Ikuiset Arvet

23. Onnea

Olkaat hyvä ja sukeltakaa uuden luvun pariin:) Kirjotan tätä muurahaiset apunani. Harmiksi tapoin melkein yhden kun istuin sen päälle:( kuitenkin hengissä se lähti terassin alle. Rakas muurahainen jos luet tätä oon pahoillani että istuin sun päälle, mutta toivon ettemme näe enää uudestaan. En ole mitenkään erityisemmin tullut hulluksi, mutta vähän oon joo. 

Jooa

Seisoin peilin edessä puku päällä. Rosan ja Jessen häät. Jessen ja minun hetki katkesi aijemmin nopeaa kun Esen yllätti meidät. Ihan hyvä vain. Turhaa minä Jesseä odottelen kun kuitenkin juhlimme hänen häitään tänään.
Kiristin kravaattiani. Huokaisin ja käännyin työpöytäni suuntaan. Avasin toisiksi ylimmän laatikon ja sujautin taskumatin povitaskuuni. Tästä päivästä ei selvitä selvin päin. Ja vaikka voisikin en haluaisi. Rosa oli pakon omaisesti halunnut häitä siirrettävän ja tässä sitä ollaan. 

Aukaisin kaappini oven ja kilahtaen hopeinen risti koru tippui kenkieni viereen. Katsoin sitä hämilläni ja nostin sen sormiini. Se oli äitini koru. Hän esitteli sen joskus minulle, kertoi sen olevan hänen onnen korunsa. Epäröiden pistin sen kaulaani ja nappasin kenkäni. Ulostauduin huoneestani ja kipitin alakertaan. Menin keittiöön ja aukaisin pienen kaapin. Otin levyllisen särkylääkettä, ja sujautin sen housun taskuuni. Nappasin kuitenkin aijemmin kaksi nappia suuhuni ja kulautin ne alas veden kanssa. Oloni ei ollut paras mahdollinen, pulssini oli normaalia korkeampi ja oloni oli myös hiukan kuumeinen. Uskon sen johtuvan päästäni, ajattelin itselleni huonon olon. Mun pitää nyt vaan hyväksyä Rosan ja Jessen avioliitto ja ruveta mieheksi. Helvetti ketä mä huijaan, minustako mies, en tuu koskaan hyväksymään Resseä tai Jesa. No ei minun ja Jessen nimistä saisikaan mitään hyvää keksittyä. Vai saisiko?

"Jooa, lähdetään!", isä huutaa ovella. Huokaisen ja rukoilen onnea. Anna minulle mies joka ei ole menossa naimisiin lähiaikoina. Joka on kuuma, ja mieluiten ei umpi hetero, et voi olla iiiiihan pikkusen hetero. Semmonen joka ei ajattele muijia, vaa minua, mutta voi ihan pikkusen niitä lärsiäkin ajatella. Kiitos. Se tekisi ihan helvetisti rahaa.
"Jooa!", isä huutaa jälleen. Herään ajatuksistani ja hölkkään autolle. Auto oli Lisan ei meidän, sillä meillä ei ollut autoa. Istuin takapenkille.  Matka kirkolle ei ollut pitkä, vaikka niin voisi luulla. Asuimmehan keskellä metsää. Kylälle kun pääsi, näkyi jo valkoisen kirkon huippu. Kirkko oli mielestäni kaunis, kauniimpi kuin monet muut rakennukset. Se oli kauniin valkoinen, kiviset portaat, hautakivien ympäröimä. Kuolleet puskat kuitenkin tekivät pihasta hoitamattoman näköisen. Äitini haudan näki kirkon ovelta. Vihasin kirkkoja. En välittänyt onko se kaunis, vai paskaa. En pitänyt tunnelmasta sen sisällä, en pitänyt juhlista mitä siellä juhlittiin. Varsinkaan näistä juhlista. 

Istuimme valkoisille puupenkeille. Porukkaa ei ollut vielä paljon. Isän kanssa me nopotimme penkissä vierekkäin puhumatta sanaakaan. Jessen äiti käveli ovista Jessen isä vierellään, kuitenkaan nainen ei luonut mieheen mitään kontaktia ja he menivätkin istumaan eri penkki riville. Jessen äidin huomatessa minut, hänen kasvoilleen nousi hymy. Hän vilkutti minulle ja vilkutin tälle takaisin. Hän oli hyvin samanlainen kuin minun äiti. Hän oli humoristinen ja herkkä. Kuitenkin hyvin itsevarma ja temperamenttinen. 

Porukkaa oli kertynyt jo yksi siipi kokonaan täyteen. Jesse seisoi jo valmiina keskellä käytävää ja jutteli äitinsä kanssa. Jesse vaikutti pikkulapselta hänen äitinsä pyyhkiessä tämän suupieliä ja korjatessaan tämän kauluksia. Jessen isä oli jo aikoja sitten palannut Rosan luokse takahuoneeseen. Tämä taluttaisi Rosan Jessen luo. Vittu. Arttu juoksi ovista ja kipitti viereeni istumaan. Hänellä oli outo virne kasvoillaan. "Esen joutuu olemaan morsiusneito, se jonka piti olla sairastu", Aän nauraa ja minä virnistän ja pyöritän päätäni. "Mistä sä tiiät?", kysyn uteliaana. "Se kerto", Arttu sanoo lyhyesti. "Mistä lähtien sä ja Esen ootte hengannu, te tapasitte kolme päivää sitte", hän punastuu ja virnistää. "Noooooo, me ollaan ehkä säädety tää kolme päivää", Arttu sanoo hiljaa niin ettei isäni kuule. "Kerroitko sä sun vanhemmille siitä Katri jutusta sun vanhemmille?", kysyn kuiskaten. Hän pudistaa päätän. "En mä uskalla, ja äitiä mä en oo nyt nähnykkää, ku en oo käyny sen luona hetkeen", hän huoaisee ja hymähdän. "Vai että säädät sä sitten Esenin kanssa, onnea", sanon ja hän nyökkää hymyillen.

