Unohdetut

20. luku - 342 tuntia myöhemmin

"Mitä sinä täällä teet?" Michael Hirch kysyi ärtyneenä avatessaan oven. Hän asui ylellisessä kalkkikivitalossa kaupungin hyväosaisten alueella. Talossa oli kolme kerrosta, ja sisällä jokainen nurkka suorastaan kiilteli kliinistä puhtautta. Talo itse asiassa muistutti omistajaansa hämmästyttävän paljon. Se oli kylmä ja luotaantyöntävä.

"Hyvää iltaa vain sinullekin", Ebba Morris tuhahti ja asteli lupaa kysymättä Michaelin ohitse olohuoneeseen. Ebba riisui violetin turkisviittansa, nakkasi sen mustan designnahkasohvan kulmalle ja käveli sitten suorinta tietä baarikaapille. Hän selvästi tunsi paikat, eikä Michael yrittänyt estellä Ebbaa kun tämä kaatoi kahteen lasiin reilun tujauksen konjakkia. Ebba ojensi toisen laseista Michaelille ja istahti sitten hermostuneena sohvan reunalle heilutellen tulenpunaisia hiuksiaan.

"Eikö sinua huolestuta tämä tilanne yhtään?" Ebba kysyi tuijottaen Michaelia, joka näytti suorastaan hämmästyttävän tyyneltä. Michael istahti sohvan viereen asetellulle nojatuolille, ja kallisti päätään.

"Minkä ihmeen takia minun pitäisi olla hermostunut?" hän kysyi viileästi.

Ebba pudisti vihaisesti päätään. "Et voi olla tosissasi. Tiedät kyllä varsin hyvin mistä minä puhun. 336 tuntia tulivat täyteen kuusi tuntia sitten. He lupasivat meille 336 tuntia, ja ne tunnit on nyt käytetty."

"Ja onko jotain tapahtunut?" Michael kysyi levittäen kätensä analyyttisesti. Ebba ei vastannut mitään, ja Michael nyökkäsi hymynkare huulillaan. "Aivan. Yhtikäs mitään ei ole tapahtunut, Ebba hyvä, koska he eivät pääse meihin käsiksi. Meidän talomme ovat huipputurvallisia, kaikesta sellaisesta on huolehdittu jo aikapäiviä sitten. Sillä pojalla on kyllä kanttia ja hän kieltämättä osaa tehdä hienoja temppuja, mutta ei hänestä ole meille vastusta. Hänen uhkauksensa ovat täysin katteettomia."

"Et voi itsekään uskoa tuota", Ebba sanoi ja tuijotti Michaelia tyrmistyneenä. "En ehkä ollut paikalla kun te kaksi viikkoa sitten neuvottelitte hänen kanssaan, mutta minä kuulin mitä siellä tapahtui. Ei hän ole mikään kuriton pikkupoika, joka uhkailee meitä huvikseen. Eivät he ole mitään lapsia. He ovat hirviöitä", Ebba mutisi ja kulautti lasinsa tyhjäksi. "Sano mitä sanot, mutta minä ainakin pelkään turvallisuuteni puolesta. Ja niin pitäisi sinunkin."

"En suostu pelkäämään. Etkö ymmärrä, että sitä he juuri haluavat?" Michael kivahti ja nousi seisomaan.

"Ehkä he ovat oikeassa. Ehkä tämä kaikki on hirvittävän väärin", Ebba sanoi hiljaa ja tunsi itkun tekevän tuloaan. Hän oli pohtinut tuota asiaa viime aikoina paljon. Hän oli viettänyt unettomia öitä pohtiessaan sitä oliko Unohdetut oikein. Hän oli uskonut formaattiin niin kauan, että tuntui kuin hän olisi jossain matkan varrella unohtanut sen että osallistujat olivat ihmisiä. He olivat tehneet pahoja asioita, mutta he olivat kuitenkin nuoria. "Ehkä me ansaitsemme tämän", Ebba kuiskasi ja huomasi käsiensä tärisevän.

"Lopeta", Michael sanoi kiivaasti ja tuli Ebban luo. Hän veti tämän käsistä seisomaan ja otti Ebban kasvot käsiensä väliin. "Ei sanaakaan enää. Älä ole typerä. Kyllähän sinä tiedät mistä tässä on kyse, Ebba?"

Michael painoi huulensa vaativasti Ebban huulille, ja tämä antoi suudelman tapahtua. Hän luisui samalle tuhon tielle kuin niin monia kertoja ennenkin. Heidän suhteensa oli julkinen salaisuus, vaiettu fakta josta ei saanut puhua. Enimmäkseen sen takia että Michael oli naimisissa.

"Meidän ei pitäisi", Ebba kuiskasi voimattomana. "Sinun vaimosi--"

"Makaa jonkun paikallisen gigolon alla Costa Rican palmujen katveessa", Michael mumisi ja antoi huultensa vaeltaa Ebban kaulalle. "Ebba, et viitsisi. Sinä haluat tätä yhtä paljon kuin minäkin."