Hold On To Hopeless

17.

Olen pitänyt pojille mykkäkoulua nyt muutaman päivän ajan. Pakko myöntää, että koulussa on ollut aika yksinäistä, kun en ole ollut heidän seurassaan. Alan jo hieman ikävöimään kaikkia niitä mauttomia vitsejä ja sitä ihanan positiivista energiaa, mitä pojat aina saavat minut tuntemaan.

Ai miksi en vain lopeta tätä ja ala taas puhumaan heille? Ei se nyt ole ihan noin yksinkertaista. Minua nimittäin edelleen kangertaa se mitä Joonas minulle sanoi. Tiedän kyllä ettei poika tarkoittanut mitään pahaa, mutta se on yksi niistä asioista, mikä minulla menee ihan kunnolla ihon alle. En kuitenkaan tahtoisi olla pitkävihainen, joten saa nyt nähdä mitä tässä vielä käy.

——

Jälleen yksi tylsä ja merkityksetön koulupäivä edessä. Istun englanninluokassa toinen poski vasempaa kättäni vasten nojaten, ja katselen ulo ikkunasta täysin omissa maailmoissani.

"Voiks tähän istua?" Kuuluu ääni vierestäni.

"Ai häh?" Kysyn kun havahdun takaisin tähän maailmaan, ja huomaan Joonaksen vieressäni.

Poika naurahtaa.
"Nii et voiks tähän istua?" Tuo toistaa.

"No sähän istut jo." Vastaan ja tajuan, että taisin juuri rikkoa puhelakkoni. Kestihän sitä sen pari päivää.

"Meidän pitäis jutella." Joonas toteaa. Aijaa, niinkö pitäisi? Hyvä että tajusit vihdoin.

"Puhutaan tunnin jälkeen." Sanahdan vain, sillä opettaja tuli juuri luokkaan.

Poika nyökkää vastaukseksi, ja päättää ilmeisesti jäädä istumaan viereeni lopputunnin ajaksi.

——

Pääsimme juuri pois tunnilta, ja seuraavaksi meillä olisikin sitten hyppytunti. Seisoskelen luokan oven vieressä odottaen Joonasta ja katson, kuinka loputkin opiskelijat matelevat ovesta ulos. Kun poikakin vihdoin suvaitsee tulla käytävälle, tartun tuon hupparin hihasta kiinni ja vetäisen hänet irti ihmismassasta.

"Röökille, nyt." Sanon, ennen kuin poika ehtii edes avaamaan omaa suutaan.

Tuo katsoo parhaakseen olla kyselemättä, ja lähtee ilman vastaväitteitä seuraamaan minua ulos.

"Nii sä halusit jutella?" Sanon kysyvästi, kun sytytän juuri askista ottamani tupakan.

"Joo." Joonas sanoo tehdessään samoin.
"Musta vähän tuntuu, et valehtelit mulle maanantaina." Tuo jatkaa sitten.

"Ai kui?" Kysäisen. Niinhän minä tein, mutta haluan tietää, tietääkö tuo miksi tein niin.

"Väitit et kaikki on hyvin ku kysyin onko meillä kaikki ok, mut sit kuitenki lopetit mulle ja muille jätkille puhumisen kokonaan. Musta se kertoo vähä siitä, että asiat ei oo ihan nii ku annoit olettaa." Poika kertoo, ja on muuten aivan oikeassa.

"Mmmh no ehkä ne ei ookaan." Mumisen katsoessa kengänkärkiäni.

"Sua siis jäi vaivaa joku, vittu mä arvasin." Joonas kiroaa. Tässä välissä onkin oikein oivallinen hetki mainita, että poika näyttää aivan helvetin seksikäältä polttaessaan.

"Niinpä tais jäädä." Sanahdan.

"Milena puhu mulle, jooko. Jos mä oon sanonu tai tehny jotai mikä saa sut noin onnettomaks nii mä haluun tietää. En kestä nähä sua allapäin." Poika sanoo, ja katsoo sinisillä silmillään suoraan sieluuni.

Huokaisen syvään.
"No mulle tuli tosi arvoton olo sen jälkeen ku sanoit ettei se ilta merkannu sulle mitään. Se satutti aika paljon." Kerron.

"Ei vittu.." Joonas mumisee itsekseen.
"Anteeks. En mä yhtään ajatellu mitä sanoin, ei todellakaa ollu tarkotus loukata sua."
Tuo jatkaa vielä.

"Nii mä tiiän, ei se mitää." Sanon.

