Hold On To Hopeless

7.

Marssin olohuoneeseen kuin mikäkin myrskynmerkki, ja istahdan sohvalle Nikon ja Joonaksen väliin. Minuahan eivät mitkään sekopää blondit ala pompottelemaan. Kannattaa pitää se mielessä.

"Hei Milena, ooks sä ihan kunnossa?" Joonas kysyy ihmeissään.

"Juu, ei tässä mitää mikä ei kunnon kännillä helpottais." Vastaan, ja lupia kyselemättä nappaan tuon kädessä olleen kaljatölkin itselleni. Ehdin nimittäin juomaan sen äsken hakemani boolin matkalla tänne. Sen verran kun ottaa päähän.

Pojat naurahtavat. "Jaaha, no sitte sun pitää juoda. Sillähän siitä pääsee." Niko toteaa.

En vastaa mitään. Näen parhaaksi olla nyt hiljaa, etten vain menisi sanomaan mitään, mitä sitten joutuisin katumaan myöhemmin.

——

Kohtaamisesta Ilonan kanssa on kulunut nyt ehkä tunti, ja olen tässä yrittänyt tehdä oloani mukavaksi juomalla. Ja yritykseni onkin tuottanut ihan toivottua tulosta. Alan nimittäin olemaan jo ihan mukavassa maistissa.

"Nyt lähetään tupakalle." Päätän, ja ponnahdan ylös sohvalta. Onnekseni Aleksi on takanani ottamassa minusta koppia, sillä muuten olisin varmaan horjahtanut lattialle. Oho, olenkin hieman enemmän humalassa kuin oletin. En ole juonut mitenkään ihan älyttömiä määriä, mutta koska en ole taaskaan syönyt koko päivänä mitään, alkoholi tekee tietty tehtävänsä tavallista paremmin. Mutta ei se mitään, sehän tässä on ollut tarkoituskin.

"Woow, iha rauhassa nyt hei. Ei oo kiire mihinkää." Poika sanoo. Tässä välissä mainittakoon, että pojatkin ovat tosiaan humalassa, mutta ainakin tässä vaiheessa iltaa vielä huomattavasti paremmassa kunnossa kuin minä.

"No onpas, haluun röökiä nyt." Poljen jalkaa kuin kiukkuinen pikkutyttö, mikä ilmeisesti herättää hilpeyttä poikien keskuudessa heidän ilmeistään päätellen.

"Okeiokei saat röökiä, mennääs sit." Aleksi sanoo, ja lähdemme sitten tuon sekä Joelin kanssa kohti eteistä.

Etsin tupakat nahkatakkini taskusta, ja painelen sitten ulos. "Anna tulta." Komennan Joelia, joka on juuri sytyttänyt oman tupakkansa. Poika tekee työtä käskettyä, ja pääsen sitten itsekin polttamaan.

Tupakoituamme istumme vielä hetken aikaa ulkona, kunnes palaamme kylmän iskiessä takaisin sisälle muiden luo. Pian päässäni alkaa pyörimään, ja tunnen miten mahassani muljahtaa.

"Milena, mikä tuli?" Niko kysyy, kun menen yhtäkkiä niin hiljaiseksi.

"Mä en voi kovin hyvin.." Kakostelen, ja laitan kädet suuni eteen.

"Hei tää laattaa iha just, Joel viittiks ottaa koppii." Niko pyytää kaveriltaan.

Poika nyökkää tuolle vastaukseksi, ja nostaa minut äkkiä seisomaan. "Nonii mennäänpäs sit tähän suuntaan." Tuo sanoo, ja taluttaa minut pikaisesti vessaa kohti.

Poika ehtii juuri ja juuri avaamaan pöntön kannen, kun en pysty enää taistelemaa pahaa oloa vastaan. Koko kehoni säpsähtää oksennuksen aiheuttaman kovan paineen seurauksena, kun annan antaumuksella ylen kaikki aikaisemmin nauttimani juomat.

"En mä haluu oksentaa." Hätäännyn hieman, sillä inhoan sitä yli kaiken.

"Shh ei oo mitään hätää, anna tulla vaa nii siitä se helpottaa." Joel rauhoittelee minua samalla kun lysähdän pöntön eteen istumaan, jotta tavaraa lentäisi mahdollisimman vähän seinille tai lattialle.

"Mutku mä en haluu.." Nyyhkytän oksentaessani uudestaan. Vittu kun vihaan tätä.

"Sun pitää nyt vaa kestää." Poika sanoo tyynen rauhallisesti silittäen toisella kädellä selkääni samalla, kun tuo laittaa hiukseni pikaisesti kiinni, etteivät ne menisi enempää likaiseksi.