Se alkaa. Musiikki soi ja ovet aukeavat. Lisa juoksi hetki sitten isän viereen istumaan. Rosa asteli hymyillen isossa valkoisessa mekossaan kohti Jesseä kuka hymyile myös. Jessen isä luovutti Rosan Jesselle. Ja tästä alkoi heidän yhteinen matka alttarille. Tunsin oloni huononevan joka askeleella minkä he ottivat. Jalkaani särki vitusti ja tunsin vain kuinka oksennus yritti saavuttaa kurkkuani. Heidän päästessä alttarille, oloni oli jo tukala. Isä ja Arttu kyselivät minä minun on, mutten pystynyt vastaamaan, sillä jos aukaisisin suuni lentäisi laatta ja kovaa. Pappi kysyi Rosalta sen kuuluisan kysymyksen ja kuulin hiljaa vastauksen "kyllä". Seuraavaksi olisi kysymys esitettävä Jesselle. 

Oksennus tulvi suuhuni ja nousin penkistä. Artun istuessa ainoastaan vieressäni pääsin nopeaa penkkien välissä olevaan käytävään, mistä Jesse ja Rosa olivat juuri kävelleet. Tunsin muiden katseet itsessäni. Jalkani petti ja kaaduin maahan kyljelleen. Oksensin. Tunsin kuinka minua tartuttiin kainaloista molemmilta puolilta. Oksensin uudestaan. 

Jesse

Katsoin kuinka Jooa nousi penkistä huono vointisen näköisenä. Tämän kaatuessa lähes naamalleen maahan ja oksentaessa, katsoi Arttu minua avuntarpeen näköisenä. Juoksin Jooan viereen ja nappasin tätä kainalosta, Arttu nappasi toiselta puolelta. Jooa jatkoi oksentamista. Lattialla lillui nyt kaksi valkoista nappia kirkkaassa litkussa. "Jalka?", Arttu katsoo minua mietteliäänä. Laskimme Jooan polvilleen. Testasin kämmenellä tämän reittä, ja katsoin kättäni kauhuissani. Käänsin käteni Arttua kohti. Hän katsoi säikähtäneenä veristä kämmentäni. Esen oli kadonnut puhelimensa kanssa kauemmas, hän tarkaili meitä ja puhui samalla. Jooa oksensi vielä kerran, ennen kuin meni veltoksi. Siirsimme hänet kyljelleen. Jooan isä lähti ulos ambulanssia vastaan, Esen mukanaan. Meillä näytti kuulemma olleen homma niin hyvin hansakassa. Äiti tuli kuitenkin avuksemme. Päätimme repiä Jooan housut reiden kohdalta. Suurin osa tikeistä oli auennut, se ei onneksemme vuotanut runsaasti. Ambulanssi väen tullessa Jooa oli jo tullut tajuihinsa. 

Katsahdin Rosaa joka oli turhautuneen näköinen. Siirryin tämän luokse, Jooan ollessa jo ambulanssi miesten hoivassa. "Voijaanko me nyt tehä tää loppuun, että päästään pois", Rosa kysyy huokaisten ja mulkaisee Jooan suuntaan. "Ei", sanon suoraan ja hän näyttää aluksi yllättyneeltä, kunnes muuttuu hapan naamaksi. "Mä en halua sun kanssa naimisiin"; jatkan ja hän tuhahtaa. "Tää johtuu Jooasta eikö niin", hän sanoo katkerana. Katson Jooan suuntaan. 

"Niin Jooa kerto että sä petit mua Matiaksen kanssa", sanon ja hän jähmettyy. Suuni loksahtaa auki. " Se on totta", totean vittuuntuneena. Lähden takaisin Jooan luokse ja jätän Rosan sanattomana ja sydämensä murtaneena. Niin oli minunkin sydämeni murtunut. Hän petti minua, parhaanystäväni kanssa. Matias petti kaksi ystäväänsä. Myös Annikan täytyy tietää tästä. Mutta nyt oli minun aikani tulla vastaan. Ja lopettaa tämä pelleily.

Moi muruset, motivaatio pulan takia osa tulee vasta tällä viikolla, kun tarkoitus oli se kirjoittaa viimeviikolla. En oo kauheen tyytyväinen nyt, mut tulevaisuudessa tuun oleen. Ja teijän kommentit aina sponssaa mun varmuutta tän kirjan suhteen. Kuitenkan ei ole tulossa luultavasti kuin vaan 2-3 osaa tän jälkeen. Sitten päästään jo uuden kirjan pariin:3

Kiitos kun oot pysyny messissä näinkin pitkälle jää nähtäväksi miten tää loppuu;)