"Eiku oikeesti, mä olin täys idiootti."
Poika sättii itseään.

"No niinhän sä vähän olit." Hymähdän.
Eihän tuolle voi olla enää vihainen.

"Tarkottaaks toi sitä et saan anteeks."
Tuon ilme kirkastuu.

"Joo, tarkottaa se." Hymyilen hieman.

"Jess! Kiitti Milena, mä lupaan etten loukkaa sua enää ikinä jatkossa." Poika iloitsee.

"No älähän nyt mee vannomaan, ei sitä tiiä millanen sota saadaan vielä aikaan." Naurahdan.

Sittenpä saammekin tupakat poltettua, ja lähdemme käpsimään takaisin sisälle päin. Tuntuupa ihanalta, kun saimme vihdoin välimme selviteltyä.

——

Sisälle palattuamme astelemme alakerran isoon aulaan/oleskelutilaan, jonka viisipäinen poikaporukka on valloittanut kokonaan itselleen.

"Löytyisköhän sieltä vielä vähän tilaa mullekin?" Naurahdan.

"Milenaaaa!" Niko hihkaisee iloisena.
"Tottakai löytyy, sulle on aina tilaa. Senku tuut tänne vaan." Tuo jatkaa, ja taputtaa vapaata paikkaa sohvalla.

"Kiva." Hymähdän ja käyn istumaan.

"Meillä oli jo ikävä sua. Et sä saa hylätä meitä tolleen vaan." Joel sanoo muka vihaisena.

"No voi teitä, ihanko ikävä oli." Lässytän.
"Enkä mä teitä hylänny, halusin vaa välillä vähän omaa aikaa. Nyt jaksan taas teidänki juttuja." Kerron.

"Mitä taikoja sä Porko oikein teit et Milena suostu vielä meidän seuraan?" Olli kysyy.

"Emmä mitää taikoja tehny, käytii vaan röökillä. Sen ihmeellinen ja parantava voima hoitiki sit loput." Joonas selittää.

"Ai muijanko saa leppymään tarjoomalla sille päihteitä. Pitääpäs laittaa toi korvan taa."
Tommikin alkaa vitsailemaan.

"Noo emmä tiiä muitten puolesta, mut muhun se ainaki tepsii." Naurahdan.

"Mut hei, nyt ku kaikki on taas ok nii kai sä tuut taas kattoo meidän treenejä?"
Aleksi kysyy.

"Voinhan mä tulla." Hymyilen.
"Musahommien parissa ainaki unohtuu kaikki muu hässäkkä, ja se on just sitä mitä tarviin tällä hetkellä." Jatkan.
Hässäkällä tarkoitan siis lähinnä Ilonaa ja hänen eilisiä sekoilujaan, sekä kaikkia sijaisvanhempiini liittyviä juttuja. Molemmat ovat sellaisia asioita, jotka haluan vain saada pyyhittyä pois mielestäni.

"No siinä oot kyllä ihan oikeessa."
Tommi ilmoittaa, ja muut pojat nyökkäilevät.

Sen jälkeen lopetamme jutustelun, ja uskokaa tai älkää, alamme kaikki keskittyä kouluhommien tekoon lopun hyppytunnin ajaksi. Tämä on kyllä varvinaista meidän porukassamme.

——

Koulu on luojan kiitos jo loppunut, ja olen nyt seuraamassa poikien bänditreenejä. Jotkut varmaan miettivät, että eikö ole tylsää vain istua kuuntelemassa muiden musisointia? Kyllähän se joidenkin mielestä varmasti onkin, mutta minun mielestäni ei todellakaan. Minusta on vain mukavaa, että pojat aina oikein haluavat minut treeneihinsä. Tykkään katsella ja kuunnella sitä, kuinka nuo puuhastelevat oman musiikin parissa aivan innoissaan. Siitä tulee väkisinkin hyvälle tuulelle.

Ja sitä paitsi, ei aikani suinkaan mene hukkaan, vaikken juurikaan osallistu poikien touhuihin. Teen nimittäin usein läksyjä sekä muita koulujuttuja noiden treenatessa, jolloin saan käytettyä aikaa hyödyksi. Ja pääsen minä silloin tällöin olemaan myös avuksi pojille, jos heillä on esimerkiksi kinaa uusista sanoituksista tai siitä, millä tavalla soitettuna jokin biisin kohta toimisi parhaiten. Mutta joo, sellaista meininkiä näissä treeneissä yleensä on. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan.

———