Ikuiset Arvet

6. Tea time

Jooa

"Jesse haetko pyyhkeen", Arttu istui vieressäni. Kyyneliä vain tippui silmistäni. Tämä Matias, joka oli aluksi mukava, osoittautuikin helvetilliseksi seksuaaliseksi lähenteliäksi.
"Mitä tapahtu?", Arttu kysyy, pudistan vain päätäni. En halua puhua siitä. Pyyhkäisen kyyneliäni.
"Entä Santtu?", kysyn niiskaisten. Arttu hymähtää.
"Mä oon Katrin kanssa yhessä", Arttu sanahtaa. "Ja mä pidän santtua vain kaverina, mutta..", hän huokaisee ja lilluttaa jalkojaan vedessä. Heiluttelee niitä hetken ja kääntää katseensa kirkkaan veden pinnasta  itkusta punertaviin silmiini. "Mutta?", katson tätä odottavana ja hymyilen. "Mut mä tykkään yhestä", hän punastuu ja nyökyttelee.

"Häh, tykkäät vai? Kenestä?", olen heti innoissani. Hän muuttuu yhä punaisemmaksi. "Sen nimi on Noel", virnistän. "Se on semmonen pitkä, semi lihaksikas ja no komee, se on,  Hanneksen kaveri"

"Jätkä on ihan umpi ihastunu", tökkään tätä kylkeen. Hän nauraa ja puree huultaan. "Santtu ei tuu tykkään tästä", hymähdän ja pyyhjäisen otsaan liimautuneita hiuksiani.

"Joo tota, tässä ois tää pyyhe", Jesse sanoo kiusaantuneena. Kuulikohan hän keskustelumme? Hän laskee beigen pehmeän pyyhkeen harteilleni. Kuivaan itseäni. Säpsähdän säikähdyksestä. Katson silmät ammollaan Arttua joka on erittänin kysyvän näköinen.
"Ei helvetti, voi perse", sanon nauraen. "Mitäh?", Arttu tökkää minua olkapäähän. "Mulla on puhelin taskussa"

**

"Sä voit nukkuu tässä lattialla", Jesse sanoo nakaten patjan siihen.
"Mä voin kyllä kävellä kotiin, ei mulla oo ku joku viis kilsaa jos oikasen mehtän läpi", huidon. Huonoin asia mikä sattui kun jollekkin selitti jotain, oli että oli pakollinen tarve esittää asiansa käsiä käyttäen.
"Vaan viis kilsaa?", Jesse nostaa kulmiaan. Hypäytän olkiani ja huokaisen. "Oisko sulla vaihovaatetta?", kysyn pyykeeseen kääriytyneenä.

"Mm, on mulla antaa", hän aukaisee peilikaapin ja nakkaa minulle pitkähihasen ja college housut.
Hän kävelee ohitseni ulos huoneestaan. Tässä välissä vaihdan kuivat vaatteet.

Astun käytävälle ja päätän katsoa vähän tarkemmin portaikossa olevia kuvia. Ensimmäinen kuva. Ruskeat kauniit kuvioidut kehykset. Kuvassa oli kaksi vauvaa. Luultavasti saman ikäiset.
Toisessa kuvassa, oli kaksi vanhempaa poikaa ja yksi nuorempi.
Kolmannessa oli myös vanhemmat.
Neljännessä oli lisäyksenä vielä pienempi poika.
Sitten oli yhdet isot kehykset jossa oli monta kuvaa.

"Olisipa itselläkin perhe", sanahdan hiljaa. Astelen portaat alas. Portaikon päässä on lipasto. Lipaston päällä on radio ja maljakko. Maljakossa on kukkia. Pöytäliinan päällä oli muutama terälehti.

Olohuoneessa on piano. Astelin soittimen luokse ja painoin yhtä näppäintä. Kohta painoin toista. Mutta lopetin. Kävelin pois tämän kauniin valkoisen, luultavasti kalliin asian luota ja päädyin vain katsomaan olohuoneen jäätävistä ikkunoista hiukan lumiselle takapihalle.

