Unohdetut

19. luku - Noah

Oikeussalissa oli hiljaista. Se ei johtunut siitä, etteikö kansalaisia olisi kiinnostanut salissa meneillään oleva oikeudenkäynti.

Päinvastoin. Juttu oli yksi vuosikymmenen kiinnostavimmista, olihan syytettynä itse senaattorin poika. Suvun mustalammas, joka oli aiheuttanut häpeää perheelleen vuosien ajan. Ihmiset olivat erittäin kiinnostuneita Noah Woodsin kohtalosta, mutta oikeuskäsittely pidettiin suljettujen ovien takana aiheen arkaluontoisuuden takia.

Tapauksesta oli uutisoitu paljon, ja tuon komean nuorukaisen kuva oli ollut esillä kaikissa maan medioissa. "Niin hauskannäköinen poika, ja kuulemma vielä lahjakaskin", ihmiset sanoivat. "Miksi ihmeessä hän meni pilaamaan kaiken sillä tavalla?"

He olivat oikeassa. Noah oli sekä komea että älykäs, mutta ei silti milloinkaan ollut ollut kiinnostunut siitä vastuusta, jota hänelle oli tarjottu. Sen sijaan hän oli varhaisteiniästä alkaen tehnyt sitä mikä häntä itseään kiinnosti, jos siis sattui kiinnostamaan. Noah ei suhtautunut elämään turhan vakavasti, eikä hän mielestään ollut johtajatyyppiä.

Se kaikki turhautti Noahin isää. Senaattori Woods oli nimittäin perin vaativa mies, joka vaati lapsiltaan vain parasta. Korkeampia arvosanoja, parempia suorituksia. Nopeammin, paremmin, laadukkaammin. Noita sanoja Noahille oli hoettu koko hänen elämänsä ajan. Jossain vaiheessa hän oli kyllästynyt siihen, ja se kaikki oli johtanut hänet väärille poluille. Ja sen jälkeen kun hänen äitinsä oli menehtynyt syöpään, oli Noah menettänyt kiinnostuksensa elämään.

Kuten todettua, oikeussali oli Noahin tuomionluvun koittaessa hyvin hiljainen. Noah itse istui syytetyn penkillä harmaassa vanginpuvussaan. Hänen lisäksi salissa olivat läsnä kirjuri, Noahin asianajaja Timothy Higgigns sekä syyttäjä Preston Mickelson. Valamiehiä valtio ei ollut käyttänyt enää kahteenkymmeneen vuoteen, mutta valamiehistön aitio kökötti oikeussalin nurkassa kuin muistutuksena menneistä ajoista. Tänään aitio ei ollut kuitenkaan aivan tyhjillään. Sen sijaan keskimmäisellä rivillä istui pieni, tummaihoinen nainen, jolla oli valtavat silmälasit. Muutoin sali oli kuitenkin tyhjä ja niin hiljainen, että putoavan nuppineulan äänen olisi voinut selvästi kuulla.

"Nouskaa", vartija ilmoitti ja kaikki läsnäolijat nousivat seisomaan. Ylituomari Gillingham asteli saliin jykevin askelin, ja istahti sitten tuomarin paikalle. Hän päättäisi Noahin kohtalosta, mutta asia ei suoraan sanottuna kiinnostanut Noahia pätkääkään. Ylituomari istui paikalleen, jonka jälkeen myös muut istuutuivat.

"Oikeus on pohtinut tapausta numero 267, valtio vastaan Woods. Kuten herra Woods tietää, häntä syytetään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä lukuisista petoksista", ylituomari Gillingham jyrisi aitionsa takaa. Miehen olemuksessa oli jotain hyvin epämiellyttävää, Noah tuumasi. Oli kuitenkin parempi olla ajattelematta liikaa. Pieni turtumus oli vain hyvästä.

"Kuten todettua, herra Woodsin rikkomukset voidaan katsoa törkeiksi ja suurta piittamattomuutta osoittaviksi. Herra Woods huijaisi lukuisia naisia, rikkoi perheitä ja katosi aina paikalta seuraamuksista välittämättä. Ehkä törkeimpänä tekonaan hän ajautui tarkoituksella suhteeseen oman isänsä uuden aviopuolison kanssa, ja täten aiheutti välillisesti molempien kuoleman. Senaattori Woods oli arvostettu yhteiskunnan jäsen, eikä hänen saattamistaan häpeään voi sivuuttaa. Herra Woods on myöntänyt syyllistyneensä kaikkiin edellä mainittuihin syytöksiin, ja näin ollen myös tuomion langettaminen on helppoa. Täten tuomitsen Noah Woodsin sovittamaan syntinsä kuolemantuomiolla", tuomari Gillingham sanoi ja katsoi Noahia. "Ymmärrättekö tuomionne?"

"Ymmärrän", Noah vastasi tyynesti.

"Kuten tiedätte, teille tarjotaan mahdollisuutta valita välittömän syntien sovituksen sekä Unohdettujen välillä", tuomari Gillingham sanoi ja käänsi katseensa valamiesten aitiossa istuvaan naiseen. "Uskoakseni neiti Norton on osoittanut kiinnostusta rekrytoida herra Woodsin Unohdettuihin."