Hold On To Hopeless

12.

Olen juuri tulossa koulusta kotiin, kun puhelimeni alkaa soimaan. Kaivan sen taskustani nähdäkseni, kuka minua nyt oikein kaipailee.

"Niko" lukee puhelimeni näytöllä, kun poika yrittää soittaa minulle videopuhelua. Mitähän asiaa hänellä nyt on? Vastahan me näimme koulussa.

"Moi." Hymyilen vastatessani puheluun.

"Moi, onks sulla paha paikka?" Niko kysyy. Tuo vaikuttaa jotenkin omituiselta, onkohan jotain tapahtunut?

"Ei oo, oon tässä just menossa himaan." Vastaan, kun kaivan avaimet takkini taskusta.
"Oliks sulla jotai asiaa vai soititko iha muuten vaa?" Jatkan vielä.

"Aattelin vaa kysyy et oisiks ehtiny nähä." Poika kertoo.

"Tottakai mä ehin, ei mulla oo tänää mitään tärkeetä." Sanon, kun avaan asuntoni oven ja astun sisälle.

"No hyvä." Tuo sanahtaa ihmeen vaisusti.

"Haluisiks tulla vaik tähän mun luo?" Ehdotan.

"Juu. Mulla menee semmonen vartti." Poika vastaa.

"Okei, nähään sitte kohta." Sanon ja lopetan puhelun.

Sen verran olen oppinut jo tuntemaan poikia, että osaan sanoa, ettei Niko ollut nyt aivan oma itsensä. Jotain on nyt selvästi tapahtunut, mutta mitä?

——

Pian ovikelloni jo soikin. Astelen eteiseen, ja avaan rappukäytävässä seisovalle Nikolle oven.

"Nonii mä tulin." Poika ilmoittaa.

Naurahdan. "Nii mä huomasin. Tuuhan nyt sisälle sieltä." Sanon kun teen tilaa erittäin ahtaaseen eteiseeni, jotta tuo mahtuisi edes tulemaan sisään. Poika riisuu kenkänsä jonnekin omien kenkieni joukkoon, jonka jälkeen menemme peremmälle asuntoon.

"Tota joo, mä voisin tarvita vähän juttuseuraa." Niko aloittaa, kun istahdamme sohvalle.

"Okei. Onks jotain tapahtunu?" Huolestun.

Poika nyökkää. "Me tota...erottiin Ilonan kanssa." Tuo paljastaa hetken hiljaisuuden jälkeen.

Oho, sellainen pikku yllätys sieltä sitten. Arvasin kyllä että jotain on nyt käynyt, mutten silti osannut odottaa ihan tällaisia uutisia.

"Voi ei..mä oon pahoillani." Pahoittelen.

"Eihän se nyt sun syys ollu." Niko sanahtaa.

"Mmm.." Mumisen vain. "Haluisiks kertoo siitä enemmän et miks te erositte?" Kysyn sitten.

Poika nyökkäilee jälleen. "Tiiän ettette hirveesti pidä toisistanne Ilonan kans, mut arvostaisin tosi paljon jos jaksaisit silti kuunnella." Tuo sanoo.

"Ei tosiaan olla mitää ylimpiä ystävyksiä, mut tottakai mä kuuntelen sua jos haluut kertoo jotain." Vakuuttelen.

"Kiitos." Poika hymähtää.
"Meillä oli menny jo pitkään huonosti Ilonan kanssa, et siinä mielessä tää ero oli kyllä jo oikeestaan odotettavissa. Alussa ei riidelty melkein ikinä mistään, mut viimeaikoina ollaan oltu melkeinpä kokoajan toistemme kurkuissa kiinni millon mistäki syystä. Ilona jotenki muuttu ihan ku nappia painamalla. Yhtäkkiä se oli muuttunu jotenki tosi kylmäks ja ilkeeks. Se ei ollu enää se sama tyttö johon mä sillon yläasteella ihastuin." Niko alkaa kertomaan.

En sano mitään. Nyökkään kuitenkin sen merkiksi, että kuuntelen mitä tuo haluaa sanoa, ja että poika voi halutessaan jatkaa kertomistaan.

"En enää ollu nii onnellinen Ilonan seurassa, vaan mä aloin huomata itessäni enemmänki negatiivisia tunteita ja ajatuksia aina ku nähtiin. En kuitenkaa osannu heti tehä oikein ja jättää sitä leikkiä jo sillon kesken, vaan päätin jatkaa viel yrittämistä. Mä hölmö ajattelin, et kaikki vois muuttua vielä hyväks." Tuo jatkaa sitten.