Unohdetut

30. luku

A/N: Hei muruset, ja anteeksi hävyttömän pitkä tauko! Profiilini puolelta voitte kurkata syyt sille, miksen ole lähiaikoina kirjojani päivittänyt. Tässä nyt kuitenkin uusi ja odotettu luku Unohdettuja, olen iloinen siitä että olette kaivanneet tarinaa!

x S

PS. Luku sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat vaikuttaa herkimpiin lukijoihin.

———————————————————

Aamu valkeni läntisen sotilastukikohdan kolmannen piirin kampuksella aivan samanlaisena kuin mikä tahansa muukin aamu. Loppuviikoksi oli ennustettu rankkoja sateita. Asia ei häirinnyt kymmenvuotiasta Tae Parkia, pikemminkin päinvastoin. Sade rauhoitti häntä. Lisäksi se tarjosi erinomaisen mahdollisuuden harjoitteluun.

Tae tahtoi olla sotilas, aivan kuten hänen vanhempansakin olivat. Hän rakasti kurinalaisuutta, sääntöjä ja armeijan hierarkista ilmapiiriä. Se kaikki oli kuin luotu häntä varten. Hän ei malttanut odottaa sitä päivää kun hän vihdoin olisi tarpeeksi vanha liittyäkseen joukkoihin.

Tuo päivä tuntui kuitenkin olevan vielä luvattoman kaukana. Harjoittelun sijaan hänen täytyi käydä sotilastukikohdan koulua. Tieto oli toki tärkeää, mutta se ei riittänyt tyydyttämään Taen loputonta taistelunjanoa. He elivät rauhanaikaa, joten taisteluita ei tosin liiemmin ollut tarjolla. Siitä huolimatta (ja ehkä juuri sen takia) Tae kokikin olevansa tylsistynyt. Tämänhetkinen kaupunki niin ikään oli tylsä. Vanhempien työnkuvan vuoksi he muuttivat usein, ja Tae odotti kiihkeästi että he lähtisivät täältä.

Aamupäivän puuduttavien oppituntien (hän ei erityisemmin pitänyt algebrasta) päätteeksi Taen oli vuoro suorittaa hänelle erityisesti osoitettu tehtävä. Hänen oli määrä hakea pikkusisko Goo sotilastukikohdan ulkopuolella sijaitsevasta erityiskoulusta, jota tyttö kävi koska kärsi vaikeasta lukihäiriöstä. Matka ei ollut pitkä ja Goo olisi varmasti osannut kävellä koulusta takaisin tukikohtaan itsekin, mutta Tae tiesi tämän olevan vanhempien tapa testata häntä. Se oli eräänlainen kypsyystesti. Lisäksi vanhemmat olivat aina olleet taipuvaisia ylisuojelevaisuuteen, etenkin mitä tuli Goohon.

"Jos suoriudut hyvin, saat aloittaa taistelutunnit", isä oli luvannut lukukauden alussa ja Tae oli tuolloin ainoastaan nyökännyt vakavasti. Hän ei tuottaisi vanhemmilleen pettymystä.

Tunti oli päättynyt tänään myöhässä, joten Taen täytyi kiiruhtaa ehtiäkseen ajoissa koululle. Hän ei mahtanut asialle mitään ja isä varmasti ymmärtäisi selityksen myöhästymiselle, mutta annettujen tehtävien hoito oli Taelle kunnia-asia. Sen takia myöhästyminen kismitti häntä.

Hän saapui koulun pihalle kymmenisen minuuttia myöhässä. Pihapiiri oli autio eikä missään näkynyt ristin sielua. Yleensä Goo odotti Taeta porttien luona mikäli tämä oli myöhässä, mutta tänään pikkusiskoa ei näkynyt missään. Goo ei myöskään ollut tullut Taeta vastaan tiellä, joten Tae huolestui välittömästi. Oliko jotain sattunut? Goo oli hyvin kiltti ja vaaroille altis, eikä välttämättä aina ymmärtänyt sitä etteivät kaikki ihmiset olleet hänen ystäviään.

Tae tunsi pulssinsa kiihtyvän. Missä sisko oli? Hän nipisti silmänsä kiinni ja laski hitaasti kolmeen. Ja sitten hän kuuli äänen. Eikä pelkästään yhden äänen. Ääniä. Äänet kantautuivat jostain läheltä, mutta jokin vaimensi niitä. Tae avasi silmänsä ja paikallisti äänten kantautuvan koulurakennuksen takaa.

Hän kiersi rakennuksen äänettömästi, hänen vaistonsa varoitti häntä toimimaan hiljaa. Koulun toisella puolella oli pieni nurmikenttä, jolla oppilaat pelasivat pallopelejä ja lennättivät lennokkeja. Tänään kentällä seisoi ympyrässä joukko lapsia, jotka katselivat jotain piirin keskellä olevaa. Taella kesti muutama sekunti ymmärtää, että ympyrän keskellä maassa kyhjötti hänen sisarensa. Goon punainen reppu makasi maassa aukinaisena tytön vieressä ja kaikki sen tavarat lojuivat nurmella hujan hajan.