Maailma meidät yhteen toi || Vkook

22.

||Jungkook||

Istuimme Taehyungin huoneessa. Nojasin Taehyungia päin ja halasin tämän kättä hiljaa.
"Jungkook, sä oot muuttunu.. Sä et oo enää se sama sulonen poika kenet tapasin sillonku olit vielä yheksännellä luokalla... Muistan sen ku mä näin sut ekan kerran koulun rappukäytävässä. Sä luit jotain kirjaa.. Sä olit niin sulonen, hame ja huppari.. Mä ikävöin sitä aikaa" Taehyung sanoo pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Halaan Taehyungin kättä tiukemmin kosks tuntuu kuin alkaisin kohta itkemään.
"e-en mä haluu että mua kiusataa.. En haluu olla erilainen.. Mä... Mä haluun enemmän kavereita, sellasia cooleja.. Mä haluun olla itekki cool.." vastaan tälle ja tunnen kuin silmistäni valuu kyyneliä poskilleni. Pyyhin ne äkkiä pois.

"voi sua muru, mä uskon että sä saat kavereita ihan hyvin jos oot oma ittes" Taehyung hymyilee taas.
Minua vitutti se että tämä joka päivä selitti minulle kaikkea turhaa. Haluan olla yhtä hyvä kuin muutkin minun ikäiseni. En halua olla enää sama 5-vuotiaan näköinen pikkutyttö.

"en mä haluu! Mä en ikinä saa kavereita.. Sä et ymmärrä mua"

Viikon päästä

||Taehyung||

Oli maanantai, en nähnyt Jungkookia koulun pihassa. Ehkä tämä oli myöhässä niinkuin silloin viime viikolla. Pian näen jonkun kävelevän porteista. Se oli Jungkook..
Mustat hiukset, musta huppari ja mustat rikkinäiset farkut.
Tämän katse oli maassa.

Katsoin tätä hetken kunnes menin tämän luo.
"Jungkook mitä vittua?!" meinaan huutaa tälle mutta saan hillittyä ääneni.
"mitä?" tämä tiuskaisee, pitäen katseensa edelleen maassa.
"siinä ajassa ku en kerkee nähä sua, oot muuttunu niin vitusti että sut on vaikee huomata. Mitä on käyny mun pienelle suloselle Jungkookille?"

||Jungkook||

"mä sanoin jo että haluun et mut hyväksytää.. Miks et sä ymmärrä.." mumisen. Halusin taas itkeä ja lähteä pois koko paikasta. Mielummin istuisin kotona.
"Jungkook kulta, eikö sulle jo riitä että mä hyväksyn sut sellasena ku oot? Sun isä, sun kaverit keitä sulla jo on, eiks se riittäis?" Taehyung sanoo, vetäen minut lähelleen. Tämä nostaa katseeni tähän ja aloin itkeä.

Painauduin Taehyungia vasten ja itkin tämän rauhoitellessa minua.
"oo oma ittes jooko.." tämä sanoo taas ja pussaa päätäni.
"en.." vastaan tälle nyyhkyttäen. Tunsin itseni heikoksi. Enkä jaksanut kuunnella Taehyungin joka päiväistä lässytystä.

Itkin hetken Taehyungia vasten kunnes astuin kauemmas.
"mä eroon susta" Sanoin kylmästi ja lähdin kävelemään pois päin.
Taehyung kävi hermoilleni. Tämä osasi olla vittumainen aina kun tämä lässytti minulle turhaa paskaa että pärjään hyvin. Ihan kuin tätä ei ikinät kiinnostanut kun Jaebum koski minuun tai sanoi jotain.
Tunsin kuitenkin kun kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin ja tippuivat asfaltille.

||Taehyung||
"mä eroon susta" kuulen nuoremman suusta ennenkuin näen mustahiuksisen pojan kääntyvän pois päin ja lähtevän kotiin.

Jäin tuijottamaan tätä kyyneleet silmissä. Ei tämä ollut oma itsensä. Tämä halusi esittää, mutta tiedän jo että tämä tulee vielä pyytämään anteeksi. Tunsin nuoremman paremmin kuin kukaan.