Ikuiset Arvet

8. Nainen

Jooa

"Santtuu!", Arttu huutaa, meidän kävellessä matkaa väliltä, tielle mistä Santun kanssa lähdimme kohti Jessen taloa. "Santtuuu?!", huusin vuorostani . Sormiani peleli ja jaljani olivat pankko jäässä. Joskus miettii ettei niitä vaatteita olla ihan turhan takia keksitty. "Siis vittu, eihän se meille takasi huua jos se täällä viikon on ollu", Arttu huokaisee ja osoittaa minua puhelimensa taskulampulla. Kellon näyttäessä puolta viittä, ulkona oli jo pimeää. Ja ainakin näin jorpakon keskellä jonne kaupungilla ei ollut varaa asentaa minkään laista valaistusta niin oli aika pimeää.

Ja varsinkin Suomen talvesta kun puhuttiin niin näet pelkkää mustaa.
"Saatana mulla loppuu kohta akku", sanahdan puhelimen huutaessa 15% akkua. "Tää pakkanen pilaa kaiken", sanahdan ja suljen taskulamppuni.

"Joskus vois harkita olevansa viisas ja käyttää oikeeta taskulamppua, mutta mihin sitä sellasta", Arttu nauraa ja osoittelee taskulampullaan tien reunoista metsän reunaan.

Käännyin nopeaa ympäri kuullessani oksan katkeavan takanani metsässä.
"Arttu", sanon hiljaa ja näytän tälle kädellä että tulee luokseni.

Tämä hitaasti tuli viereeni ja peitti taskulampun. Kohta kuitenkin meidän silmämme häikäisi taskulamppu. "Konstaapeli Hiltunen?", sanahdan kysyvänä.

**

"Siis ei saatana että säikähin", sanahdan ja Arttu naurahtaa.
"Mutta mitä Hiltunen teki siellä?", katson Arttua joka nyrpistää kulmiaan.
"Jos seki oli ehtimässä Santtua", Arttu sanoo epäilevänä. Pudistan päätäni.

"Irina sano että poliisit usko Santun karanneen ja ilmestyy jostain joskus", sanon ja tuijotan mukiani.
"Hmm", Arttu hymisee.

"Mites, ookko aatellu jättää Katria", kysyn jolloin hän huokaisee.
"Moni mutkasta", tämä painaa päänsä käsiinsä.
"Ei mulle oo edes tullu mahdollisuutta kertoo vanhemmille että oon homo", Arttu kertoo.

"Ne on aina jossain juomassa tai muualla", hän katsoo ulos ikkunasta. Artun keittiön verhot olivat harmahtavat. Näitten keittiö oli aika pikkuinen, mutta muualla talossa oli tilavaa. Artun äiti oli tanssin opettaja. Isä oli insinööri, mutta työskenteli lähi kioskilla josta olemme penskoina käyneet ryöväämässä karkkia.

Me kaikki neljä. Minä, Santtu, Arttu ja Annika. Meidän neljän kopla. Kaiken pilasi se Annikan kuva, jonka se postas instaan. Siinä oli kuva meistä. Se oli mun mielestä paras kuva minkä olimme ottaneet. Kuva teksti oli vain perseestä. Siinä Annika kerto mun olevan homo, haukku mut ihan lyttyyn ja kertoi kuinka mä oli loukannut tätä. Vaikka mä en tiedä vittuakaan mitä mä olin tehnyt.

Mä suutuin. Mäsuutuin aivan vitusti. Se sattu nii kauheesti, että sun paras ystävä petti sut. Myt me ollaan oltu vaa kolmestaa. Kohta varmaan kahestaan. Jos Santusta ei kuulu mitään nii mä en tiiä mitä mä teen.

"Moi", Hannes tokaisee ja astelee kahvi pannun luo. Nostan leukaani tervehdykseksi.
"Onko Santusta kuulunu?", Hannes kysyy. Pudistamme molemmat päätämme.

"Entä mites Jorman jalka?", virne nousee kasvoilleni nimestä, jolla hän minua kutsui. "Ihan hyvin, paranemaan päin", sanon ja tunnen Artun pistävän katseen laaseriovan minulta päätä irti.

