Jesse istui tuolilla pitkän käytävän keskivaiheilla. Käytävän toisessa päässä oli ovi, joka johti studion puolelle. Vain muutaman minuutin kuluttua Jessen nimi kuulutettaisiin, ja sitten hän astelisi studioon. Studioon, jossa Ebba Morris odotti häntä.
Jesse hypisteli kädessään olevaa korua. Kyseessä oli hopeoitu viirupöllöriipus, jonka hän oli antanut Suelle. Jesse ei ollut varma miten riipus oli päätynyt takaisin hänelle, mutta hän oli löytänyt sen tyynyliinansa sisästä herättyään pitkästä koomastaan.
Suen oli täytynyt käydä hänen luonaan. Se oli ainoa vaihtoehto, sillä kukaan muu ei tiennyt mitä koru heille merkitsi. Hänelle oli tosin kerrottu, ettei Sue ollut vieraillut hänen luonaan, mutta se ei selvästikään ollut totta.
Mutta minkä takia Sue oli jättänyt korun hänelle? Asia hermostutti Jesseä. Oliko tyttö luovuttanut heidän suhteensa? Oliko tämä hänen tapansa kertoa kaiken olevan ohi? Sydämessään Jesse toivoi olevansa väärässä.
Jesse muisti miten hän oli herännyt sairaalassa täysin tietämättömänä siitä mitä oli tapahtunut. Vähitellen muistot olivat kuitenkin palanneet. Suen isän silmitön hyökkäys oli viimeinen asia, jonka Jesse muisti. Oliko Sue elossa? Jesse oli repäissyt hengityskoneen putken irti sellaisella voimalla, ettei sen seurauksena kyennyt puhumaan päiviin. Eipä sillä, että hänen olisi tarvinnutkaan. Heti hänen heräämistään seuranneena päivänä Agatha Nortoniksi itseään kutsuva nainen oli seissyt hänen vuoteensa luona ja kertonut kaiken oleelliseen.
Sue oli hengissä ja hän oli liittynyt Unohdettuihin. Se oli Jessestä älytöntä, sillä hän tiesi miten paljon Sue vihasi Unohdettuja. Tytön suostuminen formaattiin kieli siitä, että tämä halusi elää. Mutta miksi hän oli luopunut periaatteistaan? Jessenkö takia? Siinä vaiheessa kun Sue oli astellut alueelle ei Jessen heräämisestä ollut ollut mitään takuita.
Agatha Norton oli myös kertonut, että Jesseä voitaisiin syyttää samoista rikoksista mihin Sue oli syyllistynyt. Hehän olivat varmasti suunnitelleet ylituomari Gillinghamin murhan yhdessä, ja tuomari oli vain yrittänyt puolustaa itseään. Olisi viisainta tunnustaa, nainen olisi sanonut. Sinun perheesi ei enää halua nähdä sinua, joten voit valita. Haluatko elää vai kuolla?
Jesse mietti päätöstään kolme päivää. Maatessaan sairaalasängyssään yhä liian heikkona liikkumaan hän oli katsellut televisiosta Unohdettuja. Hän oli nähnyt Suen, joka oli Sue, muttei kuitenkaan ollut. Hän oli ymmärtänyt olevansa ventovieras tälle uudelle Suelle. Ja silti hän välitti tytöstä. Hän tiesi, ettei Sue ollut alueella hetkeäkään turvassa, mutta ainakaan tämä ei olisi altis samoille vaaroille kuin mitä ulkomaailmassa.
Tai niin Jesse ainakin luuli. Kolmantena yönä katsellessaan lähetystä hän sai todistaa miten Sue osti huumausaineeksi luokiteltavan kasvin lehtiä Marco-nimiseltä iljetykseltä, ja se sai Jessen veren kuohahtamaan. Hän tajusi, että Sue tarvitsi suojelua alueella ihan yhtä paljon kuin sen ulkopuolellakin. Seuraavana aamuna hän oli ilmoittanut sairaanhoitajalle haluavansa tavata Agatha Nortonin, ja jo samana iltana nainen oli jälleen seissyt hänen vuoteensa äärellä. Ja hän oli hymyillyt.
"Toimit viisaasti", Agatha oli sanonut. "Yleisö tulee rakastamaan sinua, joten pidä pääsi kylmänä niin tulet selviämään."
Älytön neuvo, Jesse ajatteli nyt istuessaan studion ulkopuolella. Eihän hän tulisi muistamaan koko asiaa.
Yksi käytävän varrella olevista ovista aukesi, ja maskeeraushuoneesta astui ulos Jesseä vähän nuorempi tummahiuksinen tyttö. Tyttö oli kaunis, mutta hyvin hermostuneen oloinen. Häntä ovesta ulos seurannut assistentti kehotti tyttöä istumaan Jessen viereen.
YOU ARE READING
Unohdetut
Fantasy"Meillä on kaksi sääntöä. Yksi - ei väkivaltaa missään muodossa. Kaksi - älä koskaan kysy unohdetulta hänen synnistään. Täällä kaikki saavat toisen mahdollisuuden." Tulevaisuuden yhteiskunnassa vakaviin rikoksiin syyllistyneille nuorille annetaan ma...