Unohdetut

26. luku - Sue

"Kun hälytys menee päälle meillä on noin kaksi minuuttia aikaa ennen kuin poliisit saapuvat. Emme voi paeta tätä kautta, sillä rakennus piiritetään. Meidän täytyy poistua katon kautta, aivan kuten Ole sanoi. Se on vaarallista, sillä meidän täytyy hypätä viereisen talon katolle. Pudotus on noin viisi metriä. Katolta jatkamme alas paloportaita ja katoamme keskuspuistoon. Ymmärrätkö?" Tae kysyi Suelta nostaen katseensa apteekin pohjapiirroksesta. Tae oli vetänyt hupun päähänsä, mikä sai hänet näyttämään entistä nuoremmalta.

"Ymmärrän", Sue sanoi.

Tae heilautti kättään ja hologrammipiirrustus katosi. "Ja haluat silti tehdä tämän? Me emme välttämättä selviä tästä hengissä" hän varmisti, ja Sue nyökkäsi.

"Tiedän", Sue vastasi. "Mutta meidän täytyy tehdä tämä. Ginan takia."

Tae puraisi huultaan. "Mutta jos minä menen yksin, niin edes toinen meistä--"

"Ei tule kuulonkaan", Sue sanoi ja nosti sormensa Taen huulille vaientaakseen tämän. "Me menemme yhdessä."

"Hyvä on sitten", Tae vastasi ja sipaisi sormillaan Suen kättä. Sen jälkeen hän kaivoi taskustaan peukalonkynnen kokoisen valkoisen sirun, asetti sen heidän vieressään olevaan lasi-ikkunaan, ja sen jälkeen he juoksivat nopeasti kymmenen metrin päässä sijaitsevan roskakatoksen suojiin. Kului kolmekymmentä sekuntia, jonka jälkeen kuului särkyvän lasin helähdys. Samalla hetkellä myös hälyttimet alkoivat soida.

"Mennään", Tae sanoi.

Kaksi tuntia aiemmin

Vapauden uusi maan alle piilotettu tukikohta sijaitsi noin kahdeksan kilometriä länteen Vapauden entisestä päämajasta, paikasta joka oli räjäytetty maan tasalle valtion toimesta.

Maanalainen luolasto oli pimeä ja viileä paikka. Sen uumeniin oli rakennettu pieniä ja isompia huoneita, jotka yhdessä muodostivat eräänlaisen kompleksin. Ole oli kertonut Suelle, että paikka oli rakennettu pahan päivän varalle, ja vain kolme päivää aiemmin sellainen päivä oli tullut. Tuosta päivästä lähtien Vapauden viimeiset elossa olevat jäsenet olivat piileskelleet kuin rotat kolossa.

Vapauden jäseniä oli elossa aiempaan verrattuna enää ripaus, ja koska luolasto oli suunniteltu isommalle joukolle, ei kukaan ainakaan voinut valittaa kärsivänsä tilanpuutteesta. Pikemminkin päinvastoin. Sue koki luolaston elektronisilla soihduilla valaistut käytävät jokseenkin ahdistaviksi, ja tunsi eksyvänsä paikassa helposti. Eikä käytävillä alati kaikuva huuto ollut yhtään omiaan helpottamaan asiaa.

Huuto oli peräisin Ginasta, joka kuin ihmeen kaupalla oli jäänyt henkiin. Ensin Sue oli ajatellut kyseessä olevan siunaus, mutta päivien kuluessa hän oli alkanut epäillä olleensa väärässä. Hän muisti yhä selvästi omat kipunsa pudottuaan puusta Unohdettujen alueella, mutta näkemänsä perusteella ne kivut olivat olleet kuin hyttysenpisto verrattuna siihen, mitä Gina parhaillaan kävi läpi.

Gina kärsi sietämättömistä kivuista, eikä asiaa helpottanut se ettei heillä enää Fridan kuoltua ollut lääkäriä. He eivät liioin uskaltaneet nukuttaa Ginaa, koska heillä ei ollut mitään varmuutta siitä heräisikö tämä unestaan. Hereillä ollessaan Gina kuitenkn vaikeroi lähes koko ajan. Heidän kipulääkevarastonsa oli sangen suppea, ja lääkkeistä oli Ginalle vain hetkellinen apu. He olivat pattitilanteessa, eikä kukaan tuntunut tietävän mitä tehdä.

Sue oli huolissaan myös Taesta, joka koki valtavaa syyllisyyttä järjestönsä jäsenten kohtalosta. Tae oli yhä kivikasvoinen oma itsensä, ehkä jopa liiankin kanssa. Sen sijaan ne pienet vilahdukset siitä aidosta Taesta, jonka Sue oli vähitellen oppinut tuntemaan loistivat poissaolollaan, ja se huolestutti Sueta. Hän olisi halunnut keskustella asiasta Taen kanssa, mutta mies ei suostunut poistumaan Ginan vuoteen ääreltä, eikä toisen kuolinvuode tuntunut soveliaalta paikalta moiselle keskustelulle.