Hold On To Hopeless

39.

Odotan, että tuo viisikko löytää itselleen istumapaikat jostain päin olohuonetta, ennen kuin uskallan alkaa kertomaan asiasta. Luvassa on nimittäin sen verran rankkoja juttuja, että heikkohermoisimmilta saattaisi hyvinkin lähteä jalat alta niistä kuullessaan. Kauhulla odotan, millaisen vastaanoton pian kaikille paljastuva salaisuuteni tulee oikein saamaan, sillä joillakin tästä porukasta on paha tapa reagoida yllättäviin uutisiin vähän turhankin voimakkaasti..

"Noh, mikä se sun asias oikein oli?" Joel kysyy malttamattomana, sillä ei jaksaisi odottaa enää hetkeäkään kauempaa. Niin tyypillistä häneltä, tuon pojan kärsivällisyys loppuu nimittäin vielä nopeammin kuin Suomen kesä.

"Ihan rauhassa nyt Joel, anna Milenan kertoo ihan omaan tahtiin." Olli tyynnyttelee kaveriaan, joka alkaa nyt näpertää sormiaan tylsistyneenä. Poika tietää että asiasta puhuminen on minulle vaikeaa, joten osaa
siksi suhtautua tilanteeseen rauhallisesti.

Huokaisen syvään, keräten itseeni hieman  lisää rohkeutta. Anna mennä nyt vaan Milena, pystyt siihen kyllä.
"Mulle tapahtu eilen jotain kamalaa.." Aloitan. Kaikki viisi poikaa kääntää oitis silmäparinsa suuntaani, mikä saa heidät näyttämään jälleen kerran aivan samalta kuin ne kuuluisat pöllönpoikaset.

Muotoilen lauseet ensin mahdollisimman järkevän kuuloisiksi mielessäni, jatkaen sitten jutun selittämistä. Kerron pojille juurta jaksaen kaiken siitä, mitä eilisenä iltapäivänä oikein tapahtui sen jälkeen, kun olin lähtenyt ovet paukkuen pois Nikon luota. Olen vähällä purskahtaa taas itkuun tuota tähänastisen elämäni yhtä traumaattisinta kokemusta muistellessani, mutta koska kehoni ei jaksa tuottaa tänään enää pisaraakaan tuota kyseistä suolavettä aikaisemman itkukohtaukseni jälkeen, onnistun kertomaan koko tarinan vuodattamatta yhtä ainuttakaan kyyneltä.

——

Vaikken jaksakaan enää itkeä, ei se silti tarkoita, että asiasta puhuminen olisi minulle jotenkin helppoa tai mielekästä. Ahdistuin valtavasti jo heti sillä samaisella sekunnilla, kun ensimmäiset sanat pääsivät suustani ulos. Sydämeni kiristi lyöntitahtiaan aina vain nopeammaksi epämukavan olon voimistuessa, aivan kuin se olisi yrittänyt juosta pakoon tuota inhottavaa tunnetta, joka kovasti yritti musertaa minua voimallaan. En kuitenkaan antanut sen vallata kehoani, vaan päätin taistella sitkeästi sitä vastaan.

Vaikka minua kuinka kuvottaa puhua asiasta, en siitä huolimatta jätä edes niitä kaikista likaisimpia yksityiskohtia mainitsematta. Haluan poikien tietävän, että kaikki se mitä juuri kerroin tuon kyseisen iltapäivän tapahtumista, on ihan totista totta kaikessa kauheudessaan. Olen seksuaalirikoksen uhri, eikä asioiden kaunistelu pysty muuttamaan totuutta suuntaan tai toiseen.

"Mitä vittua?!" Joel huudahtaa.

"No ei sitä ainakaa." Olli tuhahtaa tuolle bändin toiselle laulajalle, joka tuijottaa minua parhaillaan monttu ammollaan järkytyksestä.

"Hei, anna olla vaa. Joel on nyt vaa aika järkyttyny, mut se on ihan okei. Ei sun tarvii siitä huolehtia." Tyynnyttelen tuota vieressäni istuvaa poikaa, jotta nuo kaksi nyt eivät enää aloittaisi mitään tappelua tähän kaiken muun lisäksi. Se olisi jo liikaa.

"Mä en tiiä mitä sanoo.." Niko saa sanotuksi.

Hämmennyn hieman pojan ehkä jopa pelottavan rauhallisesta reaktiosta, sillä jotenkin odotin hänen raivostuvan aivan totaalisesti raiskauksesta kuullessaan. Minulla on henkilökohtaista kokemusta siitä, kuinka pojalla on tapana reagoida isoihin ja vakaviin asioihin todella voimakkaasti, joten ehdin jo pelätä niin käyvän tälläkin kertaa. Nyt tuo ruskeahiuksinen solisti on kuitenkin niin järkyttynyt kuulemastaan, ettei meinaa saada sanaa suustaan.