**

Lähtiessäni Artun luota, kotona odotti oikein ihastuttava yllätys. Siis oikeesti, ainaki melkein. Paras puoli siinä oli se että isä ei ollu sen huneessa nököttämässä, vaaj joi kahvia keittiössä. Mutta se huono puoli siinä oli se ettei hän ollut yksin.
Nainen istui pöydän päässä ja isää vastapäätä istui tyttö.
Isä kertoi että tämä nainen ja tyttö muutaisivat luoksemme.

Naisen nimi oli Lisa, tyttö oli Rosa. Sain myös tietää että isä seurusteli tämän naisen kanssa.
Naisen blondit hiukset kertoivat minulle jo etten halunnut tuota keittiöön jossa olin tehnyt kolme vuotta nuudeleita ja kaikkee muuta pika ruokaa. En ollu mikää master chef.

Vittu kuuluisin sinne Nailed it ohjelmaan ennemmin. Hyvä että osaain jääkapin aukasta. Käännät selkäs mulle keittiössä ja on jo psykoosit tulilla. Kirjaimellusesti. Paistan jotain kannabista pannulla. En polta kannabista. Mun pitäs lopettaa tupakan poltto. Mun pitäs lopettaa ryyppääminen. Kymmenen vuoden päästä löydän itseni ojasta.
Mun lapsien lapsilisät oon juonu ja vaimon rahat.
Eiku hei vittu, oon homo. No miehen sitte. Ellen oo iki sinkku. Odotan että sille sairaudelle keksitään jotkut lääkkeet. Niille jotka kärsii ikisinkkusyndroomasta, semmoiset nappiset olisivat aika jees.

**

Istuin huoneessani. Ensimmäinen riita pitkään aikaan. Ei isän kanssa tullu riideltyä ku se asu tuolla sen työ huoneessa ja millon se ehti naisen löytää.
Saatana ku en löydä ees täysjärkistä jätkää minkään kulman takaa, vaikka kuinka ehtimällä ehdin. Oonko mä niin kauhee että kaikki juoksee karkuun.

"Jooa?", isän ääni kuuluu ovelta. En vastaa tälle. Hän sulkee oven, mutta tiedän tämän olevan huoneessani. Hän astelee viereeni.
"Mä tiiän että tää on shokki sulle, mutta pitää munki siirtyä elämässä eteen päin, niin sun äitiskin olisi tehnyt", hän sanoo.

"Vittu ku ei se mua tässä hierräkää kasseista", tiuskaisen. Isä huokaisee.
"No mikäs sitten", hän kysyy turhautuneena.
"Se että sä et oo kiinnittäny muhun mitään huomiota kolmeen vuoteen ja sitte yhtäkkiä sä kerrot mulle että meille muuttaa kaks naista!", huudan ja isä hiljenee. "Tässä sen taas huomaa että ei sua kiinnosta sun lastes vointi mitenkään", sanon ja ensimmäinen suolainen pisara tippuu silmästäni.

"Hei, mä tiiän etten mä oo ollu mikään mailman paras isä", hän sanoo ja laskee kätensä olkapäälleni.
"Älä koske muhun, saatana!", huudan ja pinkaisen ulos huoneestani.

"JOOA!", isä huutaa ja lähtee perääni.

"Saatana poika, sinähän et puhu isälles noin", hän mäkättää minun saapuessa eteiseen. Alan pukea lenkiä.
"Nii ja sit sä et aijo puhuu mulle kolmeen seuraavaankaan vuoteen mitään. Siis ijan vitun sama, tutsu vaikka kaikki naiset asumaan meille, ei sua kuitenkaan sun pojan tekemiset kiinnosta", sanon ja paiskaan oven perässäni kiinni.

Ja näin oon päättäny kahdeksannen luvun. Sori ku en julkassu torstaina lukua, mutta mulla on ollu kokeita ja on vielä lisääki ens viikolla joten en oo varma tuleeko ens torstainakaa lukua katotaan kerkeenkö kirjottaa.
Mut toivottavasti tykkäsitte ja hyvää
Sunnuntaita♡