Hold On To Hopeless

36.

⚠️TW⚠️

Eilisestä asti taukoamatta jyllännyt syysmyrky on vihdoin alkanut siirtyä syrjään näiltä korkeuksilta, jonka ansioista matkani kotiin taittuu kuivin nahoin. Ihan hyvä niin, sillä olisin takuulla menettänyt järkeni lopullisesti, mikäli luontoäiti olisi päättänyt kastella vaatteeni sateellaan vielä kolmanteen kertaan tämän päivän aikana.

Punatiilisen kerrostalon katto siintää jo puiden takaa, kun kävelen pitkin kellastuneiden lehtien peittämää jalkakäytävää kohti kotia. Saavun lähestulkoon autiolle parkkipaikalle, ja päätän oikaista sen poikki päästäkseni hieman nopeammin perille. Avaan tuon C-kirjaimella koristellun alaoven juuri taskusta kaivamillani avaimilla, ja astun sisään tuohon viimeisiä valonpilkahduksiaan tarjoilevan rikkinäisen lampun valaisemaan rappukäytävään. Koska taloyhtiö ei ole siunannut asukkaitaan hissillä, on seuraavaksi vuorossa jokapäiväinen urheilusuoritukseni. Eikun vain kipuamaan kierreportaita pitkin kohti neljättä kerrosta.

——

Ylös päästyäni olen vähällä säikähtää kuoliaaksi, kun huomaan tummiin pukeutuneen henkilön haahuilemassa asuntoni oven lähettyvillä. Sydämeni jättää muutaman lyönnin välistä, kun voin tunnistaa tuon miehen henkilöllisyyden hänen kääntyessään suuntaani. Nuo kasvot tunnistaisin missä vain..

"Hei Milena, mä oonkin jo odottanu sua."
Tuo hymyilee huomatessaan tuloni.

"Mitä helvettiä sä täällä teet Jarmo?" Tiuskaisen. Esitän vihaista, vaikka oikeasti olenkin kauhusta kankea. En kuitenkaan aio antaa miehelle sitä iloa, että hän voisi huomata minun pelkäävän itseään, ja siksi olen opetellut piilottamaan todelliset tunteeni vihan alle.

"Tulin tapaamaan sua tietenki. Saahan isä nyt tulla oman tyttärensä luona käymään." Mies virnuilee, jolloin minun tekisi mieli vain oksentaa keskelle rappukäytävää. Miten joku voikaan olla noin iljettävä?

"Vittu sä et oo mun isä, etkä tuu koskaan olemaankaan!" Murahdan. Se ei olisi kuitenkaan kannattanut, sillä tuon äsken niin mukavaa ja välittävää isähahmoa esittävän miehen olemus muuttuu hetkessä vihaiseksi. Säikähdän tuon kiihtymystä, jonka seurauksena otan vaistomaisesti muutaman askeleen taaksepäin. Minulla on paha aavistus siitä, että tämä kohtaaminen tulee päättymään vielä huonosti..

"Älä sä helvetin kakara ala hyppimään mun silmille! Eikö me olla äitis kanssa opetettu, että sä teet just niinku sulle sanotaan?" Jarmo korottaa ääntään tullessaan lähemmäksi.

"Te vitun sairaat ihmispaskat ette oo mun vanhempia, koittakaa jo tajuta se!" Yritän puolustaa itseäni, mutta mies onnistuu loukuttamaan minut nurkkaan seinän tullessa vastaan. Tästä ei ole enää mitään pakotietä.

"Sä oot alaikänen, ja me ollaan sun huoltajia. Luulitko tosissaan voivas karata ja muuttaa omilles ilman, että me saatais tietää asiasta? Voi Milena kulta kun ei se mene niin. Etkö sä tyhmä pentu tajua, että sossut tarkkailee meidän perheen jokasta liikettä ja huomaa kyllä sun pakoyritykses." Tuo naurahtaa kuivasti, tutkaillen samalla kroppaani pieni virne kasvoillaan. Tuon ilmeen olen nähnyt aiemminkin, ja voin kokemuksesta sanoa, että siitä ei seuraa mitään hyvää..

"No tottakai se huomataan, mut jotenki kummasti ne kaikki on sokeita todellisuudelle. Mä jouduin teille asumaan vaan siks et sijaislapsen ottaminen ties teille vaa helppoo rahaa. Sossuille esitätte et oltais muka joku unelmaperhe ja et kaikki ois ihan saatanan täydellistä, vaikka totuus on se että ette oikeesti välitä musta paskan vertaa!" Sähisen, mikä osoittautuu huonoksi ajatukseksi. Taisin heittää vain lisää bensaa liekkeihin.

"Mietipä vähän mitä sieltä suustas päästät, vai pitääkö sulle antaa vähän kurinpalautusta? Seki onnistuu kyllä." Jarmo virnistää, ja asettaa kätensä takapuoleni päälle. Koko kehoni värähtää inhosta, kun tunnen tuon kouraisevan sitä muutaman kerran, asettaen sitten kämmenensä lepäämään farkkujeni takataskuihin. Taasko tämä tapahtuu..