Hold On To Hopeless

3.

Seison alusvaatteisillani huoneeni peilin edessä ja tutkailen itseäni. Olen siis lähdössä piakkoin suihkuun, jos joku nyt siis miettii, että miksi oikein hillun puolialastomana täällä.

"Tosta sais kyllä lähtee vielä pois" Ajattelen kun puristan käsilläni reisiäni. "Ja tosta kans nää makkarat" Mietin kun katson nyt vatsaani, ja sitten koko kehoani. Reisien ja vatsan iho alkaa hieman punoittaa, taisin olla hieman kovakourainen koskiessani niihin.

Joonaksen iltapäivällä sanomat sanat palautuvat mieleeni: "Älä vähättele ittees, oot super taitava." Kaikuu pääni sisällä.

"Paskat mä mikään taitava ole, vaan pelkkä ruma ja läski ämmä." Tuhahdan, ja samalla muistan myös Ilonan sanomiset sekä sen, kuinka hän teki eriryisen selväksi, etten ollut tervetullut jäämään heidän seuraansa.

Samalla sydämeni alkaa taas pamppailemaan. Hengitykseni tahti kiristyy, ja puristava tunne palaa taas kurkkuuni. En kestä enää katsoa itseäni, vaan juoksen kylpyhuoneeseen, ja etsin vanhan sheiverinterän käsiini. Olen säästänyt sen juuri tällaisia tilanteita varten, kun luin jostain, että itsensä satuttaminen muka helpottaisi pahaa oloa. Jostain syystä en kuitenkaan ole turvautunut tähän keinoon vielä aiemmin, vaikka ahdistuneisuuteni on jatkunut jo useamman vuoden ajan. Olen vain tukahduttanut tunteeni pitämällä mölyt mahassani, ja tässähän sitä nähdään, että se ei ole todellakaan hyvä idea.

Painan terän varovasti käsivarttani vasten. Epäröin hetken verran, mutta päätän kuitenkin tehdä sen.
"Aij.." Ulahdan pienesti, kun olen tehnyt ensimmäisen viillon. Kestää muutaman sekunnin, ennen kuin veripisaroita alkaa valumaan rannettani pitkin. Jään katsomaan niitä aivan lumoutuneena, ja yhtäkkiä en enää tunnekaan kipua, vaan suunnatonta halua saada tehdä sama uudestaan. Ja niinhän minä teenkin. Toistan saman muutamaan otteeseen, kunnes ahdistus alkaa helpottaa ja huomaan rauhoittuvani.

Riisun alusvaatteeni ja astun tyynen rauhallisena suihkuun, niinkuin mitään ei olisi juuri tapahtunut. Kehoani pitkin virtaava vesi kuitenkin saavuttaa pian käsivarteni, ja saa niissä olevat tuoreet haavat kirvelemään inhottavasti. Luulin jo rauhoittuneeni, mutta olinkin väärässä. Kipu valtaa koko kehoni, ja laukaisee minussa sellaisen reaktion, jota en todellakaan osannut odottaa. Silmiäni alkaa pistelemään, ja pian suolaiset kyyneleet alkavat valua poskiani pitkin. Pian menetän hallintani kroppaani, ja seuraavaksi huomaankin lyyhistyneeni suihkun lattialle täysin voimattomana.

Tätä on minun elämäni. Täyttä paskaa ja itkukohtauksia päivästä toiseen, mitäpä sitä salaamaan. Voi kun vain olisi joku, joka voisi ottaa kaiken tuskan pois harteiltani edes hetkeksi.

——

En oikein meinaa muistaa mitä loppuillasta tapahtui, mutta näköjään selvisin siitä, sillä istun tällä hetkellä koulun aulassa odottamassa tuntien alkamista.

"Hei Milena, ookse sä?" Kuulen yhtäkkiä pojan äänen, ja pian Niko liittyykin seuraani.

"Juu oon mä." Vastaan vain, kun en oikein tiedä mitä sanoisin. Mitäs asiaa tuolla nyt muka minulle on?

"Mä halusin vaa pyytää anteeks siitä eilisestä, en tiiä mikä Ilonaan meni." Poika selittää.

"Hei mä oon ihan fine, ei sun sitä tarvii murehtia." Sanon ja väännän kasvoilleni pienen hymyn. Wow, yllätyn välillä itsekin siitä, kuinka hyvin osaan esittää kaiken olevan kunnossa. Tietäisitpä vain millaisen tunneryöpyn kävin eilen läpi rakkaan tyttöystäväsi suunsoiton seurauksena.

"No hyvä jos oot, mua jäi vaa vähä vaivaa se ku jouduit lähtee nii ikävästi." Niko selittää.

"Se on ollutta ja mennyttä, en mä ala kantaa kellekään mitää kaunaa sen takii. Kyl mä ymmärrän et Ilona halus olla teidän kanssa iha rauhassa ilman ulkopuolisii." Selitän muka ymmärtäväisesti, vaikka todellisuudessa en meinaa käsittää miksi tytön piti tehdä asiasta niinkin iso numero.

"Se on hyvä. Musta ois kiva jos voitas vaa kaikki tulla toimeen keskenään. Ollaan kuitenki aika paljon tekemisissä toistemme kanssa noitten musajuttujen takia." Poika kertoo.

"Nii se on totta." Sanahdan vain. "Ei mulla ainakaa oo Ilonaa vastaan mitään ellei silläkää oo mua." Jatkan hetken päästä.

"Muru, mitä sä teet ton kanssa?" Ilona ilmestyy aulaan. Ja siinä paha missä mainitaan, juuri kun pääsin sanomasta tuon nimen.

"Öö..mä vaa halusin moikata Milenaa, ei mitää sen kummempaa." Niko keksii äkkiä jonkun selityksen.

"No sä oot varmasti saanu sen jo sanottua, nii voidaan mennä." Tyttö tivaa.

"Juu sain mä, mennää vaan." Poika tyyntyy kohtaloonsa ja lähtee tytön luo.

"No hyvä, sun ei tarvii alkaa pyörimään ton kanssa yhtään enempää ku on pakko." Ilona tiuskaisee, ja mulkaisee minua ehkä maailman tappavimmalla katseella.

Pyöräytän vain silmiäni. Mikä hänen ongelmansa oikein on? En tietääkseni ole tehnyt tuolle mitään. Ihmeen sekopää.

"Sori." Niko sanoo äänettömästi kääntyessään katsomaan taakseen samalla, kun Ilona kiskoo tuota jo pitkin käytävää.

"Ei mitää." Vastaan tuolle myös äänettömästi, ja pian poika onkin jo kadonnut ihmisvilinän sekaan.

Huokaisen ja nousen ylös sohvalta. Otan repun mukaani ja lähden yläkertaan kohti matematiikanluokkaa.
"No olipahan taas aamu" ajattelen portaita ylös kavutessani. Tämä päivä ei kyllä alkanut kovin lupaavasti.

———