Hold On To Hopeless

11.

Loput hyppytunnista kuluikin sitten siinä, kun pojat rauhoittelivat minua. Siitä tulee kyllä heti paljon parempi olo, kun saa huomata, että he taitavat ihan oikeasti välittää minusta.  Olen onnekas, kun olen saanut mahdollisuuden ystävystyä heidän kanssaan.

Mutta joo, koulupäivä jatkuu jälleen, ja seuraavaksi meillä on taas musiikkia. Se on kyllä kiva, sillä musahommien parissa saan unohtaa kaikki huoleni hetkeksi aikaa.

"Nonii jätkät, eiköhän näytetä kaikille mitä Blind Channel osaa." Niko sanoo säätäessään mikrofonia itselleen sopivalle korkeudelle.

"Blind Channel, mikäs juttu tää nyt on?" Ihmettelen.

"Se on kuules meidän tuoreen bändin nimi." Joel vastaa ylpeänä.

"Bändin? Mitäs te ootte nyt jättäny kertomatta?" Kiinnostun.

"Mehän ollaan puhuttu bändin perustamisesta jo vaikka kuinka kauan. Sillon ku olit poissa koulusta, meillä oli vitun tylsää nii tartuttiin itteemme niskasta kiinni ja perustettiin se vihdoin. Tässä sitä nyt ollaan." Niko selittää.

Hymähdän. "Siistii et pidätte kii omista unelmistanne. Ja hei onnee ja menestystä uudelle bändille." Onnittelen noita.

"Kiitti, kai sä oot meidän supporter?" Joel varmistelee.

"Joo tottakai. Mä oon kuule teidän ykkösfani." Naurahdan.

"Nonii jes, on meillä ees yks kannattaja." Aleksi hymyilee.

"Eipäs oo ku kaks. Ja mä oon teidän ykkösfani eikä toi. Tuen mun kultapupua kaikissa sen päätöksissä." Ilona tunkee nokkansa keskusteluun. Mikä hemmetin kultapupu? Voisitko keksiä vielä vähän oksettavamman hellittelynimen?

Päässäni alkaa heti kiehumaan tytön äänen kuullessani. En yhtään ihmettele, vaikka korvistani tulisi nyt savua. Että tuo kehtaakin tulla näyttämään naamaansa täällä tekosiensa jälkeen.

"No ei kai siinä, aina meille fanit kelpaa. Enempi parempi." Olli sanahtaa, jonka jälkeen pojat aloittavat soittamisen.

——

Koulu loppui juuri, ja olen tässä juuri tekemässä lähtöä kotiin päin. Ala-aulassa törmään kuitenkin Ilonaan, ja se laukaisee minussa niin suunnatonta raivoa, etten vain kykene hillitsemään itseäni.

"Ilona." Hiukkaan, kun tyttö meinaa ennättää lähteä.

"Mitä sä haluut?" Tuo kysyy kääntyessään katsomaan minua.

"Vittu että sä oot käärme." Tokaisen.

"Täh, mitä sä nyt vaahtoot?" Tyttö on kuin ei tietäisi mistä puhun.

"Turha esittää viatonta, mä kyllä tiiän et sä oot sen mun kaapin sotkemisen takana." Sanon.

"Ööö okei?" Tuo jatkaa esitystään, ja silloin minulla paukkuu ihan tosissaan punaiselle.

"Voitko nyt jumalauta lopettaa ton saatanan esityksen? Yrität kokoajan sabotoida mun elämää kaikilla tempuillas sen minkä kerkeet, mut heti ku ollaan poikien seurassa nii esität niille jotain saatanan pyhimystä. Miten sä kestät ittees?" Alan jo suuttua.

"Ihan helposti, mähän oon paras." Tyttö sanoo mahdollisimman ylimielisesti. Jos väkivallan käyttö olisi sallittua, olisin taatusti jo kuristanut tuon.

"Ennemmin tai myöhemmin kaikille selviää millanen sä oikeesti oot, ja sit saat ansios mukaan ku jäät ihan yksin. Mä todella toivon et nii tulee käymään." Tokaisen. "Ainii ja ihan vaa tiedoks et oot valinnu ihan väärän tyypin kohteekseks, mua ei nimittäin tollasen epävarman iskän pikku prinsessan kiusanteko paljoo hetkauta." Jatkan vielä, jättäen tuon jälleen sanattomaksi.

