Kuka minä olen

18.5.2018

Heitin tupakan tumpin näyttävästi menemään, vedettyäni viimeiset henkoset.

Avasin vinkuvan oven ja minua tervehti homeen haju. Suuntasin kohti kellarin ovea, josta kuului iloista puhetta.

-Boris! Alice hihkaisi innoissaan nähdessään minut.
-sä et ikinä arvaa mitä me ollaan suunniteltu. Rose yhtyi Alicen intoiluun.
-parin kaupungin päässä on yks paikka, jossa me käytiin ennen tosi usein. Se oli yhtiä sun lempi paikkoja. Me aateltiin et ehkä jossain sulle tärkeessä paikassa... sun muistot saattais palata. Owen kertoi ja katsoi minua jännittyneenä.

Kaikki viisi: Alice, Rose, Owen, Justin ja Dylan katsoivat minua odottavasti. He olettivat minun olevan innoissaan ja lähtevän heti mukaan heidän suunnitelmaansa. Sen sijaan sisälläni kiehui. Kaikki se, joka on pateutunut sisälläni siitä asti, kun heräsin huusi päästä ulos.

-ei.

Kaikkien kasvot synkkenivät.

-miten niin ei? Kai sä haluat saada sun muistot takaisin. Owen sanoi hämillään ja hieman tervävästi.

-en oikeastaan. Jos mä olen jotain oppinut on se, että mä olin hirveä ihminen. Sä, Owen, haluat sitä mua enemmän. Sä haluat saada takaisin sun parhaan ystävän, jonka kanssa sä voit nöyryyttää ja kiduttaa sua heikompia.

-toi on epäreilua. Owen sanoi surullisena. Hetken ajan säälin häntä, mutta tunne oli tiessäään nopeammin, kuin tuli.

-mä olen niin vitun kyllästynyt siihen, miten te kaikki yritätte saada mun muistoja palaamaan! Ymmärtäkää jo että ne on poissa! Ikuisesti! Eikä niitä saa takaisin, vaikka me lähettäis jonnekkin vitun retkelle! Älkääkä jaksako itkeä jonkun vanhan Borisin perään! Koska arvatkaa mitä?! Se on poissa ikuisesti! Ettekä te saa sitä ikinä takaisin! Ei oo mitään vitun Vanhaa ja uutta Borista! On vain minä! Joten hyväksykää se tai pysykää ihan vitun kaukana! Hengitin raskaasti, mutta kaikki tuntui paljon kevyemmältä, kun olin viimeinkin saanut sanottua mitä oikeasti ajattelin.

Kaikki viisi olivat pelästyneet äkkinäistä raivonpuuskaani ja katsoivat minua varoen. Huoneeseen oli laskeutunut ahdistava huljaisuus, joka oli nielaista meidät kaikki.

-Boris mä olen pahoillani. Owen sanoi lopulta ja yritti tarttua rauhoittavasti käteeni.

-älä koske! Huudin ja huitaisin pojan käden kauemas.

-älä vittu koske! Karjuin ja lähdin ovet paukkuen ulos talosta. Muut jämähtivät paikoilleen, eikä kukaan, ei edes Owen, lähtenyt perääni.

Kaivoin taskustani tärisevillä käsillä sytkäriä ja yritin syttyttää tupakkaa.
-vittu. Sihisin ja heitin sytkärin seinää päin, kun se ei suostunut monen yrittämän jälkeen syttyä.

Kävelin ripein askelin asunnolle. Suunnittelin rojahtavani sängylle ja laittavani kuullokkeet päähän. Laittaisin tuolin oven kahvan alle, jotta kukaan ei vahingossakaan tulisi huoneeseen "kyselemään vointiani" ja huudattaisin Musiikkia niin lujalla, että tärykalvot särkyisivät.

Avatessani ovea sisältä syöksyi minua vanhempi brunette tyttö.

-ai sori. Tyttö sanoi brittiläisellä aksentilla ja riensi ohitseni. Kävelin hämmentyneenä sisälle ja huomasin Nickin istuvan keittiössä poltellen tupakkaa.

-kuka toi oli? Joku sun brittihuora vai? Naurahdin.

-se oli Octavia. Mun tyttöystävä. Nick sanoi kyllästyneenä ohittaen heittoni.

