Kuka minä olen

20.4.2018

-eli toi vankilan näkönen hökkeli on meidän koulu. Owen osoitti harmaata, kolmekerroksista rakennusta, jonka ikkunoissa oli kalterit.

-miks siinä on kalterit?

-ettei kukaan hyppäisi. Viime vuonna tapahtui... asioita.

-ai

Owen oli näyttänyt minulle lähiympäristöä. En ollut juurikaan kuunnellut häntä. Koko kortteli oli yhtä ankea ja synkkä. Joka paikassa oli rappeutuneita rakennuksia, kapeita kujia ja rosoisia teitä. Kerrostaloni lähellä oli ollut aidoitettu koripallokenttä, joka oli yhtä elämää nähnyt kuin kaikki muukin. Koululle oli matkaa noin kilometri.

Kävelimme koulun ohi. Owen puhui taukoamatta kaikesta mahdollisesta ja minä kuuntelin hiljaa.

Päädyimme kerrostalon eteen. Owen johdatti minut sivukujalle jota pitkin kävelimme hetken, kunnes saavuimme hylätyltä näyttävän rakennuksen eteen. Siitä oli rikottu kaikki ikkunat ja seinät olivat täynnä graffiteja.

Owen hymähti epäilevälle ilmeelleni.

-Vaan me kuus tiedetään tästä paikasta. Sä taisit olla se joka tän alun perin löysi.

Hän avasi oven naristen ja sisältä puskee homeen ja pölyn haju. Kaikki talossa oli pölyn ja hämähäkin seitin peitossa. Kaikki huonekalut olivat jäljellä. Keittiön kaapit olivat auki ja pöyisellä pöydällä oli likaisia astioita. Olohuoneessa oli rikkinäinen sohva, 80-luvun laatikkotelevisio ja pöytä, jossa oli kaukosäädin. Näytti kuin asukkaat olisivat vain joku päivä päättäneet lähteä ja jättäneet kaiken taakse.

Kävelimme pölyisen lattian läpi, jossa oli jo jalanjälkiä, rappusten alapuolella olevan oven luokse, jonka takaa kuului puhetta ja naurua.

Minua alkoi yllättäen ahdistaa. Joutuisin kohtaamaan lisää ihmisiä, jotka odottavat minulta jotain muuta mitä olin. Osasin jo odottaa sitä kiusallista hetkeä, kun heille paljastuisi etten ole enää sama ihminen kuin ennen.

Owen avasi oven, jonka takaa paljastui jyrkät rappuset alas. Lähdin kävelemään alas ja tulin huoneeseen, jonka keskellä oli monta sohvaa ja pöytä, jossa oli tyhjiä ja täysiä olut tölkkejä, seinillä oli julisteita ja kuvia. Huoneessa leijui vahva tupakan haju. Sohvilta minua tuijotti neljä silmäparia. Tunnistin heidät kuvien perusteella Aliceksi, Justiniksi, Dylaniksi ja Roseksi.

En ehtinyt tajuta mitä tapahtui, kun tunsin jo Rosen kädet niskani ympärillä ja huulet omillani. Jähmetyin täysin. Hänen kosketuksensa poltti, eikä mitenkään hyvällä tavalla.

Yksipuolinen suudelma loppui ja Rose katsoi minua hymy silmissä asti.

-mä en voi uskoa että sä olet viimeinkin herännyt! Rose sanoi innoissaan.

-mä kaipasin sua niin paljon. Kävin jokapäivä sairaalassa katsomassa sinua. Hän kertoi. Rosella oli otsatukka ja solisluille ulottuvat sähkönsiniset hiukset. Hän ottaa kädestäni kiinni ja johdattaa minut punaisille sohville.

Rose pitää edelleen kiinni kädestäni, kum istumme sohvalle ja kiehnää olkapäätäni vasten. Hänen läheisyys ahdistaa minua ja minusta tuntuu, että hän vie kaiken hapen ympäriltäni.

Alice ja Dylan istuivat meitä vastapäätä mustalla kuluneella sohvalla ja Owen ja Justin oikealla puolellamme sohvalla.

Kaikkien katseen olivat taas lukittautuneet minuun. Vihasin olla aina kaiken keskipiste.

-joten! Nyt kun ollaan kaikki taas koolla nii koska me pidetään seuraavat pippalot ja juhlitaan Borisin kuolleista heräämistä! Owen kysyy, kun huomaa minun kiusaantuneen ilmeen.

-Owen... KUKAAN ei sano pippalot. Alice sanoi.

-no mä sanon

-pippalot kuulostaa joltain viis vuotiaden mehudiskolta. Dylan liittyi mukaan keskusteluun.

-hei kiva! Liittoutukaa nyt kaikki sitten mua vastaan!

-no ehkä tän juntin pitäis pysyy vaan sillä mehulinjalla. Justin sanoi Owenin vieressä. Hän otti Owenin pään kainaloonsa ja hieroi sitä nyrkillään.

-päästä irti vittu! Owen huusi ja yritti rimpuilla irti Justinin otteesta.

Sohva kallistui uhkaavasti taaksepäin. Kaikki muut paitsi minä räkättivät kuin viimeistä päivää, sohvan kaatuessa. Owen pääsi irti Justinin otteesta ja kävi tämän päälle. Molemmat möyrivät maassa tappouhkauksien lentäessä.

-hei jätkät! Oottekste 17 vain 7!? Dylan nauraa paikaltaan ja asettaa toisen kätensä nauravan Alicen ympärille.

Hymähdin pienesti. Olihan se huvittavan näköistä.

-mä lyön viidestä dollarista vetoo, et Owen voittaa! Dylan sanoi ja paiskasi viiden dollarin setelin mahtipontisesti pöydälle.

-Owen?! Vitut! Kato ny kuin säälittäviä noi sen yritykset on! Mä veikkaan Justinia! Alice katsoi haastavasti Dylania ja paiskasi viisi dollaria pöytään.

Rose laski päänsä nauraen syliini ja kaivoi taskustaan tupakka-askin. En pitänyt siitä miten lähellä Rose halusi minua olla. hänen päänsä tuntui raskaalta jalkojeni päällä. Pystyin jo näkemään mustat farkkuni täynnä sähkönsinisiä hiuksia.

Rose asetti tupakan huulilleen ja sytytti sen. Hän veti savua keuhkoihinsa ja puhalsi ne naamaani. Rose alkoi kikattamaan hölmistyneelle ilmeelleni ja tarjosi minulle tupakkansa. Otin sen vastaan, vein huulilleni ja kuulin Owenin äänen.

-mä luovutan. Tämä sanoi ja hakkasi lattiaa luovuttamisen merkiksi. Justin piti polveaan Ownin niskan päällä.

-mitä?! Se ei nyt ihan kuulunut!

-vittu! Mä luovutan! Owen huusi ja Justin nousi nauraen seisomaan.

Alice otti rahat pöydältä ja heilutteli niitä näyttävästi harmistuneen Dylanin edessä vittuillakseen ja tunki ne sitten taskuunsa.