Ikuiset Arvet

13. Posituuvisuutta♡

Jooa

En vain päässyt yli. Siitä suudelmasta. Ajatkuseni harhali muualla. Aivan jossain muualla kuin matikassa. Eli luultavasti seuraavan kokeen vastaukset ovat 1+1=3 luokkaan kuuluvaa.  Pahinta oli, etta Annika oli seuranani ja joutui tuhlaamaan aikaansa minuun. Ja minun ja Annikan välit eivät ole kovin hyvät nyt. Eivät ole olleet sitä hetkeen. Joskus sitä vois haudata sota kirveet, ehkä jopa tänään? Aina on hyvä toivoa.

Kuitenkin minun ja Annikan väli rikosta oli hyötyjäkin. Pääsimme joka paikkaan Annikan avulla. Hän hankki kutsut joka bileisiin sormien napautuksella. Hän oli se kenet haluttiin kutsua, meillä muilla, minulla, Artulla ja Santulla ei ollut väliä.
Ilman riitaamme en olisi tavannut Jesseä. Ilman Santtua, en olisi tavannut Jesseä. Ja ilman Matias mälli naamaa en olisi tutustunut Jesseen.
En olisi tuntenut näin ilman suudelmaa.
Olin iloinen ehkäpä.

Kuitenkin mieltäni puristi. Rosa, Jesse, Annika, Matias, Santtu ja minä itse.

Ensiksi. Matias, joka petti Annikaa ja Jesseä ystävänä.
Toiseksi. Rosa joka petti puokestaan Jesseä.
Kolmanneksi. Santtu joka katosi jokusen aika sitten, kun sai tietää ettei Artulla ollut tunteita tätä kohtaanm ja neljäs. Eli minä, joka petti Rosaa Jessen kanssa. En varsinaisesti pettänyt vaan Jesse, mutta olin ihan tietoinen näiden suhteesta.
Plussaa tähän päälle vielä perhe ongelma.
Okei se siitä ilosuudesta. Negatiivisuus on enemmän heiniäni, kuin tämä positiivisuus.

Voi vitun helvetti, mikä tällä maailmalla on mua vastaan. Olenko mä niin syntinen että herraki jo häpiää mua. Pitäs passittaa helvettiin jo ennen aikojaan ku ei tommosta rahvasta pikku homo poikaa kukaan tarttee täälä minun täydellisessä maailmassa. Sen sijaan että minä semmosista välitän, pitäisi minun keskittyä Donald Trumppiin, ja varmistaa että se mandariini saa rakennettua sen muurin.

Helvettiin kirjot ja raamatut. Niinhän sitä sanotaan että kadulta sut pelastaa joko onni tai jumala, eikä niitä kumpaakaan ole olemassa. Tää on totta, tuon jumalan en antais mua edes pelastaa.

"Kuule Jooa", Annika aloittaa ja siirtyy minuun päin sängyllään.
"Mä oon pahoillani, siitä että mä..mitä mä tein", hän jatkaa ja hokaa.
"Mä tein väärin ja sä ansaitset olla vihanen, mä-mä olin vaa niin vihanen itse", Annika kääntää katseensa käsiinsä jotka lepäsivät tämän polvien päällä. Hän niiskaisi. Pystyin tuntemaan sen häoeän aallkon joka lävisti Annikan.

"Mitä mä tein, miks sä suutuit?", kysyn ihmeissäni. Minulla ei ollut mitään tietoa tästä.
"Mä olin musta sukkanen. Mä pidin susta ja sit sä kerroit mulle että sa oot homo, mä suutuin. Vaikka ei se sun vika oo", nyökyttelen tälle.
Tavallaan ymmärsin tätä...okei en ymmärtäny, mutta mä yritän.

"En mä tarkottanu", hän katsoo minua katuen. "Eihän sun jalkaan enää satu?", hän kysyy vielä loppuun huolestuneena. Pudistan päätäni.
Jooa, hyvin näitä syntejäs käsittelet. Valhetta, valheen perään. Valheita tulee nopeammin ku sylkeä sun suusta.

"No hei, pitäskö meijän käyä kahvilla joskus tässä?", kysyn koittaen hellittää  ilman paineita välissämme. Annika hymyilee ja nyökyttelee. Mun pää räjähtää siitä stressin määrästä mikä myllertää sisälläni. Se kiemurtelee joka ruumiin osassa. Sen jälkeen näyttää että olisi Parkinsonin tauti, levinnyt joka koloon ja reikään.
Kohta iskee dementia ja unohdan kaiken sanomani. Sitten saan epileptisen kohtauksen, en saa apua tarpeeksi ajoissa ja kuolen. Loppu.

Säikähdin. "Ootko sää kuullu Matiaksesta?!", kysyn kauhuissani.
Annika kurtistaa kulmiaan. Katsoo minua pitkään ja sitte pudistaa päätään. "Mitä mun ois pitäny kuulla?", Annika kysyy kummastuneena.
"Se joutu aamulla sairaalaa, sai allergiisen reaksion", sanon nätisi, mutta suoraan.
Annikan kasvot, muuttuvat hätääntyneiksi.

"Se on varmasti kunnossa, sun ei kannata panikoija ennen ku tiiät miten se voi, vasta sen jälkeen kannattaa ku kuulet", sanon, kadun ko viimeistä sanahdusta. Hän nyökkäilee ja katsoo keskittyneenä pöytäänsä edessämme. .

"Mä lähen sinne nyt", hän nousee päättäväisenä. Annika kääntää päänsä minuun ja tuijottaa anteeksi pyytävänä. "Meijän matikan kertaus ei sitte menny ihan napiin", Annika lopulta naurahtaa, ja nauran tälle takaisin. Tätä mä kaipasin.
"Noniin lumikki, ala vetää jo", sanahdan kun tämä jäi tuijottamaan minua iloisena. Hän nauraa.

"Joo joo, kääpiö", näytän tälle kieltä. Hän viilettää huoneensa ovelle ja tajuannitsekkin nousta ja lähteä tämän perään.

**

Tuosta on kulunut viikko. Mutta tänään, voisin kelata itseni sille viikolle. Tämän päivän voisi hypätä yli. No, se on maanantai, ko ainoastaan sen takia. Mutta tää päivä on helvettiä. Tää on se päivä, mistä en puhu koskaan. En kenellekkään. En Annikalle. En isälle, en Artulle, en Santulle. En kenellekkään.
Viina pullo on ainut kenelle aukaisen suuni.

Oikeesti. Oon siis oikeesti mailman huonoin kirjottaja. En sillee, tykkään mun joistakivteksteistä, muttaku en osaa keskittyä.
Aikasemminki kirjotin ja yhtäkkiä olin päätyny wikipedia sivvulle lukemaan 2019 vuonna kuolleita tunnettuja henkilöitä. Tarviin apua.

Ja äääää en kestä oikeesti.
Ollaan jo #bxb asiassa -1!!!!

Ja koko tarinalla on jo päälle 1k lukioita. ♡♡
Ja ootte ihania ku votetatte tätä 24/7. Pus pus, ootte rakkautta.♡♡
Luv u💜💜