Ikuiset Arvet

17. Pieni poika ja Perverssi

Mitäs tässä, sairaana kirjotellessa. Teksti luultavasti tulee olemaan jotain tän kaltasta -kikkelikikkelikikkelikikkeli. Joten pyydän jo anteeksi:)

Jesse

"Nukutko sä?", kysyn selässäni roikkuvalta pojalta. "En", hän vastaa väsyneenä. Hän hengitti niskaani, se sai kylmät väreet virtaamaan kehossani. Tätäkö Arttu tarkoitti?
Ainut asia on että nautin suhteestani tällä hetkellä. Oikeasti nautin, enkä halua sen loppuvan. Siksi minulla on Rosalle pieni yllätys. Tunsin kuitenkin jotain mielenkiintoista kun olin tämän pitkulan lähellä.

"Ei oo enää pitkä matka", sanahdan huokaisten. "Kuka sua muuten löi? Vai kävelikkö nää päin puuta?", kysyn ja naurahdan. Hän on aluksi hiljaa ja luulin tämän nukahtaneen, mutta lopulta hän vastasi: "Ne ketkä suaki löi", hän sanoo ja haukottelee isosti.
Kävelen hetken kunnes sisäistän lauseen jonka juuri kuulin pojan huulilta.  Pysähdyin välittömästi. Jooa katsoi minua kummissaan olkani yli.

"Viinaa?", hän kysyy ja heiluttaa pulloa naamani edessä. Katson kuinka vesi tämän pullon sisällä loiskui reunoille. Olin kahden vaiheilla, kävelen suoraan kotiin enkä koukkaa vauhtia ojasta ja koitan olla palelluttamatta Jooaa, tai että juon kulauksen ja tyhjään mieltäni.
Päätin juodan huikan.

Ryystin pullosta pari ruokalusikallista kirkasta juomaa. "Miksi ne hakkasi sua?", Jooa kysyy kohta", jäädyn hetkeksi enkä voi vastata. Jooan odottaessa vastausta hän kerkeää juoda lähes loput pullonsa sisällöstä.
"No jotain vanhoja velkoja, tarvihin rahaa veljen auton korjauttamiseen", vastaan hiukan kiusaantuneena, ilmapiiristä ympärillämme.

"Saanko mä kysyä lisää kysymyksiä?", hän kysyy, ja voin tuntea, ja nähdä, ja maistaa sen kiusoittelevaisiuden ja pikkuriikkisen ärtymyksen tämän äänessä. Hän vaihtaa päänsä asentoa ja siirtää kätensä ristiin kaulani ympärille.
"Et", sanahdan.

"Okei, mä säästän ne sitte myöhemmälle", hän huokaisee ja loput juomasta kulautettuaan kurkusta alas hän rimpuilee alas selästäni. Hän tulee vierelleni ja jatkaa kävelyään huterilla jaloillaan.
"Sun äiti?", kysyn arasti. En ollut kuullut hänestä paljoa, ja uskoin hänenkin haluavan puhua. Hän oli aluksi aivan hiljaa käveli vain eteen päin. Katsahti minua nopeaa, katsahti toiseen suuntaan. "Käyään äkkiä tuolla", hän sanoo ja ottaa kädestäni kiinni. Hän kyitenkin säikähtää liikettään ja horjahtaa päästäessään irti kädestäni. Olihan hän lähdössä jo kovaa vauhtia osoittamaansa suuntaan. Jooa katsoo minuun varovasti ja lähtee sitten kohti määrän päätä.

Kuljen tämän takana hetken, mutta kohta hälkkään tämän kiinni. Hänen silmänsä ovat kohdistettuna maahan, joka on päällystetty väkäisellä jäällä ja kiven murikoilla. Pari käpyä juoksemassa tien yli, ja Jooahan on ystävällisin ihminen tähän hetkeen, niin tämähän päätti vähän auttaa näitä käpyjä. Nätisti ne sinkosivat tämän pienistä potkuista ruohikolle tai lähtivät toiselle puolelle tietä.

Päädyimme järven rantaan, joka ei ollut enää jäässä. Järvi oli tyyni, sitä ympäröivät puut heijastuivat sen pintaan. Vesi ei ollut puhtainta mahdollista, mutta se näytti mukavalta pimeässä.

"Äiti kuoli tasan neljä vuotta sitte", Jooa sanahtaa ja katsahtaa minua kädet taskussa.
"Sillä oli syöpä, se oli aluksi parempaan, mutta sitte sen tila romahti ja sen sydän petti, ei sille voitu tehä enää mitään", hän huokaisee, ja istahtaa puiselle penkille. Valkoinen huuru tulvi suusta ja nenästä aina hengittäessämme, kuin tupakan savu. Tulee nuoruus mieleen.

