Unohdetut

3. luku - Tulokas numero 73

"Mel, kiiruhda nyt! Se alkaa ihan pian", sinitukkainen tyttö huusi ja tähyili keittiön suuntaan. Hän itse istui valtavalla valkoisella nahkasohvalla avaran asunnon olohuoneessa. Asunto sijaitsi yhdessä kaupungin suurimmista pilvenpiirtäjistä, ja kaikki sen huonekalut olivat kalleinta designia.

Meliksi kutsuttu tummaihoinen tyttö ilmestyi keittiöstä suuri popcornkulho kädessään ja istahti toisen tytön viereen sohvalle. "Joo joo! Jonkun piti tehdä nämä."

Sinitukkainen tyttö nappasi kulhosta muutaman popcornin ja heitti ne suuhunsa. Mel hymyili hänelle. "Cathy, en voi uskoa, että tänään tulee tulokasjakso. Ja huhujen mukaan heitä on kaksi. Millaisiakohan he mahtavat olla? Mietin sitä tänään koko luennon ajan."

Sinitukkainen tyttö, Cathy, otti kulhosta muutaman popcornin lisää. "Toivottavasti eivät mitään tylsimyksiä. Viime kuukauden tyttö on ollut ihan farssi. Ja hän kuulopuheiden mukaan muka tappoi jonkun! Toivottavasti hänet äänestetään teloitukseen heti kun immuniteetti päättyy."

Mel nyökytteli ystävänsä puheille. Hän oli Cathyn kanssa samaa mieltä. Samassa sohvan yläpuolella oleva sininen valo syttyi alkavan lähetyksen merkiksi, ja molemmat tytöt kiiruhtivat ottamaan paremman asennon sohvalla. Sen jälkeen he sulkivat silmänsä, ja pyyhkäisivät sormella kevyesti silmiensä yli aktivoidakseen virtuaalitodellisuuspiilolinssinsä.

Virtuaalitodellisuuspiilolinssit olivat uusinta, huippuunsa hiottua teknologiaa, joihin vain yhteiskunnan rikkaimmilla oli varaa. Muut joutuivat katselemaan Unohdettuja vanhanaikaisten hologrammilähetysten välityksellä. Mel ja Cathy eivät kuitenkaan moisesta tienneet mitään, sillä he olivat aina kuuluneet onnekkaisiin.

Viiden sekunnin kuluttua he avasivat jälleen silmänsä, mutta eivät kuitenkaan enää nähneet edessään olohuonetta jossa todellisuudessa olivat. Sen sijaan he näkivät suuren, modernin studion. Näky oli niin todellinen, että he tunsivat oikeasti olevansa studiossa. Ja mikä parasta, synkronoitujen piilolinssien ansiosta he pystyivät yhä näkemään toisensa.

Studion keskellä oli kaksi mukavan näköistä tuolia, mutta muuten valtava huone oli kameroita lukuun ottamatta tyhjillään. Studion valaistus oli hämärä, ja seinillä paloi lukuisia lyhtyjä (samanlaisia joita Unohdetut käyttivät majoissaan), jotka loivat ympärilleen pahaenteistä tunnelmaa.

"Minä niin rakastan tulokasiltoja", Mel kuiskasi Cathylle. "Näissä on täysin oma tunnelmansa. Ihan kuin olisi syntymäpäiväni tai jotain."

Cathy ei kuitenkaan ehtinyt vastaamaan, sillä samassa Unohdettujen kohtalokas tunnusmusiikki alkoi soimaan. Lähetys oli alkamassa, ja molemmat tytöt kohensivat asentoaan posket punaisina innostuksesta.

Ohjelman juontaja, tyyli-ikoni Ebba Morris asteli studion keskelle sulavin askelin. Hän oli yli 180 senttimetriä pitkä, näyttävä nainen, jonka tulenpunaiset hiukset oli tänään koottu pään päälle jättimäiselle mehiläispesänutturalle. Ebban meikki oli punaista huulipunaa lukuun ottamatta hyvin neutraali, mutta jadenvihreä, lattiaan asti ylettyvä ja olkapäät paljastava paljettimekko sitä vastoin oli hyvinkin huomiota herättävä.

"Hän on niin kaunis", Cathy huokaisi.

Ebba hymyili kameralle sädehtivästi, ja Melistä ja Cathysta tuntui, että tämä katsoi suoraan heitä. "Rakkaat ystävät, hyvää iltaa, ja tervetuloa koko kansan rakastaman Unohdettujen pariin. Tänäkin iltana miljoonat, ja taas miljoonat katsojat kokoontuvat sohvilleen jännittämään, miten yhteiskunnan hylkimät, päähän potkitut, ja toivottomiksi tapauksiksi tuomitut nuoret saavat toisen mahdollisuuden. Tämän sarjan ansiosta he saavat kokonaan uuden elämän."

Jokainen Unohdettujen jakso alkoi samoilla höpinöillä, ja sekä Mel että Cathy toivoivat, että Ebba pääsisi muodollisuuksien yli mahdollisimman nopeasti. Koko maa kyllä tiesi, mistä Unohdetuissa oli kyse.