-joo aivan varmasti. Teillä taisi olla aika villi ilta. Mä mietinkin mitä se meteli sun huoneessa oli.

Nick tumppasi tupakkansa agressiivisesti puiseen pöytään ja lähestyi minua.

-miks sun pitää olla tollanen ärsyttävä kakara?

-aika retorinen kysymys. Vastasin näsäviisaasti.

-se, että sä mentit sun muistot ei oikeuta sua olemaan tollanen kusipää. Minä ja äiti ollaan tehty kaikkemme sun eteen. Mä jätin yliopiston kesken sun takia ja äiti tekee kolmea työtä kerrallaan, jotta sun hoidot saadaan maksettua. Ja sä vaan oot tollanen kiittämätön paska. Sun onnettomuus ei vaikuttanut vain suhun vaa kaikkii jotka susta välittää. Tässä ei ole kyse vain susta. Nick sanoi ärtyneesti ja tuli kokoajan lähemmäs.

-ei! Tässä on nimenomaan kyse MINUSTA! MÄ olen se jota ammuttiin! MÄ olen se joka menetti kaikki muistot! Mä mentin KAIKEN. Joten älä sinä ala rypemään siinä "miten vaikeeta tää kaikki on sulle". Huusin raivoissani ja tönäisin Nickiä. Tämä katsoi minua vihaisena ja löi minua nyrkillä naamaan. Kaaduin maahan iskun voimasta. kosketin haljennutta huultani ja sormeni kastuivat tummanpunaisesta verestä.

-vitun paskiainen! Huusin ja hyökkäsin Nickin päälle, jonka kasvoilla oli järkyttynyt ja anteeksipyytelevä ilme. Revin ja löin häntä, kunnes tunsin uuden iskun vasemassa silmäkulmassani. Näkökenttäni sumeni hetkeksi ja olin hyökkäämässä tämän kimppuun uudestaan, mutta ennen kuin huomasinkaan vahvat kädet pitivät minua paikoillaan, ennekuin ennätin lyödä siltä paskiaiselta hampaat kurkkuun.

-Boris rauhoitu. Mary käski, kun yritin rimpuilla irti hänen otteestaan ja kirosin Nickille.

Kyyneleet valuivat poskillani, mutta vain refleksiänä. Niihin ei liittynyt lainkaan tunnetta.

-vittu mä vihaan teitä kaikkia!! Mä olisin mielummin kuollut kun kuuluisin tähän paska perheeseen!!Sihisin kiukkuisena ja tarkoitin jokaista sanaa.

Mary pyöräytti minut nopeasti ympäri ja otti napakasti kiinni leuastani.
-nyt sitä suuta pienemmälle! Mä en hyväksy tuollaista kotonani! Boris ota pakkasesta jotain kylmää ja mene huoneeseesi ja Nick sinä tulet mukaani. Mary sanoi vihaisesti.

-nyt! Hän komensi, kun kumpikaan meistä ei liikahtanut.

———

Irvistin painaessani kylmää pakastehernepussia silmäkulmaani vasten.

Avasin ikkunan ja sytytin tupakan tulitikulla ja nostin pakastepussin takaisin silmäkulmaani.

Kuulin Maryn ja Nickin keskustelut parvekkeella.

-anna anteeksi äiti. Mä en olisi saanut menttää hermojani. Nick sanoi pää kumarassa.

-et niin. Minä en hyväksy väkivaltaa tässä talossa. Sitä paitsi sinä olet vanhempi. Mary torui.

-mä tiedän... se vain... Boris on vain niin... erilainen. me olimme ennen niin läheisiä. Nykyään hän tuskin puhuu minulle ja lukittautuu huoneeseensa. Nick kertoi synkkänä.

-minä tiedän... tämä on uutta meille kaikille. Hän kyllä tottuu tähän kaikkeen. Emme saa unohtaa että hän ei muista meistä mitään... tiedän olevani huono vanhempi tämän sanoessani, mutta... minullakin on ikävä sitä puheliasta ja kilttiä poikaani.

En jäänyt kuuntelemaan Nickin vastausta vaan suljin ikkunan. Heitin pakastepussin raivoissani huoneen nurkkaan.

Vittu mitä paskaa.