"Mun ja isän välit ei oo ollu hyvät sen jälkeen, molemmat oli nii surujen ja vihan vallassa että ei me voitu toisillemme puhua", hän jatkaa ja niiskaisee.
Olin vain hiljaa en tiennyt mitä sanoa.
"Ei me puhuttu kolmeen vuoteen, isä oli lähes muuttanut työ huoneeseensa, ei se sieltä ulos tullu, korkeintaan kävi ostaan lisää kaljaa, en ymmärrä miten se naisen oli löytäny", hän naurahtaa kuivasti.

"Sä et taija tykätä niistä, Liisasta ja Rosasta?", sanon ja istun tämän viereen penkille. Hän pudistaa päätään.
"En oo päässy yli äidistä, en vaa kestä että isä on vaa antanu asian olla, tai miten se pääsi siitä yli", Jooa kertoo ja puree huultaan. Kohta hän vain purskahtaa itkuun, ja painaa päänsä käsiinsä. Hän inisi pienesti yrittäessään pitää itkua sisällään.

Kierrän käteni tämän ympärille, painan tämän tiukasti kiinni kylkeeni.
"Päästä se ulos", sanahdan rauhallisesti. Hän on hetken ihan paikallaan ja hiljaa, kunnes hän lähes huuto itkee. Minä puristin häntä vaten toppatakkiani, niin kauan kunnes tämä oli nukahtanut siihen paikkaan.

**

Rymysin eteisessä yrittäessäni ottaa kenkiä jalastani. Kello näytti puolta kahtatoista, joka tarkoitti että kaikki muut nukkuivat...eli kaikki mitä tein kuului 4572629 kertaa kovempaa kuin normaalisti, Jooa käsi varsillani ei yhtään helpottanut sitä.
Astuin valkoiselle laatta lattialle varovasti märillä sukillani. Hiljaa yritin hipsiä marmoriset portaat ylös. Olin aukaisemassa huoneeni ovea, ja juuri kun oli sulkemassa sitä käytävässä valot räpsähtivät päälle. Äiti aukaisi vauhdilla oven, jolloin oli laittamassa Jooaa sängylle. Nätisti melkei heitin hänet siihen, ja nostin sormeni huulilleni katsoen äitiäni kohden.

"Siis mitäh, ootko sää hakannu ton hiirulaisen?!", hän huuto kuiskaa minulle ja räväytän silmäni isoiksi.
"Siis täh, en todellakaan, se on mun ystävä", sanahdan nyökytellen päätäni. Äiti nostaa kulmiaan.

Kyykistyn ja alan ottamaan Jooalta kenkiä pois. "Eli sä aijot raiskata sen", äitini kommentoi kiusoittelevasti.
Nousen nopeaa ylös. "Mutsi hei, jotain rajaa", sanahdan ja naurahdan. Alan riisumaan tämän takkia.
"Sehän nukkuu", hän sanahtaa.
"Ja on umpi kännissä", lisään.

Äiti näyttää hiukan säikähtäneeltä.
"Onko se samallainen ongelma nuori ku sinä", äiti kysyy ja nojaa oven karmiin leveästi hymyillen.
"Hei!", naurahdan.

"Ei oo, sen äidin kuolemasta on tasan neljä vuotta tänään", kerron ja katsahdan äitiä jonka käsi on noussut tämän suun eteen. Nyökyttelen tälle surullisena ja nakkaan Jooan takin nurkkaan. Alan ottamaan tältä hupparia pois.
"Voitko tuua patjan?", kysyn, ja äiti vastaa kieltävästi, kertoi että veljelläni oli ystävä yö kylässä patja on tällä ystävällä käytössä.

"Helvetti", sanahdan ja rutistan Jooan hupparin myttyyn ja nakkaan tämän takin kaveriksi nurkkaan. Alan ottamaan tältä farkkuja pois jolloin Jooa säpsähtää hereille ja tarttuu refleksi maisesti käsivarrestani kiinni. Hän katsoi minua keltaisilla silmillään jotka ympäriltä punersivat, kaikesta siitä itkusta.

Hän en hengitys oli tiheää ja tämä vain katsoi minua säikähtäneenä. Ja huomatkaa äitini seisoi vieläkin oven luona.
"En mä aijo tehä sulle mitää", sanon rauhallisesti. Hän katsahtaa nopeasti reittään ja sitten katsoo taas minua.

"Minäpäs lähden nyt tästä, ja hei sinä pieni poika ja sinä minun pieni perverssi, muistakaa käyä peseen hampaat", äiti sanahtaa ja lähtee nopeaa pois.

Hellurei jälleen pupuset. Pitkästä aikaa jukasen ku ei oo ollu kertakaikkiaan aikaa kirjottaa. Hiihtolomalla oli rippireilemässä keskellä mehttää nii siellä ei toiminu netti ja oli koko ajan jottain tekemistä nii ei oikkee pystyny. Ja nyt olen sairastellu tämän viikon, ja oon kahtonu vaa My little ponya.

Kiitos kun luit, toivottavasti tykkäsit♡