're dead how people start listening

The Band Perry: If I Die Young

**

Tyttö istuu rengaskeinussa leikkikentän laidalla ja kaivaa kengällään hitaasti kuoppaa kosteaan hiekkaan. Tuuli puhaltaa yli leikkikentän, tarttuu syksyn ensimmäisiin puista irronneisiin lehtiin, lennättää niitä ympäriinsä. Kookas varis lennähtää tuulen mukana roskalaatikon kannen päälle, pörhistää sulkiaan. Sen mustien silmien katseessa on jotain laskelmoivaa, kun se tarkkailee keinussa istuvaa tyttöä; ehkä se haistaa veren, tai kuoleman. Tyttö ei kiinnitä lintuun mitään huomiota. Sen sijaan hänen katseensa on kiinnittynyt alaspäin, veritahraiseen valkoiseen paitaan ja keskivartaloon, josta sojottaa iso keittiöveitsi.

"Minä olen kuollut, eikö niin?" Cinnamon Bellini puree huultaan. Hänen äänestään paistaa etäinen huoli– kuin hän olisi juuri tajunnut jättäneensä kotiavaimet keittiön pöydälle, tai nousseensa Bristoliin menevään junaan Brightonin sijasta.

Jazz nyökkää hitaasti ja istuu vapaaseen keinuun hänen vierelleen. "Siltä näyttää. Olen pahoillani."

"Tervetuloa kerhoon." Cinnamonin suupielet vääntyvät alaspäin. Hän sormeilee vatsastaan sojottavan veitsen kahvaa kuin harkitsisi nykäisevänsä sen irti, mutta antaa sitten käsiensä valahtaa sivuille. Hänen olkapäänsä painuvat lysyyn. "Tässä ei pitänyt käydä näin. Tämä on väärin."

Jazz huokaisee. "Se on aina väärin. Mutta me otetaan selvää, kuka sen teki, ja sitten – "

"Ei. Sinä et tajua." Cinnamon ravistaa kärsimättömästi päätään; samentuneissa silmissä leimahtaa suuttumus. "Tämä on väärin."

"Okei, okei." Jazz nostaa kädet pystyyn, ei sano enempää. Hän puolittain odottaa Cinnamonin kertovan, mitä tälle olisi pitänyt tapahtua kuolemisen sijasta, mutta Cinnamon näyttää kyllästyneen saman tien puheenaiheeseen ja alkaa taas kaivaa sinisen kangastennarinsa kärjellä kuoppaa hiekkaan. Kuoppa on jo niin syvä, että hän mahtuisi siihen seisomaan polvia myöten.

Jazz nielaisee, kääntää katseensa pois, katsoo roskalaatikon kannen päällä kyhjöttävää varista, joka tuijottaa heitä edelleen herkeämättä. Varis kallistaa päätään ja raakkuu kolmesti. Äänessä on jotain vaativaa.

"Älä välitä siitä", Cinnamon sanoo hajamielisesti. "Se on kärsimätön, siinä kaikki."

"Kuka teki tämän sinulle? Tiedän, että näit hänet." Jazz osoitti verisiä viiltoja tytön käsivarsissa.

Päänpudistus. "Tämä ei toimi sillä tavalla."

"Eipä tietenkään", Jazz mutisee puoliääneen. "Se olisikin ihan liian helppoa."

Cinnamonin suupieliä nykii. "Ai mikä osuus? Se, jossa yrität saada Redin uskomaan, että ruumis paljasti sinulle murhaajan henkilöllisyyden?"