Unohdetut

18. luku - Tae

Tae tuijotti lasinsa pohjaa mitään näkemättömin silmin. Hän ei yleensä juonut alkoholia, mutta tämä ilta oli poikkeus. Olihan hän nyt kuollut mies, ainakin valtion kirjoissa. Tavallaan hän tunsikin itsensä kuolleeksi. Hän oli pelkkä kuori, ainoastaan lihaa ja verta vailla sielua.

Oman kuoleman lavastaminen oli ollut niin helppoa. Auton räjähdys, se että hän oli muka ollut sen sisällä... Hän oli jopa saanut hankituksi tukikohdan hautausmaalta ruumiin, joka vastasi melko hyvin hänen mittojaan. Kukaan ei tulisi kyseenalaistamaan, etteikö Tae Park olisi kuollut räjähdysonettomuudessa suorittaessaan valtion operaatiota. Ja koska operaatio oli huippusalainen, ei siihen liittyviä tiedostoja koskaan avattaisi. Tae kohotti lasiaan ilmaan. "Kiitos palveluksistanne valtiomme hyväksi, teitä ei unohdeta koskaan."

Taekaan ei tulisi unohtamaan. Hän ei tulisi unohtamaan kuinka hänen sisarensa oli ensin lavastettu syylliseksi tekoon, jota hän ei ollut tehnyt, ja kuinka vain muutamia kuukausia myöhemmin hänet oli kylmäverisesti teloitettu koko maailman katsoessa sivusta.

Tae häpesi sitä, että oli niin pitkään luullut Goon olevan syyllinen viattoman ihmisen murhaan. Hänen luottamuksensa valtiota kohtaan oli ollut niin sokea, ettei hän ollut nähnyt totuutta, vaikka sisimmässään hän oli koko ajan tiennyt, ettei hänen sisarensa milloinkaan olisi voinut työntää parasta ystäväänsä junan alle. Ja kun totuus vihdoin oli valjennut hänelle, oli ollut jo liian myöhäistä. Goo oli kuollut.

Tae huokaisi. Enneminkin hän itse olisi kuulunut Unohdettuihin. Olihan hän tappanut lukuisia kertoja kokematta sen kummempia tunnontuskia asian suhteen, kohteet kun olivat olleet valtion vihollisia, terroristeja ja murhaajia. Taen teot olivat olleet hyväksyttyjä ja oikeutettuja, sillä hän oli toiminut valtion piikkiin.

"Täytä lasiani kunnes sanon toisin", hän sanoi nuhjuisen satamakuppilan pitäjälle, joka oli keski-iän ylittänyt, tatuoitu ja kalju mies. Mies nyökkäsi ja täytti Taen viskilasin mitään sanomatta. Mies oli epäilemättä nähnyt tiskinsä takaa kaiken, Tae tuumasi.

"Huono ilta?" ääni hänen vierestään kysyi. Tae vilkaisi sivusilmällä viereensä tiskille istahtanutta tummaihoista ja valtaisan afron omistavaa miestä, joka viittilöi baarimikolle tilatakseen samaa mitä Taekin joi. Baarimikko kaatoi miehelle lasillisen, josta tämä otti heti kunnon siemauksen.

Tae ei ollut erityisen innostunut keskustelemaan kenenkään kanssa, joten hän päätti pysyä mahdollisimman lyhytsanaisena. "Onko niitä muunkinlaisia?" hän totesi katse yhä lasissaan.

Mies hänen vierellään hymähti. "Eipä kai", hän sanoi ja siemaisi jälleen lasistaan. "Melkoista paskaahan tämä on."

Unohdettujen mainos alkoi pyöriä baarin nurkkaan asetetulla näytöllä ja Tae sulki silmänsä kuullessaan ohjelman tutun, ärsyttävän tunnusmusiikin. Tämä ei jäänyt hänen uudelta tuttavuudeltaan huomaamatta.

"Oletko fani?" mies kysyi sarkastisesti ja Tae tyytyi ainoastaan pudistamaan päätään.

"En minäkään", mies sanoi. "Ostan koko pullon", hän ilmoitti baarimikolle ja pyyhkäisi sormellaan tiskin pintaan upotettua maksupäätettä. Baarimikko asetti pullon miehen eteen, ja tämä kaatoi pullosta myös Taen lasiin.

"Mitä sanoisit, jos kertoisin työskenteleväni heille?" mies kysyi.

Tae katsoi seuralaistaan ensimmäistä kertaa kunnolla, valmiina joko taistelemaan tai pakenemaan. Oliko tyyppi täällä hänen vuokseen? Tae pyyhki miestä katseellaan löytämättä kuitenkaan vilppiä tämän kasvoilta. Hän oli hyvä lukemaan ihmisiä, joten hän ei uskonut miehen tietävän kuka hän oli. Tarpeen tullen hän voisi murtaa tämän niskat yhdellä helpolla liikkeellä, mutta ehkä se ei ollut tarpeellista. Ainakaan vielä.