Unohdetut

27. luku - Alexandra

Alexandra tuijotti taivasta, joka tänä yönä oli rauhaton. Tähdet olivat ohuehkon pilviharson peitossa, mutta ajoittain tuuli puhalsi pilvet pois paljastaen sieltä täältä tuttuja kuvioita. Alexandra etsi taivaalta muutaman muodostelman, jotka Noah oli hänelle opettanut. Yleensä tämä rituaali rauhoitti häntä, mutta tänä iltana kaikki oli toisin.

"Oletko valmis?" Noahin ääni kuului jostain läheltä, ja Alexandra kääntyi äänen suuntaan. Hupun päähänsä vetänyt Noah ilmestyi varjoista ja jokin hänen ilmeessään sai Alexandran huolestumaan. Mikä Noahia oikein riivasi? Poika oli käyttäytynyt kummallisesti jo monta päivää, eikä Joshin eilinen "onnettomuus" (kuten muut sitä nimittivät), ollut ollut omiaan vähentämään Noahin kummallista käytöstä.

Josh ei ollut kuollut, mutta ei häntä oikein eläväksikään voinut kutsua. Sen jälkeen kun Josh edellisiltana oli lyyhistynyt Noahin syliin, ei kukaan ollut onnistunut saamaan häneen minkäänlaista kontaktia. Hän makasi vuoteessaan täydellisen katatonisessa tilassa, reagoimatta mihinkään ulkopuolelta tuleviin ärsykkeisiin.

He olivat kyllä yrittäneet hankkia Joshille apua. Noah oli käynyt mökissä tarkoituksenaan puhua mustapukuisille, mutta se oli mennyt pieleen. Tai niin Alexandra ainakin uskoi, sillä Noah ei suostunut kertomaan muille tapaamisen sisällöstä.

Lopputulema oli kuitenkin se, että mustapukuiset eivät suostuneet auttamaan Joshia, joka oli nyt kuin elävä kuollut. Poika ei ehkä ollut erityisen suosittu muiden unohdettujen keskuudessa, mutta siitä huolimatta Alexandran kävi häntä sääliksi. Kukaan ei ansainnut Joshin kohtaloa. Tänään Alexandralla oli kuitenkin suurempikin murhe - nimittäin hänen kohta alkava muistinpalautuksensa.

"Voiko tähän olla täysin valmistautunut?" hän kysyi Noahilta, joka oli tullut lähemmäs jättäen heidän väliinsä kuitenkin parin metrin etäisyyden. Noah puraisi huultaan ja vilkaisi sillan kaiteen yli pimeään metsään, joka oli pahaenteisen hiljainen.

"Se menee hyvin", hän sanoi lopulta ja käänsi katseensa takaisin Alexandraan. "Toimit vain annettujen ohjeiden mukaan ja sinä pärjäät. Etkä sinä sitä paitsi ole yksin - Jessehän tulee mukaasi."

Alexandra nyökkäsi tuntien helpotusta siitä, ettei hänen tarvitsisi tehdä tätä yksin. Hän oli odottanut ja pelännyt muistinpalautusta aina siitä hetkestä lähtien kun oli kuullut mitä tuleman pitää, mutta nyt kun se hetki oli oikeasti käsillä ei hän tiennyt yhtään miten asiaan olisi pitänyt suhtautua. Pystyisikö hän enää katsomaan itseään peilistä kun tämä kaikki olisi ohitse? Vai kokisiko hän Suen kohtalon?

"Noah, minä--", Alexandra sanoi ja astui lähemmäs Noahia, joka puolestaan astui askeleen taaksepäin. Ele oli lähes huomaamaton, mutta se ei suinkaan jäänyt Alexandralta huomaamatta. Noah ei halunnut häntä lähelleen, ja se sattui.

"Te olette poissa kolme päivää. Lupaan sillä välin tehdä parhaani Joshin hyväksi", Noah sanoi katsomatta Alexandraa silmiin.

"Hei, mikä nyt on? Olenko minä tehnyt jotain väärää?" Alexandra kysyi ymmärtämättä edelleenkään miksi Noahin suhtautuminen häntä kohtaan oli yhtäkkiä niin kovin kylmäkiskoista. Missä oli se yleensä niin lempeä ja ystävällinen Noah?

"Et ole. Tämä on vain paskamainen tilanne, enkä oikein tiedä mitä ajatella", Noah mutisi niin hiljaa, että Alexandran oli vaikea saada hänen sanoistaan selvää. Siitä huolimatta hän kuuli ne.

"Mistä tilanteesta sinä oikein puhut?" hän kysyi yhä hämmentyneempänä. Noah sulki vihreät silmänsä muutamaksi sekunniksi, jonka jälkeen hän avasi ne ja katsoi suoraan Alexandraa.

"Tämä meidän juttumme. Sinä rakastat Jesseä. Jessellä puolestaan on tunteita sinua kohtaan, mutta hän syystä tai toisesta panttaa niitä. Ja Sue...", Noah sanoi pystymättä kuitenkaan jatkamaan lausettaan loppuun.