"Mmm.." Mumisen vain, sillä en pysty juuri nyt puhumaan.

"Sähän ihan täriset, paleleeko sua?" Tuo kysyy sitten, ja nyökkään vastaukseksi.

"Tässä, ota tää nii ei tarvii hytistä." Poika sanoo kun riisuu hupparinsa, ja auttaa sen päälleni.

"Kiitos." Yökkäilen pää pöntössä.

"Eipä mitää, keskity sä nyt vaa siihen laattaamiseen nii mä huolehin muusta." Poika puhelee rauhallisesti, ja jatkaa edelleen alaselkäni silittämistä.

——

Olen tässä halaillut pönttöä jo jonkin aikaa, ja ihana Joel on pysynyt koko ajan kanssani. Hän on saanut minut suostuteltua juomaan hieman vettäkin, vaikkei se nyt sisällä pysynytkään. Nyt oloni alkaa pikkuhiljaa helpottaa, enkä usko että oksennan enää, vaikka olenkin edelleen hieman humalassa.

"Mikäs on olo?" Joel kysyy, kun olen ollut hetken aikaa ihan hiljaa.

"Ihan ok jo." Vastaan kääntyessäni katsomaan takanani istuvaa poikaa.

"Hyvä homma, mähän sanoin et se menee ohi." Tuo hymyilee jotenkin ihan pirun suloisesti.

"Nii." Sanahdan vain, sillä saan ehkä hieman omituisen, mutta siitä huolimatta erittäin houkuttelevan ajatuksen.

"Joko jaksaisit lähtee takas jätkien luo? Niitä varmaa mietityttää miten sä pärjäät." Poika sanoo ja nousee seisomaan.

"En mä haluu mennä." Kieltäydyn noustessani itsekin varovasti takaisin jaloilleni.

"Aijaa, mitä sä sit haluisit tehä?" Joel sanoo hieman kummastuneena.

En vastaa mitään. Päätän nimittäin toteuttaa sen äsken saamani ajatuksen, joten hetken mielijohteesta nousen varpailleni yltääkseni suutelemaan tuota. Poika säikähtää hieman, muttei kumminkaan vetäydy heti pois.

"Hyi sä maistut ihan oksennukselta." Tuo naurahtaa irroittautuessaan suudelmasta.

"Pääkii Hokka ja suutele mua." Komennan. Koska poika on itsekin hieman humalassa, ei tuota tarvitse sen enempää alkaa käskemään.

"Okeiokei, suudellaan." Tuo sanoo ja vetäisee minut aivan kiinni itseensä uutta suudelmaa varten. Siinä sitä sitten ollaan, kielet toistemme kurkuissa kuin viimeistä päivää.

"Mä haluun sua." Kuiskaan hetken päästä pojan korvaan jostain suudelmien välistä.

Tuo ei vastaa mitään, mutta huomaan silti pienen virneen nousevan hänen kasvoilleen, kun hän nostaa minut syliinsä ja suuntaa sitten kohti yläkertaa. Etsimme ensimmäisen vastaan tulevan makuuhuoneen, ja menemme sinne sulkien oven perässämme.

Hyörimme ja pyörimme hetken aikaa toistemme kimpussa, kunnes kumpikaan ei jaksa ei jaksa odottaa enää kauempaa.

"Mikä kestää?" Kysyn malttamattomana.

"Meillä on vielä kaikki vaatteet päällä jos et sattunu huomaamaan." Joel saa sanotuksi suutelun keskeltä.

En taskaan vastaa mitään, vaan kiskon tuolta pois ensin t-paidan, ja vyön avattuani lentävät farkutkin. Poika riisuu minut lähestulkoon yhtä nopeasti, jonka jälkeen tuo jää katsomaan minua.

"No mikä nyt?" Kysyn hieman turhautuneena, antaisi mennä nyt vaan.

"Ooksä varma tästä?" Tuo varmistelee.

"Oon oon, antaa palaa vaan." Kiemurtelen kärsimättömänä sängyllä, ja sen pidemmittä puheitta käymme tositoimiin.

Tässä sitä nyt ollaan. Sängyssä pojan kanssa, jonka tapasin alle viikko sitten, ja jota hädin tuskin edes tunnen.

Tulenko katumaan tätä?
Todennäköisesti kyllä.

Onko tässä mitään järkeä?
Ei todellakaan. Sen kuitenkin tiedän, että tämä tuntuu juuri tässä hetkessä oikealta, ja sehän on tärkeintä, eikö vain?

———