Unohdetut

22. luku - Sue

Sue seisoi lasiseinän takana ja katseli sen toisella puolella sairaalasängyssä makaavaa Jesseä. Pojan suusta lähti paksu muoviletku, ja lasiseinän paksuudesta huolimatta Sue saattoi selvästi kuulla hengityskoneen tasaiset piippaukset. Hän nosti kätensä viileää lasia vasten, ikään kuin olisi siten voinut olla lähempänä Jesseä. Tämä näytti niin rauhalliselta. Ja sitä kai hän olikin. Heräisikö Jesse ikinä? Ja jos heräisi, niin olisiko hän enää milloinkaan entisensä?

"Saisinko...?" Sue kysyi vierellään seisovalta vanginvartijalta, mieheltä jonka nimi oli Maxim Banks. Banks tuntui halveksuvan Sueta syvästi, joten oli harmi että juuri hän oli lähtenyt Suen saattajaksi tälle reissulle.

Banks pudistikin jyrkästi päätään. "Ei tule kuuloonkaan. Sinä tiedät säännöt. Ei fyysistä kontaktia", hän totesi aavistuksen verran narisevalla äänellään. Sue huokaisi hiljaa. Kyllä hän tiesi säännöt. Kai hän oli vain toivonut jonkinlaista ihmettä, edes pientä osoitusta armosta. Mutta tässä maailmassa hänelle ei ollut armoa tarjolla.

"Kai sinä ymmärrät miksi sinut ylipäätään päästettiin tänne?" Banks kysyi vilkaisten Sueta läpitunkevilla, lähes mustilla silmillään.

"Tiedän. Minun halutaan pohtivan tekojani", Sue mutisi irrottamatta katsettaan Jessestä. Sinun on herättävä. Sinun täytyy herätä. On mennyt jo liian monta viikkoa.

"Aivan. Mutta tokkopa sinun kaltaisesi psykopaatti kykenee sellaiseen. Sinähän murhasit suuresti arvostetun isäsi ja yritit paeta paikalta. Siinä sivussa ajoit kaksi viatonta ohikulkijaa hengiltä ja rysäytit alas kalliolta epäilemättä ajatuksenasi lähteä Romeon ja Julian tapaan. Ja nyt poikaystäväsi makaa tuolla tuossa jamassa", Banks sanoi jatkaen provosointiaan.

"Niin. Niinhän minä tosiaan taisin tehdä", Sue mutisi jaksamatta selittää jälleen kerran sitä, minkä oli jo kertonut niin monesti aiemmin niin monelle eri ihmiselle.

Sue ei jaksanut kertoa vartija Banksille siitä millainen mies kaikkien suuressa arvossa pitämä ylituomari Gillingham todellisuudessa oli ollut. Siitä, miten kotona eivät koskaan pitäneet ne samat lait, joista isä päivittäin jyrisi oikeussalissaan. Sue ei myöskään ollut suinkaan yrittänyt paeta, vaan hän oli yrittänyt kuljettaa Jessen sairaalaan tajuttuaan tämän olevan yhä elossa. Hän ei ollut nähnyt sitä pyöräilevää pariskuntaa, joka oli tullut heidän autoaan vastaan väärällä puolella tietä. Ja siinä vaiheessa kun hän oli nähnyt heidät, oli ollut jo liian myöhäistä. Auto oli suistunut tieltä hänen yrittäessään väistää pyöräilijöitä, mutta kaikki olikin mennyt kammottavalla tavalla pieleen. Hän ei ollut yrittänyt tappaa ketään, mutta oli siitä huolimatta kylvänyt ympärilleen kuolemaa. Banks oli oikeassa, tämä kaikki oli hänen syytään.

"He haluavat minun liittyvän Unohdettuihin", Sue sanoi enemmän itselleen kuin Banksille. Nainen nimeltään Agatha Norton oli vieraillut hänen luonaan vankilassa jo kahdesti, ja molemmilla kerroilla tämä oli puhunut pitkällisesti siitä miten Sue voisi Unohdettujen avulla eheyttää itsensä. Sue ei tosin uskonut siihen. Miten kaiken tämän jälkeen kukaan voisi olla ehjä? Hän ei kokenut olevansa tarpeeksi vahva sellaiseen. Lisäksi hän ei uskonut Unohdettuihin.

Suen mielestä Unohdetut oli kerrassaan vastenmielinen formaatti. Hän inhosi kaikkea sitä kuolemalla mässäilyä ja ihmishengillä leikkimistä, eikä ollut suostunut koskaan katsomaan ohjelmasta jaksoakaan. Ei, vaikka kaikki hänen ystävänsä olivat sarjan suuria faneja. Nyt kun hän itse oli valinnan edessä jota ei koskaan olisi uskonut joutuvansa tekemään, sen olisi pitänyt olla helppoa. Mikä tahansa rangaistus olisi Unohdettuja parempi. Lasin toisella puolella makaava Jesse kuitenkin muutti kaiken. Poika oli yhä elossa, vaikkakin hädintuskin, mutta kuitenkin.