Sittenpä olenkin saanut sanottua sen minkä halusinkin, ja lähden kotia kohti.

——

*Tähän väliin pieni aikahyppy*

On kulunut muutama viikko siitä, kun otimme Ilonan kanssa jälleen yhteen. Tässä ajassa onkin ehtinyt tapahtua vähän kaikenlaista, niin hyvää kuin huonoakin. Voitaisiin aloittaa vaikka kertomalla ne hyvät uutiset:

Olen näiden kuluneiden viikkojen aikana alkanut viettää enemmän aikaa poikien kanssa. Olemme lähentyneet melko paljon pienessä ajassa, ja meillä on aina ihan hulvattoman hauskaa yhdessä. Olipa minulla sitten kuinka paska päivä tahansa, voin siitä huolimatta aina luottaa siihen, että nämä pojat onnistuvat kyllä piristämään minua tavalla tai toisella. Minulla on ensimmäistä kertaa kunnollisia kavereita sitten ala-asteen.

Välillä aina ajattelen, että pojat ovat minulle vähän niin kuin isoveljiä. He ovat kuin suojamuuri, joiden puoleen voin kääntyä aina tarvittaessa, olipa kyse sitten ihan vain juttuseurasta, tai olkapäästä jota vasten itkeä huonoina hetkinä. On varmaan sanomattakin selvää, että olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut tämän poikaporukan elämääni. En tiedä missä olisin ilman heitä.

Ja mitä bändin suhteen tulee, asiat ovat oikein hyvällä mallilla. Pojat ovat tehneet todella ahkerasti töitä kuluneiden viikkojen aikana. Uskallan ehkä paljastaa sen verran, että heillä on tekeillä jo ensimmäinen oma biisi. Se on kyllä mielettömän hieno juttu. Ihailen suuresti sitä, miten määrätietoisesti pojat työskentelevät unelmiensa eteen, ja uskon todella, että tästä tulee vielä jotain suurta. Siksi jaksan aina tsempata heitä jatkamaan eteenpäin, vaikka välillä kaikki tuntuisikin täysin mahdottomalta. On siitä ilmeisesti ollut apua, tai niin nuo ovat ainakin kertoneet.

Mutta eihän elämä ikinä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Mainitsin aiemmin, että viikkojen varrelle on mahtunut myös niitä huonoja hetkiä, joten mainittakoon nekin nyt tähän samaan syssyyn:

Ilona jatkaa edelleen kiusaamistani. Tyttö on jotenkin onnistunut houkuttelemaan kaverinsa mukaan touhuihinsa, minkä seurauksena asiat ovat tietenkin muuttuneet. Nykyään en saa enää nimettömiä lappuja kaappini oveen, vaan minulle lauotaan ilkeitä kommentteja ihan päin naamaa. Ja ainiin, mainitsinko jo sen, että perättömien huhujen levittelystä on tullut joku uusi trendi. Koulun kuumin puheenaihe on nykyään se, että olen huoraamalla kasvattanut suosiotani bändiläisten keskuudessa, mikä ei siis todellakaan pidä paikkaansa.

Sitä ei ehkä näe ulospäin, mutta kiusaamisella on todellakin vaikutusta itsetuntooni. Pystyn juuri ja juuri pitämään itseni kasassa koulupäivien ajan, jotta muut luulevat etten piittaisi asiasta ollenkaan. Todellisuushan on se, että suojamuurini murtuu heti kotiin päästyäni. Eihän sellaista kukaan kestä, eikä tarvitsekaan. Mutta kiitos vaan Ilona ja kumppanit elämäni pilaamisesta. Teidän ansiostanne olen vielä entistäkin masentuneempi, ja syömisongelmani ovat lisääntyneet. Mutta hei, jos tästäkin pitää keksiä jotain positiivista, niin ainakin olen saanut itselleni uuden harrastuksen. Olen nimittäin aiempaa itsetuhoisempi. Joko satutan itseäni fyysisesti, tai sitten rääkkään itseäni olemalla jopa useamman päivän syömättä. Ja päihteidenkäyttöhän ei ainakaan paranna asiaa.

Että joo, tässäpä teille oikein rehellinen katsaus nykyhetkeen sekä sitä edeltäneisiin viikkoihin. Toivottavasti nautitte.

———