"Pätkä, otatko teetä?", Jesse kysyy ollessaan portaiden puolivälissä. Hymähdän myöntävasti. Kohta kuulen kuinka Jesse laskee vettä keittimeen, asettaa sen paikalleen ja napsauttaa päälle. Veden poreileva ääni alkoi vähitellen voimistua.

Lusikat kilisivät kupeissa ja rätinä teepusseista kantautui korviini. Jessen mutinaa myöten tämä oli erittäin täydellinen asmr kokemus.

Jotenkin, tämä valkoinen kaunis kosketin soitin sohvan vieressä houkutteli minua. Halusin soittaa sitä. Mutten ollut soittanut kolmeen vuoteen. En ollut laulanutkaan. Lintsasin kaikilta musiikin tunneilta. Kaikki musiikki, työnsin sen pois.
En halunnut kuulla sitä, tehdä sitä. En halunnut tietää siitä.
Mutta joskus täytyy.

Nousin varovasti sohvalta. Hivelin koskettimia. Istahdin samettiselle penkille. Liikautin jalkani pedaalille. Ensimmäiset soinnut lähtivät kuin itsestään. Mutta kun painoin väärin, nousin ylös ja suljin kannen hokaisten.

"Et sä voi kaikessa olla paras", Jesse sanoo ja kävelee sohvan luokse kahden höyryävän kupin kanssa. Punainen kuppi laskeutui lasiselle sohva pöydälle.
"En voikkaan, mutta haluaisin olla", sanahdan ja istun takaisin samelliselle penkille. Käännyn Jesseä päin joka nyökyttelee.

"Niinhän kaikki haluais, mutta ei saa olla liian ankara", hän sanoo ja ojentuu kaukosäätimeen.

Laahustan harmaan sohvan luokse ja uppoudun tyynyihin joita sohva oli täynnä. Huokaisen ja niin huikaisee Jessekin. "Mitä Matias teki sulle?", Jesse kysyy yhtäkkiä ja hörppää kupistaan.

"Arttu autto mua yhen jutun kaa ja jätti mut komeroon hetkeksi yksin. Matias tuli sinne ja suuteli mun kaulaa ja se yritti kait jotain", kerroin ja nappasin kupposen pöydältä.

"Hmm...en tiiä, se vaikutti ihan cool jätkältä", Jesse vastaa. Kohta tämä aukaisee netflixin. Jesse selaa sitä ketken kunnes katsahtaa minuun kysyvästi. "Sinne tuli vasta yks mielenkiintonen  sarja, semmonen thaimaalainen sen nimi oli The Stranded", sanahdan ja tämä nyökyttelee. Olin katsonut sen trailerin ja se vaikutti tosi melenkiintoiselta. Siinä yhden saaren opiskelijat jäivät saarelle jumiin tsunamin jäljiltä. Saarella alkoi tapahtua kummia ja oppilaitten yrittäessä pois sieltä.

"Missä sun vanhemmat muuten on?", kysyn ja katsahdan Jesseä. Hän on niin keskittynyt Netflixin selailuun jiten toistan kysymykseni. Silloin tämä säpsähtää ja katsoo minua kysyvänä. Itse vain nauran ja toistan kysymykseni kolmannen kerran.

"Ne on sairaalassa, mun veljen kanssa. Sillä on diapeettes ja jotain muita", Jesse kertoo ja nyökyttelee.

"Sullahan on kaks muutaki veljee?", Jesse nyökyttelee jälleen.
"Ne asuu jo omissa kämpissä, mä en oikeen oo väleissä niitten kaa", hän vastaa ja painaa sarjan näkymään.

Mä en normaalisti katsoisi Thaimaalaisia sarjoja, mutta tämä vaikutti hyvältä. Kuitenkin nukahdan kesken ohjelman.

Ja itsellä vielä vähä tuosta sarjasta. Eli itse oon katsonut tämän sarjan jo viikko sitten, ja voin suositella sitä jokaiselle. Se on aivan järkky jännä.
Siis oikeesti kannattaa kahtua.